HPK:n Tommi Tikka kampitti tuomarin − määrättiin väliaikaiseen pelikieltoon

LIIGA / Uutinen
Tommi Tikka ei saanut tilanteesta rangaistusta, mutta tilanne otettiin kurinpidonpöydälle pelin päättymisen jälkeen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Liiga määräsi HPK-hyökkääjä Tommi Tikan väliaikaiseen pelikieltoon. Lopullinen tuomio annetaan myöhemmin.

Liiga tiedotti asettaneensa HPK:n hyökkääjän Tommi Tikan, 26, väliaikaiseen pelikieltoon perjantai-illan kamppailussa sattuneesta tuomarin kampittamisesta.

Tilanne tapahtui ottelun toisessa erässä ajassa 33.18, kun hyökkäysalueella Tikka osuu ottelun päätuomariin. Itse ottelussa tilanteesta ei tuomittu rangaistusta, mutta tilanne eteni jälkikäteen kurinpidon pöydälle. Tikan aiempi kurinpitohistoria saattaa vaikuttaa hyökkääjän tuomion pituuteen. 

Tikan tuorein pelikielto on vuodelta 2019, kun Tikka tuomittiin yhden ottelun pelikieltoon ryntäyksestä. Tikka on kärsinyt urallaan aikaisemmin pitkiäkin pelikieltoja esimerkiksi vuonna 2018 hänelle langetettiin yhdeksän ottelun pelikielto.

Tikka kärsii vähintään yhden ottelun pelikiellon, kun hän on sivussa ainakin lauantai-illan Kärpät-ottelusta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle