Jokerit varasti kotiedun taas itselleen

LIIGA / Raportti
Jokerit kävi jälleen ryöstöretkellä IFK:n kotiluolassa, kun se otti kolmannen voittonsa joukkueiden välisessä puolivälieräsarjassa. Vierasjoukkue otti johtoaseman jo ottelun alussa ja piti siitä kiinni loppuun asti.

Helsingin paikallispuolivälieräsarjan viides osaottelu oli vierasjoukkue Jokereilta hieno puolustusvoitto. Narrinutut tekivät voittoon tarvitut maalit ottelun ensimmäisessä erässä. Sen jälkeen ottelu eteni tasaisissa ja rikkonaisissa merkeissä.

– Puolustus oli ehjää, summasi jokerivalmentaja Erkka Westerlund.

Ottelun ensimmäisen maalin vierasjoukkue teki ajassa 1.20. Jukka Hentunen karkasi Ilari Melartin edestä läpiajoon ja viimeisteli johtomaalin rystyltä. Jokerit osui toistamiseen erän lopulla, kun Ossi Väänäsen lyöntilaukaus yllätti Juuso Riksmanin.

IFK:llakin oli avauserässä paikkansa. Lopulta se onnistui tekemään kavennusmaalin niin ikään ylivoimalla, kun erää oli jäljellä enää yksi sekunti. Mikael Granlund vei itse kiekon siniviivalle, jätti sen Toni Söderholmille, ja ohjasi neliön keskeltä Mikko Kousan laukauksen Jan Lasakin taakse.

Maalivahdit kampitusten kohteena

Jo avauserässä päätuomarikaksikko Jyri RönnAleksi Rantala tuomitsi viisi kaksiminuuttista. Sama tahti jatkui kahdessa jälkimmäisessäkin erässä. Kun Jokerit pelasi johtoasemassa, pelin rikkonaisuus sopi sille hyvin.

– Emme saaneet oikein kuin ajoittain sitä rytmiä, joka pelissä pitäisi olla. Sitä kautta emme päässeet maalipaikoille, mietti IFK-valmentaja Kari Jalonen.

IFK:n ylivoima oli selvästi vieraiden vastaavaa vaarallisempaa, mutta Jokerit peitti laukaisulinjat ja pystyi ajamaan kotijoukkueen laitojen lähelle. Kuvaavaa oli, että vaikka punapaidat laukoivat ottelussa yli puolensataa kertaa, Lasakille kertyi torjuntoja vain 26.


Jokerit puolusti IFK:n tehottomaksi.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Torjuntojen lisäksi jokerivahti esitti ottelussa kaksi komeaa kaatumista. Väänäsen maalin aikana jäähyllä istui Eetu Pöysti, joka kampitti Lasakin jalallaan. Toisessa erässä slovakki sai IFK-katsomon tulistumaan, kun hän kalasti vastaavan jäähyn Kimmo Kuhdalle.

Kolmannessa erässä oli Jokerien vuoro törmäillä Riksmaniin. IFK-vahdin näyttelijänlahjat tosin olivat kollegaa heikommat, sillä hänelle tuomittiin törmäyksestä Janne Lahden kanssa käytösrangaistus sukeltamisesta.

Jalosen mielestä Lasakin kaatumiset näyttivät nekin filmeiltä. Hän ei sulattanut Riksmanin rangaistusta.

– Sitten kun meidän maalivahtia otetaan, hänelle tuomitaan jäähy, ihmetteli Jalonen.

– En lähde tuomareita arvostelemaan, hekin ovat kovassa paikassa. Voin vain toivoa, että he ovat oikeudenmukaisia. Tänään he eivät ihan sitä olleet, mutta se ei ratkaissut peliä.

Lahti lyö ratkaisun tyhjiin

Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella IFK:lle tarjottiin tasoitusmaalia kahden ylivoiman muodossa. Jokerit kuitenkin kesti.

– Meillä oli omat paikkamme ylivoimilla, mutta laukaukset jäivät hiukan piippuun, Jalonen harmitteli.

– Tarvitsemme tehokkaampaa ja suoraviivaisempaa maalintekopeliä, se pitää taas kaivaa esiin huomiseksi.

Jalonen käytti jälleen aikalisänsä jo lähes kolme minuuttia ennen loppua ja otti kuudennen kenttäpelaajan Riksmanin tilalle. Tällä kertaa riskinotto epäonnistui, kun Janne Lahti viimeisteli ottelun päätösmaalin tyhjään IFK-maaliin.

Ennen maaliaan Lahti oli joutunut pelaamaan lähes kahden minuutin vaihdon, kun Jokerit löi kolme pitkää kiekkoa peräjälkeen. Westerlundin mukaan alivoimat kuluttivat joukkueen avainpelaajien voimia.

– Se näkyi viimeisillä minuuteilla, emme olleet enää niin tuoreita kuin siihen asti.

Sarja katkolla lauantaina

Westerlund otti myös kovin sanoin kantaa tuomaritoimintaan. Hänen mukaansa IFK-joukkue on "rikollislauma", joka pääsee tekosistaan liian helpolla.

– Se on sääli, että erotuomarit yrittävät tasapainottaa jäähyjä, eikä löydy kanttia viheltää tilanteita niiden luonteen mukaan, jokerivalmentaja paukutti.

Westerlundilla sen enempää kuin muillakaan ei ole liiemmin aikaa tilanteen nollaamiseen, sillä ottelusarja jatkuu jo lauantai-iltana. Voitolla Jokerit etenisi välieriin ensimmäistä kertaa sitten kevään 2008. IFK:n voitto puolestaan veisi sarjan seitsemänteen peliin, joka on ohjelmassa maanantaina.

– Taas pelataan paras yhdestä, Jalonen korosti.

– Meidän ei kannata juosta liian lujaa, vaan mennä ihan rauhallisesti, askel kerrallaan kohti lauantain peliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle