Toisen erän tapahtumat siivittivät Peliitat voittoon

MESTIS / Raportti
Peliitat juhli Lempäälässä joukkueena.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Yksi hylätty osuma, salamamaali vieraille ja soppa on valmis. LeKin ja Peliittojen välisen tasaisen kiekkoillan puheenaiheeksi nousi kasvattiseurassaan pelanneen Henrik Haapalan hylätty osuma, joka monen näkökulman perusteella oli selvä maali. Pian johtoon noussut Peliitat kesti kolmannen erän paineen ja haki kolme pistettä 3-6-voitollaan.

Seitsemännen sijan ennen ottelua jakaneet Lempäälän Kisa ja Heinolan Peliitat tarjosivat runsaslukuiselta näyttäneelle lempääläisyleisölle tasokkaan kiekkoväännön. Peliitat käänsi bussinsa kohti Heinolaa lopulta voitto takataskussaan ja aiheutti LeKille näin kolmannen perättäisen tappion.

– Turpaan tulee, ei auta selittely. Nolla pistettä tästä ja aletaan keskittymään huomiseen. Meillä on tietyt pulmat pelissä. En ala sen isommin niitä ruotimaan, mutta kyllä ne meidän tiedossa ovat, kommentoi selvästi kismiintynyt LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.

– Lempäälä on tuttu paikka meille. Tiedämme, mitä täällä pelaaminen vaatii. Keskialueen pelaamisen kautta pääsimme pelin päälle, kertoi Petri Karjalaista Peliittojen peräsimessä tuurannut Timo Keppo.

LeKi karvasi itsensä johtoon

LeKi aloitti ensimmäisen erän terävästi ja etenkin Kisan kakkosvitja onnistui riistämään kovalla karvauksella Peliitoilta kiekon useampaankin otteeseen.

Ensimmäisen kerran LeKi rokotti Peliittoja virheestä, kun pirteästi pelannut Antti Hildén onnistui riiston jälkeen siirtämään kiekon Mika Niemelle. Irtokiekko pomppi Tappara-laina Sami Venäläiselle, jonka Steven Stamkosin tyyliin suoritettu lämäri polvelta venytti verkkoja ensi kertaa, 1-0.


Sami Venäläinen maalasi tyylikkäästi polvelta.
Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

LeKin johtoa kesti kuitenkin vain 46 sekuntia, kun ex-LeKi Moses Mustosen laukaus ohjautui komeasti Henri Mannisen toimesta verkkoon.

LeKi sai pelata erän loppupuolella runsaasti ylivoimaa ja onnistuikin hyödyntämään hallintansa erän puolivälin jälkeen. Jo kauden kymmenennen osumansa viimeistellyt puolustaja Jarkko Näppilä sai tulittaa viivalta sielunsa kyllyydestä, kun kasvattiseurassaan LeKissä lainalla pelannut Henrik Haapala viimeisteli laukaukselle komean maskin.

– Ensimmäisen erän olimme todella pahasti purjeessa. Saimme siihen erään useamman "tapon", huokaisi Keppo pelin jälkeen.

Rutkasti jäähyjä ja hylätty kohumaali

Peliitat aloitti toisen erän terävästi ja jatkoikin hyvässä vireessä läpi erän. Moses Mustosen tarkka rannelaukaus tasoitti ottelun jo erän alkuhetkillä 2-2:n.

Ennen erän puolta väliä nähtiin erikoinen tapaus. Peliitat pelasi siirretyn rangaistuksen aikana viidellä kenttäpelaajalla ja ansaitsi näin kaksi jäähyä osakseen samalla sekunnin lyömällä. Puolustuspään aloitusvoitto pomppi Peliitat-puolustaja Risto Mattilalle, jonka terävä purku päätyi omaan vaihtoaitioon ja neljän sekunnin sisään Peliittojen jäähypenkki olikin jo kolmen pelaajan miehittämä.

Tukkoisasti kulkenut LeKin ylivoima sai kuitenkin palkintonsa, kun Jesse Jyrkkiön tulinen lyöntilaukaus vei isännät johtoon viimeisen kerran ottelun aikana.

Kisan puolustuksen hölmöiltyä Peliitat tasoihin, yleisössä kohistiin jälleen.

Haapala veivasi pian Peliittojen verkon tötterölle, mutta tuomariston videotarkkailu osoitti kuitenkin kiekon käyneen vain ylärimassa. Pelin jälkeen epäselvä tilanne herätti rutkasti tunteita.

Jatkoajan kuvaajan Miikka Jääskeläisen kuva näyttää ainakin päällepäin kiekon olevan maalissa ja kuvaa katseltiinkin ottelun lehdistötilaisuudessa monelta eri kantilta.


Optinen harha vai syyttä hylätty osuma?
Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

– Siitä videokuvasta minkä minä olen nähnyt, kiekko käy ylärimassa, kuuluu kilaus ja tulee siitä ulos. Jos kiekko on tässä kuvassa ilmassa, se voi olla optinen harha, totesi otteluvalvoja tilanteesta.

– Kilahduksia minäkin kuulen päässäni päivittäin. Sanon nyt vain, että toivottavasti kiekko ei ollut maalissa, ärähti Kuusela tilanteeseen.

Maalin hylkääminen muodostui lopulta pelin käännekohdaksi, kun Peliitat siirtyi samantien tilanteen jälkeen johtoon ensi kertaa ottelun aikana. Voittomaali syntyi Tuukka Rajamäen toimesta.

Peliittojen taisteluvoitto

Kolmannen erän kuvio oli selvä. LeKi painosti läpi erän Peliittoja, joka lähinnä tyytyi purkamaan kiekkoa päätyyn ja taisteli vimmatusti omassa päässään voittonsa turvaamiseksi. Maalillaan Peliittojen Rasmus Rinne oli vakuuttava.

– Kolmas erä oli taistelua, LeKi tuli hyvin päälle. Rinne piti meitä pystyssä, totesi Keppo viimeisen erän paineesta.

Kisan tuhlattua paikkansa ja puskettua päätään vieraiden puolustusmuuriin, Peliitat viimeisteli 3-6-voittonsa kahdella maalillaan tyhjään LeKi-rysään.

Joukkueiden pelit jatkuvat jo lauantaina. Peliitat saa vieraakseen SaPKon ja LeKi matkaa KooKoon isännöitäväksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle