Lukko tyrmäsi TPS:n vakuuttavalla esityksellä − Audette ilmoittautui mukaan pistepörssin voittokamppailuun

LIIGA / Raportti
Lukon voittoputki venyi viiden ottelun mittaiseksi.
Kuva © Timo Savela
TPS lähti hakemaan revanssia Rauman Lukosta. Vierailija Lukko oli läpi ottelun vahva pelin jokaisella osa-alueella. Lopulta vieraiden kultakypärä astui esiin ja pisteet matkasivat Raumalle.

TPS ja Lukko kohtasivat toistamiseen lyhyen ajan sisään. Lauantaina joukkueet mittelivät Turussa, jolloin Lukko kairasi 2–1-voiton voittomaalikilpailun päätteeksi. Lauantain ottelu oli todella laadukas, ja pudotuspelien lähestyminen näkyi selvästi molempien joukkueiden pelaamisessa.

TPS oli ajautunut jopa huomaamatta kolmen ottelun tappioputkeen. Viime viikolla Palloseura taipui niukasti HPK:lle, Pelicansille sekä Lukolle. Viime viikon tappiot varmistivat oikeastaan sen, että TPS on runkosarjassa lopulta kolmas.

Pelikieltonsa kärsinyt Petteri Wirtanen palasi nelosketjuun Hannun Kurun paikalle. Päävalmentaja Raimo Helminen ei ole muuten muokannut kokoonpanoaan.

Rauman Lukko voittaa runkosarjan. Tasaisen varmasti pelaava raumalaisnippu nappasi viime viikon kolmesta ottelusta yhtä monta voittoa. Raumalaisilla oli syytä hymyyn lauantaina, sillä TPS–Lukko-ottelussa Lukon päävalmentaja Pekka Virta oli seuraamassa ottelua aitiosta käsin. On vielä epävarmaa, milloin kokenut päävalmentaja palaa raumalaisten penkin taakse.

Lukon ainoa muutos kokoonpanossa on se, että Miska Kukkonen korvaa Niklas Ylitalon seitsemäntenä puolustajana.

Avauserä vieraiden näytöstä

Ottelun avauserä oli viime lauantain tapaan todella vauhdikas. Kotijoukkue TPS tuli avausminuuteille vieraita nälkäisemmin, mutta mitään konkreettista eivät turkulaiset saaneet aikaan. Ottelun alkupuoliskolla Lukon kiekollinen pelaaminen oli hieman huolimatonta, ja se aiheutti raumalaisten avauspelaamiselle ongelmia.

Alun huolimattomuuden jälkeen Lukko otti totaalisesti ottelun haltuunsa. Sarjakärjen kiekollinen peli parani huomattavasti, ja taitavat kiekolliset puolustajat saivat käynnistettyä hyökkäyksiä laadukkailla syötöillä.

Ottelun avausmaali syntyi ajassa 15.58, kun Daniel Audetten loistavan syötön seurauksena Sebastian Repo ampui terävästi kiekon ohi TPS-vahti Andrei Karejevin.

Lukko oli lisätä johtoaan avauserän lopussa, mutta viime aikoina tehottomasti esiintynyt Kristián Pospišil ei onnistunut hyvästä paikasta huolimatta.

TPS:n pelaaminen avauserässä oli yllättävän heikkoa. Palloseura avasi peliä huolimattomasti, ja hyökkäyspäässä yksilöt eivät saaneet mitään aikaan. Kotijoukkueen paras pelaaja avauserässä oli Mikael Pyyhtiä, joka antoi hyvin painetta Lukko-puolustukselle.

Kultakypärät loistivat

Lukko jatkoi vahvaa pelaamistaan toisen erän alussa. Raumalaiset vyöryivät hyökkäysalueelle hyvillä rytmeillä, ja TPS:n puolustajat olivat kamppailupelaamisessa selvästi raumalaisia jäljessä.

Lukko oli siirtyä 0–2-johtoon, mutta osuma hylättiin, sillä Lukko-hyökkääjä Eetu Koivistoisen katsottiin häirinneen TPS-vahti Karejevia.

Lopulta Lukko siirtyi ajassa 26.14 kahden maalin johtoon, kun kultakypärä Daniel Audette laukoi ylivoimalla upealla laukauksella kiekon maaliin. Osuma oli jenkkisentterille kauden 11:s.

Erän puolivälin tienoilla TPS alkoi saada pelistä kiinni. Loistavaa kautta pelaavat Markus Nurmi sekä Lauri Pajuniemi herättivät terävällä vaihdollaan koko TPS:n uuteen taisteluun.

TPS onnistui saamaan pitkiä hyökkäyksiä, ja lopulta vierailija Lukko joutui ottamaan kaksi peräkkäistä rangaistusta. TPS onnistui kaventamaan ottelun kahden miehen ylivoimalla, kun kultakypärä Josh Kestner ampui kavennusmaalin.

TPS sai osuman myötä selvästi rentoutta omaan tekemiseensä, ja myös tasoitus oli lähellä, mutta loistavaa ottelua pelannut Lassi Lehtinen esti kotijoukkueen lähentelyt. Lukko sai toisessa erässä huonoja uutisia, kun hyökkääjä Kristián Pospišil jätti ottelun kesken. 

Audette-show ratkaisi

Kolmanteen erään TPS lähti hakemaan tasoitusta, mutta tiiviisti läpi illan puolustanut Lukko oli eri mieltä. Juhani Jasu otti erän alkuun rangaistuksen, ja lopulta illan hahmona loistanut Daniel Audette viimeisteli upean yksilösuorituksen päätteeksi raumalaiset 1–3-johtoon.

TPS sai parannettua karvauspelaamistaan, ja kotijoukkueella oli muutama erinomainen mahdollisuus kaventaa ottelu. Paras paikka kavennukselle syntyi Markus Nurmelle, mutta terävä laukaus ei painunut verkkoihin.

Lukko ratkaisi ottelun lopullisesti ottelun ajassa 53.30, kun kesken kauden Raumalle hankittu Thomas Grégoire laukoi vieraiden 1–4-osuman.

Lisäosumia ei ottelussa nähty, ja näin raumalaisten voittoputki kasvoi viiden ottelun mittaiseksi. TPS:n tappioputki taas venyi neljään otteluun, mikä on turkulaisten isoin tällä kaudella.

Illan hahmona loistanut Audette nousi taistelemaan pistepörssin voitosta, sillä ero HPK-sentteri Petri Kontiolaan on vain kaksi pistettä.

TPS pelaa seuraavan kerran torstaina, kun se kohtaa Hakametsässä Tapparan. Lukko kohtaa torstaina kotikaukalossaan Ilveksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo