KÄR - HPK
WSH - CAR 2.00

Mikko Mäenpää ja Toni Koivisto siirtyvät Frölundaan

LIIGA / Uutinen
Frölunda HC kiinnitti riveihinsä kaksi kovaa suomalaisnimeä, kun hyökkääjä Toni Koivisto ja puolustaja Mikko Mäenpää allekirjoittivat kaksivuotiset sopimukset.

Saksan MM-kisoissa Suomea edustava 27-vuotias Mikko Mäenpää oli SM-liigassa hopeaa voittaneen HPK:n tärkeimpiä pelaajia. Runkosarjassa mies teki 43 ottelussa pisteet 12+18=30.

Puolustaja on aiemminkin pelannut Elitserienissä, kun hän edusti Skellefteå AIK:ta 11 ottelussa kaudella 2007–2008. Samana talvena mies kävi myös pienen mutkan Pohjois-Amerikassa.

– Olen sekä iloinen että inspiroitunut pelaamisesta Frölundassa. Tiedän, että se on iso organisaatio, jolla on paljon perinteitä ja siten myös odotuksia. Samalla se on kuitenkin iso mahdollisuus. Haaste on minulle valtava, mutta tunnen olevani valmis siihen, Mäenpää kommentoi seuran verkkosivuilla.

Toni Koivisto kiekkoili päättyneellä kaudella Venäjällä Magnitogorskin joukkueessa. Mies teki KHL:ssä 51 ottelussa pisteet 11+8=19. Vuosi oli hyökkääjän ensimmäinen ulkomailla, joten ensi talvena hän piirtää jälkensä uudelle maaperälle.

– Olin jo kolme vuotta sitten siirtyä Frölundaan, ja sain silloin hyvän kuvan seurasta. Göteborgissa en ole koskaan ollut, mutta suomalaisilta kavereiltani olen kuullut hyvää sekä seurasta että kaupungista, Koivisto kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle