Ilves vankisti asemiaan sarjan kärkitaistossa
Ilves voitti Pelicansin kotonaan lukemin 4–2. Ottelu pysyi tasaisena, mutta Pelicansin toisen erän hylätty maali antoi kotijoukkueelle lisää virtaa. Viimeisessä erässä pääsivät tuulettamaan ainoastaan tupsukorvat.
Ottelu jouduttiin pelaamaan tyhjille katsomoille.
Ilves aloitti vahvasti, mutta lähimmäksi maalia päätyi vain Balázs Sebők.
Laidan tuntumassa käytiin kovaa vääntöä.
Jasper Patrikainen oli ensimmäisessä erässä kuin muuri. Hänen selkänsä taakse ei tuntunut saavan kiekkoa millään.
Tunteet hieman kuumenivat maalin edustalla.
Jiří Smejkal avasi ottelun maalihanat ensimmäisen erän lopussa.
Dominik Mašin esitteli kovuuttaan.
Sakke Hämäläinen ei onnistunut alivoimalla.
Nick Baptiste tasoitti ottelun.
Antti Saarela näytti, että hänestäkin löytyy voimaa.
Pelicans siirtyi uudelleen johtoon Lukáš Jašekin osumalla.
Hetkeä myöhemmin vieraat jo tuulettivat maalia, mutta saivatkin tilanteesta rangaistuksen.
Ilves käytti ylivoiman hyväkseen ja Petri Kontiola toi Ilveksen jälleen tasoihin.
Joona Ikoselta oli lähteä kypärä Matias Rajaniemen käsittelyssä.
Baptiste onnistui toistamiseen ja kotijoukkue siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon.
Taistelu oli kovaa loppuun saakka.
Patrikainen sai hieman seuraa itselleen.
Kolme pistettä jäi Tampereelle.
Aitiovieraat pääsivät juhlimaan kotijoukkueen voittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
CHL-joukkueet kaudelle 2024–25 ovat tiedossa – Suomesta mukana Tappara, Pelicans ja Ilves
CHL | 29.4.2024 22:56
Kolumni
Revittävien kausikorttien viikko lähestyy − pyydän, että sarjat jatkuvat pääsiäiseen asti
LIIGA | 24.3.2024 18:00
Uutinen
Oula Palve pistepörssin voittoon, Teemu Turunen vei maalipörssin nimiinsä
LIIGA | 12.3.2024 21:41
Artikkeli
Ben Blood olisi ansainnut pelikieltoa viikatteesta, Ruben Rafkin paljon kovemman pelikiellon ja Liigan muut kuumat väitteet
LIIGA | 13.2.2024 7:00