Arkisto

Hakutulokset 61320 - 61340 / 101341

Raportti

Roppo räjäytti pankin

LIIGA | 10.1.2012 22:18 | Altti Salomäki
Hämeenlinnan Pallokerho oli kahden erän ajan suurissa vaikeuksissa Oulun Kärppiä vastaan. Kolmannessa erässä tuuli kääntyi puhaltamaan yllättäen etelästä, kun Antti Ropon hattutempun siivittämänä Kerho korjasi täyden pistepotin.
HPK, Kärpät
Raportti

Tee-se-itse-tappio

LIIGA | 10.1.2012 22:02 | Matias Strozyk
HIFK kaatoi tiistaina kylmää vettä TPS:n niskaan. Turkulaisten tuhlaamien maalipaikkojen jälkeen HIFK iski voittomaalin vain 12 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä erän ainoasta laukauksestaan.
TPS, HIFK
Haastattelu

”Vähän Hawaiji-meininkiä”

LIIGA | 10.1.2012 21:55 | Juha Koljonen
Niiralan tiistai-illassa vietettiin puolustuksen osalta vapaapäivää. Kahteen ensimmäiseen erään mätettiin yhteensä kahdeksan maalia, joista suurin osa syntyi maalien edustoilta. Päätöserässä osumia nähtiin vain yksi, kun Teemu Aallon lyöntilaukaus painui ohi Mikko Koskisen.
Lukko, Teemu Aalto, Mika Noronen
Raportti

Sisukas Lukko nousi voittoon Kuopiossa

LIIGA | 10.1.2012 21:45 | Timo Tolonen
KalPan väkevä aloitus ei riittänyt, vaan Lukko pystyi punnertamaan tärkeän vierasvoiton. Katsojia hemmoteltiin maaleilla, mutta pelin taso ei silmiä hivellyt. Puolustuspään runsaat virheet pitivät huolen siitä että maalipaikkoja riitti kumpaankin päähän.
KalPa, Lukko
Ennakko

Kierrosennakko: Sport lähtee hakemaan kauden avausvoittoaan Hokista

MESTIS | 10.1.2012 21:38 | Jatkoajan Mestis-toimitus
Kajaanissa kiekko tippuu jäähän toistamiseen tällä kaudella kotijoukkue Hokin ja Vaasan Sportin kohdatessa. Hokki on ollut Sportille ylitsepääsemätön este, kun kajaanilaiset ovat voittaneet molemmat tämän kauden kohtaamiset. Hokin maalivahti Aaro Peltonen on ollut edellisissä kamppailuissa vaasalaisten suurin kompastuskivi.
Hokki, Sport
Uutinen

HPK lainaa Turtiaisen Peliittoihin

LIIGA, MESTIS | 10.1.2012 21:27
Mestiksen jumbona majaileva Peliitat vahvistaa hyökkäysosastoaan HPK:sta lainalle saapuvalla Jaakko Turtiaisella.
HPK, Peliitat, Jaakko Turtiainen
Artikkeli

Kuvakooste: Maalintekokilpailua tiistai-illan ratoksi

LIIGA | 10.1.2012 21:25 | Teemu Soini
Jääkiekko on maalintekopeli ja sen KalPa ja Lukko todella näyttivät harvalukuiselle savolais-yleisölle Niiralan tiistai-illassa. Molempien joukkueiden puolustus- ja maalivahtipeli oli lähes surkuhupaisaa seurattavaa. Lopulta Lukko vei kaikki pisteet mukanaan. Ansaitusti? Siitä oli ilmoilla monenlaista mielipidettä.
KalPa, Lukko
Haastattelu

Yetmanin asema ei helpotu

LIIGA | 10.1.2012 20:41 | Manu Lempinen
Ässien urheilujohtaja Mika Toivola kertoi kokoonpanon ulkopuolelle valahtaneen Patrick Yetmanin tilanteen olevan ennallaan. Toivolan mukaan porilaisseura pyrkii vahvistumaan yhdellä pelaajalla ennen siirtorajan umpeutumista.
Ässät, Patrick Yetman
Ennakko

Luvassa vähämaalinen ottelu?

LIIGA | 10.1.2012 19:15 | Asko Huuki
Joulutauon jälkeen totuttua heikommin pelannut Ässät saa vieraita itärajan tuntumasta. Seitsemän ottelun tappioputkessa Poriin saapuva SaiPa pyrkii kääntämään maalin tappiot viimein voitoksi.
Ässät, SaiPa
Uutinen

Niinimäki ja Mäkinen sivuun loukkaantumisten myötä

LIIGA | 10.1.2012 18:34
Tampereen Ilves menetti Jesse Niinimäen ja Konsta Mäkisen sairastuvalle.
Ilves, Jesse Niinimäki, Konsta Mäkinen
Uutinen

Pitkäselle jälleen kolmen ottelun panna

MESTIS | 10.1.2012 12:02
Jokipoikien hyökkääjä Ilmari Pitkänen on tuomittu kolmen ottelun pelikieltoon Kiekko-Vantaa-ottelussa tapahtuneen tuomarin koskemattomuuden rikkomisen johdosta.
Kiekko-Pojat, Ilmari Pitkänen
Uutinen

Kings sai hanansa auki

NHL | 10.1.2012 9:49
Koko kauden maalintekonsa kanssa tuskaillut Los Angeles Kings onnistui Washington Capitalsia vastaan normaalia paremmalla prosentilla.
Los Angeles, Washington, Florida, Vancouver
Uutinen

Riskalle kakkua

LIIGA | 10.1.2012 9:14
JYPin Filip Riska määrättiin yhden ottelun pelikieltoon.
JYP, Filip Riska
Kolumni

Kärpät – kaikki kivasti kunnossa

LIIGA | 10.1.2012 0:41 | Ilari Savonen
Maanantai 10.1.2012 toi mukavaa lisäiloa Kärppien organisaatioon. Ruotsalaismaalivahdin Johan Backlundin hankinnan takaa löytyivät tärkeät jatkosopimukset, joista voidaan iloita vielä enemmän kuin uudesta maalivahtihankinnasta. Jatkosopimukset osuvat kuin nyrkki silmään oululaisorganisaation nykystrategiassa.
Kärpät
Haastattelu

Aravirta: ”Paras pelaa”

LIIGA | 9.1.2012 23:20 | Ilari Savonen
Kärpät julkaisi maanantaina lopullisesti Johan Backlundin loppukauden sopimuksen. Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta oli tyytyväinen, että mies saatiin Kärppien veräjänvartijaksi ja päävalmentajan mukaan kolmen maalivahdin läsnäolo luo positiivisen kilpailutilanteen.
Kärpät, Johan Backlund, Ville Hostikka, Tomi Karhunen, Hannu Aravirta
Haastattelu

”Kaksi kiekollista liideriä”

LIIGA | 9.1.2012 23:20 | Ilari Savonen
Johan Backlundin sopimuksen julkistamisen yhteydessä Kärpät tiedotti tehneensä jatkosopimukset Oscar Eklundin ja Ville Pokan kanssa. Päävalmentaja Hannu Aravirta onkin tyytyväinen puolustuksen nuorten palasten jatkosopimuksista.
Kärpät, Oscar Eklund, Ville Pokka, Juho Jokinen, Hannu Aravirta
Ennakko

Kiinnostaisiko Kärpät?

LIIGA | 9.1.2012 22:38 | Altti Salomäki
Hämeenlinnan Pallokerhon ja liigamenestyksen on/off-suhdedraama saa arvaamatonta jatkoa, kun Kerhon vieraaksi luistelee varamiehinen Oulun Kärpät.
HPK, Kärpät
Ennakko

Jatkaako Ilves Bluesin voittamista?

LIIGA | 9.1.2012 22:15 | Tommi Koivunen
Tampereen Ilves haastaa Bluesin Espoossa tiistaina.
Blues, Ilves
Ennakko

JYP yrittää tasoittaa vuoristoratansa kyytiä

LIIGA | 9.1.2012 21:44 | Samu Saatsi
Lahdessa kohtaavat Pelicans ja JYP. Molemmilla joukkueilla on haluja tasoittaa suorittamistaan otteluissa kevättä kohden mentäessä. Ottelun voittaja saa rauhoitettua olotilaansa, kun taas häviäjä joutuu hakemaan pelilleen edelleen uutta lähtöä.
Pelicans, JYP
Haastattelu

Backlund sai nopeasti tutun lempinimen

LIIGA | 9.1.2012 21:31 | Ilari Savonen
Kärppien kanssa sopimukseen päässeen Johan Backlundin ura ei Pohjois-Amerikassa lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle. Ouluun mies saapuu positiivisin mielin.
Kärpät, Johan Backlund

Sivut