Ilves alisti Tapparaa uuden kotiareenan avajaiskoitoksessa

LIIGA / Kuvakooste
Ilves voitti Tapparan Nokia-Areenan ensimmäisessä pelissä lukemin 6–3. Ilveksen hyökkääjä Antti Saarela iski kypärätempun jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana eikä Tappara pystynyt tästä enää toipumaan. Vauhdikasta kiekkoiltaa oli seuraamassa 13 000 silmäparia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Uusi halli oli valmis vastaanottamaan yleisön sekä pelaajat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Molempien joukkueiden mestaruusviirit nousivat hallin kattoon ennen ottelun alkua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pientä kahinaa saatiin aikaan jo heti ottelun alussa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Antti Saarela iski Nokia-Areenan ensimmäisen maalin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Santeri Virtanen hukkasi hanskansa kulmapainissa Mikael Seppälän kanssa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Saarela iski illan toisensa ja siitäkös Panu Mieho oli riemuissaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Saarelan kypärätemppu oli valmis ennen kuin pelikello kerkesi ylittää kymmentä minuuttia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ilves oli aika lailla Tapparan niskan päällä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Balázs Sebők iski Ilveksen jo neljän maalin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kirvesrinnat olivat saamassa harvinaisen ruman selkäsaunan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tyler Morley toi edes jotain lohtua Tapparan joukkueelle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tunteet kävivät kuumina.
Kuva © Tiia Mahkonen
Hallin penkit eivät kestäneet ja osa katsojista joutui istumaan portailla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Virtanen ja Seppälä olivat jälleen taistossa keskenään.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ilveksen kannattajat tykkäsivät, kun Joni Ikonen iski tupsukorvien viidennen maalin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Santtu Kinnunen joutui istumaan 2+10 minuutin rangaistusta päähän kohdistuneesta taklauksesta.
Kuva © Tiia Mahkonen
1–6 -lukemat taululla ja tällä kertaa asialla oli Joona Ikonen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Saarela ja Otso Rantakari ottivat pienen painimatsin kolmannessa erässä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Christian Heljangolla riitti torjuttavaa myös Nicholas Baptistessa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tappara onnistui vielä kahdesti maalinteossa, mutta matka tasoihin oli liian pitkä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Toisia hymyilytti, toisia ei...
Kuva © Tiia Mahkonen
Ilves kaatoi Tapparan jo kolmatta kertaa tällä kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös