HIFK välieriin selvin luvuin

LIIGA / Raportti
Martti Järventie riemuitsi välieräpaikasta.
Kuva © Tomi Hänninen
Helsingin puolivälieräsarjan yhden maalin pelit loppuivat seitsemännessä ottelussa, kun HIFK otti itselleen kotihallissaan välieräpaikan selvin 5-1-luvuin.

HIFK ja Jokerien aikaisemmissa kuudessa ottelussa oli yli maalin eroja saatu aikaan vain tyhjään maaliin tehdyillä osumilla. Nyt tulos oli selvempi, kun HIFK teki toiseen erään kolme maalia ja katkaisi Jokerien selkärangan.

Jokerit pääsi Janne Lahden maalilla tilanteeseen 2-1-ottelun puolessa välissä, kun HIFK:n maalilla Juuso Riksman teki kevään ensimmäisen isomman virheensä ja Lahti pääsi siirtämänä kiekon tyhjään maaliin.

Kavennus ei kuitenkaan lannistanut HIFK:ta. Vain pari minuuttia myöhemmin Lennart Petrellin maalinedustilanteen maaliutta selvitettiin videolta pitkään. Kun maalia ei löytynyt, iski Kimmo Kuhta lukemiksi 3-1 vain seitsemän sekuntia myöhemmin.

Lisää kylmää vettä Jokerien niskaan toimitti Jerry Ahtola muutamaa minuuttia myöhemmin, kun hän pomputti maalin edustalta sisään HIFK:n illan kolmannen ylivoimamaalin. Ylivoimalla olivat onnistuneet myös Juha-Pekka Haataja toisen erän alussa ja niin ikään maalinedustilanteesta Mikael Granlund vain viiden peliminuutin jälkeen.

– Tänään olimme ylivoimassa parempia kuin aikaisemmin tässä sarjassa. Ehdimme ottaa siihen pienet nuotit välipäivänä. Tänään olimme hanakampia laukaisemaan ja sitä kautta tuli maaleja, HIFK:n luotsi Kari Jalonen pohti.

Granlundin ottelun avausmaali oli pelin kannalta varsin ratkaiseva, sillä Jokerit ei päässyt takaa-ajoasemassa pelaamaan tuttua puolustuspeliään. Pitkä sarja saattoi myös painaa vieraiden luistimissa, sillä HIFK:lle syntyi huomattavasti edellisiä otteluita parempia maalipaikkoja.

Kolmen maalin takaa-ajo oli Jokereille liikaa kolmannessa erässä, varsinkin kun HIFK pelasi samanlaista tarkkaa puolustuspeliä kuin sarjan kuudennen ottelun kolmannessa erässä. Viimeinen niitti sarjalle oli Petrellistä HIFK:n päädyssä kimmonnut kiekko, joka lipui lopulta aina Jokerien tyhjään maaliin muutama minuutti ennen kolmannen erän loppua.

Kehuttu sarja

Paikallispudotuspelisarjaa on ehditty kehua monelta suunnalta. Sama jatkui myös sarjan päätyttyä.

– Molempien joukkueiden pelaajilta mahtava sarja. Täytyy myöntää, etten itsekään ole ollut näin kovassa sarjassa mukana tässä vaiheessa. Pelaajat pelasivat rehdisti, reilusti ja ennen kaikkea kovaa, Jalonen

Jalonen näki oman joukkueensa sarjassa parempana ja etenkin aktiivisempana. Viimeinen ottelu olikin sen verran selvä, että HIFK:n leveämpi materiaali näytti muodostuvan lopulta ratkaisevaksi tekijäksi.

– Kyllä me tässä sarjassa olimme pelaavampi joukkue. Jokerit oli valinnut sen tien, että pyrkivät puolustamaan, riistämään ja kääntämään. Me olimme valinneen sen, että pelaamme rohkeasti, haastamme ja menemme vaistoilla. Olimme parempi joukkue sarjassa, Jalonen arvioi.

– Parempi joukkue voitti, ei siitä ole kysymys, Erkka Westerlundkin myönsi.

Jokerit oli muutamaan otteeseen niskan päällä sarjan aikana, kun se johti otteluvoitoin 2-0 ja 3-2. Ratkaisuun asti neljä kuukautta Westerlundin komennossa pelannut ryhmä ei kuitenkaan pystynyt taistelemaan.

– Meidän taru on alussa. Tämä neljä kuukautta, jotka ollaan tehty töitä on ollut hienoa aikaa. Joukkueen kanssa on ollut todella hieno tehdä töitä, siitä iso kiitos. Otimme loppukaudesta huimia harppauksia eteenpäin, Westerlund kiitteli.

HIFK:n pelit jatkuvat jo pikatahtiin, sillä ensimmäinen välieräpeli Lukkoa vastaan on jo poikkeuksellisesti jo keskiviikkona.

– Yksi askel päästiin eteenpäin ja täytyy vain ottaa seuraavaan askeleeseen kiinni ja saada sinne hyvä startti, Jalonen laskeskeli.

» Lähetä palautetta toimitukselle