Yltiökriittinen raumalaisyleisö on tottunut näkemään vuosien saatossa, niin, tottunut näkemään mitä? 1980-luvun lopun hopean ja 90-luvun pronssien jälkeen menestys on ainakin mitalien valossa antanut odottaa itseään.
Viime vuodet paikallisotteluissakin Ässiä vastaan on menty vuoristorataa. Lukko on voinut voittaa kauden kaikki kohtaamisesta, tai vastavuoroisesti kaikista on tullut selkäsauna. Tosin tulevalla kaudella turpaan saaminen ja antaminen voivat saada uuden, alkuperäisen ja konkreettisen merkityksensä.
Lukko on panostanut kauden hankinnoissaan fyysisyyteen, sen näkee kuka tahansa jääkiekkoa aktiivisesti seuraava pelkästään vilkaisemalla Lukon pelaajaluetteloa.
Liekö Raumalla koskaan aikaisemmin ennen kauden alkua keskusteltu näin runsaasti isojen poikien jääbaletista – eli kaikesta, mihin SM-liigan kurinpitoryhmä, lehdistö, fanit, kiekkoa seuraavat ja seuraamattomat mielellään puuttuvat.
Kotikaupunki vs brändi
Tämä ei kuitenkaan ole kolumni kaukaloväkivallasta, siis kansankielellä tappelusta. Kyse on suppeammasta aiheesta, Rauman ylpeydestä Lukosta.
Lukko ei ole, de facto, SM-liigan näkyvin tai räiskyvin joukkue. Vuoden 2005 kevään kuumassa play off –sarjassa kukistui Helsingin punanutut HIFK sen omilla aseilla. Kuitenkin mediakaruselli pyöri aina-sattuu-ja-tapahtuu-joukkueen, siis HIFK:n ympärillä. Miksi Hannu Aravirta erotettiin? Käskyttikö Pentti Matikainen pelaajiaan? Miten niin kallis joukkue ei lopulta pärjännytkään jne.
Provokatiivisimmat voisivat väittää, että Lukon ongelma on eräänlainen juurettomuus. Miten joukkue, joka on perustettu ennen toista maailmansotaa viisi ja puolisataa vuotta vanhaan kaupunkiin, olla juureton? Joukkueen, joka kantaa paidassaan kaupungin tunnusvärien sinisen ja keltaisen lisäksi Rauman kaupungin vaakunaa?
Ehkei kyse olekaan provokaatiosta vaan väärästä sanavalinnasta. Kaupallistuneessa maailmassa on jo hyvän tovin ollut tapana puhua brändäyksestä.
Pohjoisnaapurissa Porissa onnistuttiin brändäyksessä lähes täydellisesti: ’porilainen hulluus’ on käsite, jota kuulee käytettävän ei pelkästään porilaisten vaan myös valtamedian suulla. Onhan suuren budjetin kotimaisessa elokuvassakin todettu porinmaalla olevan jotain mätää.
Jokseenkin tällaisessa yhteydessä sana ”brändäys” tekee mieli laittaa lainausmerkkeihin. Kyse on pikemminkin inhimillisestä yksilöitymisestä, keskikokoisen rannikkokaupungin tuntemasta ylpeydestä omaa erityislaatuisuuttaan kohtaan, ei niinkään kaupallis-strategillisesta siirrosta urheilubisneksessä.
Helsingin IFK on enemmän brändi sanan varsinaisessa mielessä. Brändin imago, tuotekuva, lupaus faneille ja medialle tuotteen sisällöstä on IFK:n kohdalla vakiintunut vuosien varrella: lähes aina sattuu ja tapahtuu, niin kulisseissa kuin kaukalossakin.
Kettuimagon sudenkuopat
Mihin Lukko rakentaa imagonsa? Raumalaisuuteen, idylliseen ja sympaattiseen pitsinnypläys-pikkukaupunkilaisuuteensa? Vaiko pelkästään Porin, Turun ja Hämeen puristuksissa olevan pienen talousalueen realiteettien varaan? Kuka saadaan valmentajaksi, millaiset pelaajamarkkinat sattuvatkaan tänä vuonna olemaan, ei-lukkoon-kukkaan-tuu -mentaliteettiin, legendaariseen Rauma-lisään, eräänlaiseen takapajuisuuteen?
Ei kai. Toivottavasti. Raumalla ollaan ylpeitä SM-liigan pienimmän paikkakunnan tittelistä. Jos ei aina, niin usein se ainakin muistetaan mainita, miten pikkuseura pystyy talousasioiden ollessa ns. ulkopuolelta kunnossa kasaamaan lähes joka vuosi ainakin suht nimivahvan (ja kalliin) joukkueen kiusaamaan isoja ja tavoittelemaan Porin hopeavuoden hurmosta… ja siinä myös niin valitettavan usein epäonnistuen.
Pikkukaupunkilaisuuteen kuuluu myös Meidän Omat Pojat. Omien poikien edesottamuksia seurataan läpi uran, olkoon kyseessä olevan pelaajan Lukko-vuosista viisi tai viisitoista vuotta ja Rauman kiekkopiireissä heille ja heidän urilleen toivotaan pelkkää hyvää. Heihin kuuluvat muun muassa vanhan polven pelaajat Kimmo Rintanen ja Kalle Sahlstedt sekä uusimmista esimerkiksi Janne Niskala ja Sami Torkki.
Kun Lukko astui ensi askeliaan nykyisen vuosituhannen puolella, lanseerattiin paljon Raumalla puhuttu Omat pojat –projekti. Jotenkin kuvaavasti Lukon noiden kausien johtohahmot ovat syntyjään periraumalaisilta paikkakunnilta kuten Kaarinasta, Liedosta, Tampereelta, Ylitorniosta… Fanien keskuudessa jo kuopattu projekti nauttii samanlaista camp-arvoa kuin JYP-fanien keskuudessa hurrikaanipaitojen Missio 2007.
Hyvä esimerkki, tai oire, nyky-Lukosta oli perinteisen lukko-logon vaihtaminen Eetu-kettuun, ketun pärstään jonka raumalaisuus on ainakin raumalaisille vieläkin hämärän peitossa. Meren takaa NHL:stä kantautuneet kokemukset osoittavat, että uusi, trendikkäämpi logo nostaa fanituotteiden myyntiä. Rahaa ei pikkuseuralla koskaan ole liikaa.
Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Lukon kadotessa logosta monet varmasti pettyivät. Eihän Vaahteralehdetkään luistele jäälle alligaattorinkuva rinnassaan. Tai Pataässät tunnusta paidoissaan ristiä.
Logon merkitys seuralle ei ole vakio. HIFK onnistui pakkorakovaihdossaan punaisiin kissoihin paremmin kuin Lukko. Tai ainakin, kumpi on amerikkalaisempaa ja säväkämpää, Big Reds –imago cheerleadereineen ja suuren maailman meininkeineen vai nuhjuinen kettupuku päällä hyppivä maskotti, tai vaikkapa radio-ohjatulla autolla jäällä suhaileva täytetty kettu?
Lukittu media, muu Suomi ja - voitot
Mitä Lukosta ajatellaan muualla? Kiinnostaako Lukon edesottamukset ympäri Suomen maan? Onko "muualla" = Porissa?
Väite on vahva, mutta Lukon kiinnostavuus mediassa ei tunnu olevan kovinkaan kovaa luokkaa. Vaikka paikallisotteluiden määrän lisääminen tekeekin devalvaation perimmäisen tehtävän, seurataan naapurikaupungeissa edelleen rakkaiden vihollisten tekemisiä tarkkaan.
Raumalla ei rymistelevää joukkuetta ole hyvään aikaan nähty, joten ensi kaudeksi on luvassa sähinää. Siinä missä Lukko kärsii juhlakauden jälkeistä menestymättömyyskrapulaa, on Ässät laittanut menestyksen kautta irronneet rahat likoon hankkimalla kasaan taitavan ja maalintekokykyisen joukkueen.
Lukko puolestaan lähtee kauteen ex-ässä Toivolan opeilla. Toivola on alkavaksi kaudeksi saanut kasaan joukkueen, joka muistuttaa enemmän hänen pelikirjansa sivujen merkintöjä kuin viime kauden ennalta nimivahvempi joukkue. Nyrkein mitattuna tulevan kauden joukkue on vahvempi, mutta miten asia suhteutuu menestyksen ja tuomarilinjan ristipaineessa?
Boksista ei otteluita voiteta, mutta lippuluukulla saattaa käydä kuhinaa. Tai sitten ei. Ottaako raumalaisyleisö uuden pelitavan omakseen, vai mitä raumalaisyleisö yleensäkin omiltaan odottaa? Miten media suhtautuu? Tuleeko Lukosta uusi median suosikki-possujoukkue? Ja - tammismaisesti fingliksiksi - onko any publicity sittenkään good publicity?
Fanit odottavat Voittoja. Rauman Lukko faneineen ei ole SM-jääkiekon realmadrid, jolle kelpaa vain voitto ja kymmenen maalia per ottelu. Operaattoriareenan yleisökäyrät kääntyvät tappioputkista aina laskuun, pieniä heilahduksia tapahtuu jo yhdenkin pelin konttauksen jälkeen.
Mitä tapahtuu, kun Josef Straka ei ole enää järjestämässä kotivoiton jälkeisiä juonikkaita voittotuuletuksia? Tai pahempaa, mitä tapahtuu, jos kotijoukkue ei järjestä yleisölleen edes voittoja?
Porissa odotetaan paikallisotteluihin uutta sykettä. Asiantuntijat ja tiedotusvälineet eivät odota Lukolta juuri mitään, varsinkin kun siirtomarkkinoiden huomiotaloudessa päähuomion ovat vieneet JYP ja Ässät. Tämä voi kääntyä Lukon eduksi: odotukset ovat Rauman ulkopuolella vähäiset, mutta joukkue on saanut rauhassa hitsaantua yhteen ehkä saumattomammin kuin viime kaudella.
Minne menet, Lukko? Menestys ei odota vielä ehkä tälläkään kaudella, mutta pitkäjänteinen panostus laadukkaaseen juniorityöhön ja junnujen haaliminen ulkopaikkakunnilta saattaa tulevaisuudessa kaivaa lukkosydämistä raumalaisen mielipuolisuuden.
