Norja valmiina kiusaamaan isompiaan

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Öljyvaltio Norja on pysytellyt poissa parrasvaloista useamman vuoden ajan. Nyt se on tehnyt paluun A-sarjaan ja ensimmäistä kertaa MM-kisoissa on mukana kaikki pohjoismaat.

Norjan edellinen visiitti MM-areenoilla päättyi keväällä 2001. Tuolloin maa eli vielä Espen ”Shampoo” Knutsenin vanavedessä ja kun ”Shampoo” ei kisajoukkueessa ollut, Norjalle tuli lähtö alemmille tasoille.

Vuonomaan tie takaisin pääsarjaan oli hyvin samanlainen kuin toisen nousijajoukkueen Italian. Norja voitti 1.divisioonan A-lohkossa Kiinan, Japanin, Iso-Britannian ja Puolan. Ainoaksi tahraksi kilpeen jäi tasapeli lohkoa isännöinyttä Unkaria vastaan.

Maalin suulla Norja luottaa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavaan Pal Grotnesiin. Växjö Lakersissa Ruotsin Allsvenskanissa torjuva Grotnes on joukkueen ehdoton ykkösvahti. Häntä tukee 33-vuotias, jo viisi vuotta sitten MM-kisoissa mukana ollut Norjan liigan paras maalivahti Jonas Norgren.

Joukkueen puolustuksen runko tulee maan oman pääsarjan ulkopuolelta. Paljon odotuksia ladataan Ole-Kristian Tollefsenille, joka pelaa AHL:n Syracuse Crunchissa. Isokokoinen 22-vuotias Tollefsenilta odotetaan tehoja hyökkäyspäässä, mutta myös kovuutta oman maalin edessä. Muut ulkomailla pelaavat ovat Saksan DEL-liigassa pelaavat Tommy Jakobsen ja Mats Trygg sekä Ruotsin Elitserienin Djurgårdenissa pelaava Erik Rydman.

Hyökkäyspäähän Norja sai viime hetkellä lisävahvistuksia, kun AHL:n Iowa Starsin urakka pudotuspeleissä päättyi. Näin joukkueeseen liittyy pari päivää ennen kisojen alkua hyökkääjä Marius Holt. Holt on Norjan maajoukkueelle elintärkeä, nuorukainen tehtaili AHL:n runkosarjassa 22 pistettä. Moran Anders Bastiansen oli viime keväänä 1. divisioonassa joukkueen tehomies pistein 6+6.

Norjan pelaajista iso osa pelaa maan oman pääsarjan ulkopuolella. Pääasiassa Ruotsissa, mutta myös Saksan pääsarjassa on useita norjalaisia. Hyökkäyspäässä norskien katseet kääntyvät myös hyvän kevätkauden SM-liigassa pelanneeseen Morten Askiin.

Norjan päävalmentaja Roy Johansen on realisti. Hän tuskin kuvittelee joukkueen pystyvän kukistamaan alkulohkossa Kanadaa tai USA:ta, joten joukkue tulee satsaamaan kaiken otteluun Tanskaa vastaan. Todennäköisesti tie vie kuitenkin karsintasarjaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle