KooKoo pisti Pelicansin voittoputken poikki voittolaukausten jälkeen Kouvolassa

LIIGA / Raportti
Ville Meskanen onnistui voittolaukauskilpailussa.
KooKoo voitti Pelicansin tiukan kamppailun jälkeen 2−1-lukemin. Samalla Pelicansin viiden ottelun voittoputki katkesi.

KooKoo ja Pelicans kohtaavat tänä viikonloppuna kahdesti. Ensimmäinen osa pelattiin  Kouvolan perjantai-illassa. KooKoo lähti otteluun allaan tappio voittolaukauskilpailussa kotonaan Ilvekselle. Lahtelaiset pääsivät puolestaan lähtemään viiden ottelun voittoputkessa illan koitokseen, kun Pelicans ei ole maajoukkuetauon jälkeen hävinnyt vielä otteluakaan.

Ensimmäistä erää hallitsi hienokseltaan kotijoukkue. KooKoolta lähimpänä maalintekoa oli Heikki Liedes, joka kilautteli Jasper Patrikaisen selän takana ainoastaan ylärimaa. Kotijoukkueelle avautui myös loistava paikka tehdä maali, kun Pelicans menetti vaarallisesti hyökkäyspään siniviivalla kiekon KooKoolle. Kuitenkin ratkaisevaan syöttöön Kasperi Ojantakanen ei vain saanut osuttua kiekkoon. Sam Lofquist esitti erän aikana myös nopeuttaan. Yhdysvaltainen purjehti ohi Henri Nikkasesta aina maalipaikalle asti, mutta kauden kolmas maali jäi vielä tekemättä.

Pelicans voi olla tyytyväinen ensimmäisen erän tulokseen, kun se johti kamppailua ensimmäisen kahdenkymmen minuutin jälkeen 1−0. Miika Roine siirsi kauden neljännellä osumallaan lahtelaiset ottelussa johtoon. Maaliin syöttöpisteet myös kolmosketjun kahdelle muulle jäsenelle Niklas Nordgrenille ja Elias Vilénille.

Ensimmäisessä erässä Pelicans joutui kestämään kaksi alivoimaa, kun puolustajat Toni Utunen ja Mikko Kokkonen kärsivät rangaistuksiaan. Vieraat kestivät nämä kotijoukkueen kaksi yritystä hyvällä alivoimapelaamisellaan. KooKoo pystyi laukomaan vain ainoastaan kertaalleen näiden ylivoimien aikana kohti maalia.

Ottelun toisessa erässä lahtelaiset pääsivät kahdesti pelaamaan ylivoimalla. Ensimmäinen rangaistuksista tuomittiin jo avauserän viimeisillä sekunneilla, kun Oskari Manninen komennettiin jäähyaitioon. Kim Strömbergille puolestaan vihellettiin toisen erän ainoa rangaistus. Jiří Smejkal oli vierasjoukkueesta lähimpänä maalintekoa näillä ylivoimilla, mutta maalin asti kiekko ei tietään löytänyt kummallakaan yrityksellä.

Toinen erä oli pitkään maaliton, ja maalipaikat olivat samalla kortilla molemmilla joukkueilla. KooKoo onnistui kuitenkin tasoittamaan erän viimeisellä minuutilla ottelun 1−1:een. Joose Antosen syötöstä Samuli Ratinen viimeisteli tasoitusosuman. Maali oli Ratiselle kauden kolmas, sen lisäksi maaliin merkittiin toiseksi syöttäjäksi Kasperi Ojantakanen.

Maalivahdit olivat saaneet olla kahdessa ensimmäisessä erässä kohtuullisen rauhassa omilla maaleillaan. Pelicansin Patrikaiselle kahteen erään oli kertynyt ainoastaan seitsemän torjuntaa, kun virkaveli Nick Malík toisessa päädyssä oli ollut 11 laukauksen tiellä.

Maalit vähissä Kouvolan perjantai-illassa

Ottelusta tuli lopulta Kouvolassa todella vähämaalinen. Päätöserässä Pelicans pääsi  kertaalleen yrittämään ylivoimalla voittomaalin tekemistä, mutta viimeistelystä puuttui ottelussa ratkaiseva terä vierasjoukkueelta. Alivoimalla Kimi Koivisto kävi kolkuttelemassa lahtelaisten maalilla, mutta 1−1 pysyi tiukasti taululla.

Ottelu oli kauttaaltaan tasainen, ja maalipaikat ottelussa meni aikalailla tasan myös. Tasaisuudesta kertoi myös ottelun maaliodottama, joka oli kolmen erän jälkeen 2,34−2,31 niukasti kotijoukkueen eduksi. Loppuhetkillä KooKoo oli joukkueista aktiivisempi osapuoli hyökkäyksien suhteen, mutta maalinteko oli tänään vaikeaa molemmille joukkueille. Näin  ratkaisua piti hakea jatkoajan kautta.

Jatkoaika eteni tasaisissa merkeissä. Pelicansille avautui erinomainen tilaisuus viedä kaksi pistettä mukanaan, kun KooKoon puolustaja Juho Rautanen passitettiin jäähyaitioon. Pelicans pääsi melkein koko jatkoajan lopun pelaamaan ylivoimalla, mutta hyvästä pyörityksestä huolimatta lahtelaiset eivät saaneet kiekkoa ohi Nick Malíkin.

KooKoon sankariksi nousi voittolaukauksilla Ville Meskanen, joka oli ainoa onnistuja rankkareissa. Samalla lahtelaisten viiden ottelun pituinen voittoputki napsahti poikki Kouvolan perjantai-illassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo