Toisen tuska on toisen onni

LIIGA / Raportti
Timo Pärssinen iski Pelicansin illan ensimmäisen osuman.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Porin Ässät otti perjantaina kauden ensimmäisen vierasvoittonsa sarjakärki Lahden Pelicansin kustannuksella. Lahtelaisille puolestaan tappio oli kauden ensimmäinen kotona ja pelikaaniparvi onkin nyt kahden ottelun tappioputkessa.

Ässät otti peliin napakan aloituksen, kun ensimmäinen maali syntyi jo pelin toisella minuutilla. Ässät oli koko erän selvästi hallitseva osapuoli eikä Pelicans päässyt kunnollisille maalipaikoille kuin aivan erän lopussa Tyler Redenbachin läpiajossa.

- Tiedettiin, että kaveri on pelannut ja me tullaan vähän tuoreempana, niin yritettiin varsinkin alkuun panostaa, saada hyvä startti ja siitä hoitaa loppupeli kotiin, Ässille vierasvoiton torjunut Rasmus Rinne kertoi pelin jälkeen.

Toiseen erään Pelicans tuli huomattavasti vahvemmin ja porilaistenkin maalilla alkoi tapahtua, kun Timo Pärssinen tasoitti pelin maalin edestä 1-1-lukemiin. Lahtelaiset saivat maalista hetkellisesti lisäpotkua ja pääsivät luomaan Ässien puolustusalueelle selvästi enemmän painetta kuin ensimmäisessä erässä.

Kolmannen erän alku mentiin taas Ässien hallinnassa, kun Sami Lähteenmäki iski patapaidat tasavajaalla 2-1-johtoon. Pelicans tuli kuitenkin vielä kerran tasoihin, jälleen maalin edestä.

- Siitä ne aikalailla tulee ne maalit siitä maalin edestä, muuten siellä on maskia tai jonkinlainen ohjaus, mutta siitä ne melkein nykyään tehdään kaikki, Rinne kommentoi päästämiään maaleja.

Väsymys verotti kotijoukkuetta

Pelicansille tappio oli kotona ensimmäinen. Lahtelaisten pelistä paistoi selvä väsymys ja torstainen vierastappiokin tuntui varmasti vielä luistimissa.

- Me oltiin periaatteessa koko ajan vähän jahtaamassa, päästiin tasoihin ja jahtaamassa, niin henkisestihän se on rassaavaa. Ihan ei puolustettu viisikkona niin hyvin ja sellaisella viisikkosydämellä kuin Ässät puolusti, sieltä tuli ne muutamat virheet, Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta summasi.

- Heilläkin taisi olla jo monesko peli tälle viikolle, niin eivät olleet ehkä ihan terävimmillään enää, Ässien maalivahti Rasmus Rinne kertasi.

Omaan suoritukseensa Rinne oli kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen.

- Jos kaikista peleistä puhutaan, niin eihän niistä yksikään mikään huippusuoritus ole ollut, mutta sellaista aika tasaista. Koko ajan parantaa ja kolme peliä vasta Liigassa, niin kyllä tässä ehtii vielä, Rinne tuumaili.

Voitto tuntui nuorelle maalivahdille maistuvan ja hänen olemuksestaan oli luettavissa selvä helpotus.

- Johan tätä ensimmäistä vierasvoittoa odotettiinkin, taisi olla seitsemäs peli, että oli jo korkea aika tullakin. Hyvä näin, Rinne totesi.

Myös Ässien päävalmentaja Pekka Virta oli tyytyväinen pelin kulkuun ja lopputulokseen.

- Vaikka kaveri tuli tasoihin kaksi kertaa, meillä ei peli hajonnut ja päät pudonnut ja se on iso askel ajatellen tulevaa, Virta lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle