Mestis-kierros: IPK ja Ketterä lopetti pelaamisen liian aikaisin, Hokin juniori torjui debyytissään 41 laukausta ja syötti maalin
Kuuden maalin päätöserä vei voiton Joensuuhun
IPK tuli maalittomassa avauserässä pirteästi peliin. Talvihorroksessa uinunut IPK tuli ottelun alkuun nälkäisenä, mutta palkinto jäi odottamaan. Hyvässä vireessä viime aikoina ollut Jokipojat sai ottelun juonesta myös kiinni varsin nopeasti, jota edesauttoi IPK:n kaksi peräkkäistä jäähyä erän puolessa välissä.
Taavi Tiala ja Henry Mäntylä järjestivät toisen erän alkuun pienen nahistelun, josta molemmat palkittiin kahden minuutin väkivaltaisuusjäähyillä. Tiala esti kiekotonta IPK-kultakypärä Aleksi Hämäläistä poikittaisella mailalla, josta Peli-Karhujen Mäntylä ei pitänyt.
Aatu Hämäläinen iski kauan 0−0-tilanteessa velloneen ottelun avausmaalin vastustamattomalla lyöntilaukauksella oikealta b-pisteeltä Pohjois-Karjalan kiekkoylpeyden jäähyillessä. Jäähyily kostautui vielä toisen kerran samassa erässä, kun Lassi Raitanen joutui kahden minuutin istunnolle retutettuaan Aleksi Hämäläistä maalinedustalla. IPK:n ylivoimalla ei kauaa nokka tuhissut, kun Lauri Huhdanpää pelasi oikeasta siivestä kovan syötön Alasen lapaan, josta kiekko ohjautui maaliin.
Jokipojat tuli päättäväisenä ottelun kolmanteen erään ja onnistui iskemään koko erässä peräti kuusi maalia. IPK:n 2−0-johto suli kolmannen erän ensimmäisellä seitsemällä minuutilla, kun Saku Kivinen viimeisteli 2−3 osuman. Henri Knuutinen tasoitti pelin vielä läpiajosta kertaalleen, mutta Ville Sippalan ulosajo laitataklauksesta käänsi ottelun lopullisesti joensuulaisille.
Lohi määräsi Trio Areenalla
Viimeisestä pudotuspelipaikasta kilvoittelevat joukkueet iskivät yhteen Vantaan Trio Areenalla keskiviikkoiltana. Ailahtelevasti pelanneista joukkueista avausmaalin iski Hermes ja Ville Saloranta. Ville-Valtteri Mustonen tasoitti ottelun NHL-varaus Jack Gloverin syötöstä vain parin minuutin päästä erän lopussa.
Samuel Sikstus löi lohet johtoon kauden kuudennella osumallaan, joka on myös miehen maaliennätys Mestiksessä. Hiljalleen tähän kauteen herännyt Julius Valtonen lisäsi johtoa kahteen maaliin Petteri Villasen säestyksellä.
Tasaisessa pelissä vierailijajoukkue Hermes ei saanut enää kiekkoa ohi Waltteri Ignatjewin taakse, mutta Kiekko-Vantaan Joel Sund kaunisteli lukemia 4−1 tasan 47. minuutilla.
Hyvin Ketterä otteluun tuli, mutta sitten suli
Ailahtelevasti koko kauden esiintynyt Ketterä ei jättänyt avauserässä mitään kysymysten varaan. Eteläkarjalalaiset hallitsivat ottelun avauserää ja keuruulaiset joutuivat puolustamaan lähes koko erän. Hyvä otteluuntulo näkyikin taululla nopeasti, kun jo ajassa 00:27 Aku Kestilä teki avausosuman, ja ajassa 09:28 JYP:istä lainalla ollut Markus Ruusu tykitettiin vaihtoon Jaakko Lantan ja Aku Alhon maaleilla. Vaihdossa maaliin tullut Joonas Harald sai joukkuettansa hieman piristettyä, kun erän lopussa KeuPa kavensi Patrik Siikasen maalilla 3-1.
Ketterän Valtteri Niemi halusi ohittaa jääkiekon vaarallisimman johtoaseman ja siirsikin toisen erän alussa imatralaiset 4-1-johtoon. Ketterä sai hyvin jäädytettyä peliä johtoasemassa ja suurimmat suosionosoitukset katsomossa maalien sijaan sai hyvät taklaukset.
Kolmannessa erässä KeuPa vyöryi Ketterän päälle kuin yleinen syyttäjä. Imatralaisten peli, erityisesti puolustus, meni täysin sekaisin KeuPan rytminvaihdoksesta. Keuruulaisten pyöritys tuotti tulosta lopulta ja vieraat painelivat tasoihin ja ohi. Ottelun viimeisellä minuutilla Ketterä tuli tasoihin kuudella kenttäpelaajalla. Jatkoajalla Ketterä laittoi pelin pakettiin nopealla ylivoimahyökkäyksellä.
Otto Nieminen kuritti savonlinnalaisia
Hurjassa vireessä ollut peliittalauma kohtasi SaPKon betoniviikolla Heinolassa. Lahden Pelicansissa pääsääntöisesti pelaavan Otto Niemisen kaksi kanuunalaukausta ratkaisi ottelun lopulta.
Helpotusta savonlinnalaisten vaikeaseen iltaan ei tullut toisessakaan erässä, sillä kolmannen maalin tekijä oli myös mustapaita. Eemeli Jeskasen kauden toinen maali tappoi pelin lopullisesti. SaPKo ei oikein missään vaiheessa saanut kiriä aikaan, ja savonlinnalaiset olivatkin hyvin vaisuja koko pelin. Kolmannessa erässä SaPKon Tommi Laakso napautti kavennusosuman, mutta se jäi laihaksi lohduksi.
SaPKon maalilla debytoinut Eetu Randelin kirjasi 21 torjuntaa ja häviön tilastoihinsa. Peliitta-maalille palannut Jasper Patrikainen oli puolet työllistetympi 41 torjunnalla. Torjunnat eivät koko kuvaa kerro, sillä savolaisten laadukkaat maalipaikat olivat todella vähissä.
Debyyttivahti Juho Järvinen torjui Hokille pisteen
Avausmaalia Rovaniemellä jouduttiin odottamaan aina toisen erän viimeiselle kympille, ennen kuin koko sarjan kovin pistelinko Jarkko Harjula iski jo 21. maalinsa. Syöttäjinä Tuomas Komulainen ja maalivahti Järvinen.
Kolmannessa erässä ajassa 50:24 Järvisen nollapeli tuhottiin Kasper Elon toimesta. Heti perään Tuomas Ahtonen huitoi Hokille kaksi minuuttia alivoimaa, mutta vierailijoiden onneksi RoKin ylivoima oli heikkoa. Erän lopussa oli RoKin vuoro pelätä, kun Hokki pääsi pelaamaan yli minuutin 5 vs. 3 -ylivoimaa tuloksetta. Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi iki-RoKi Olli-Matti Järvelä.