Kun katsoo Suomen maajoukkueen peliesitysten taustalle ja sivuuttaa hetkeksi Härmän perukoilla vellovan pelikirja-jankutuksen, pääsee käsiksi kevään MM-kisojen miellyttävimpään yksittäiseen ilmiöön. Nimittäin siihen, että huolimatta suurten maailmantähtien puuttumisesta, turnauksen kiinnostavuus ei silti kärsi, kiitos nuorten lahjakkuuksien ja uuden sukupolven väkevän esiinmarssin.
Ennakkoon latvialainen kevätjuhlapöytä oli katettu kahden ihmelapsen, Aleksandr Ovetshkinin ja Sidney Crosbyn esiintymisareenaksi. Nuorukaiset ovatkin ottaneet yleisönsä. Etenkin Crosby on yhdessä Patrice Bergeronin ja Brad Boyesin kanssa muodostanut huikean nuorisoketjun Kanadan joukkueessa.
Hieman vaatimattomammassa mittakaavassa yhtä lailla ilahduttava ilmiö on hartaasti odotettu nuorten kykyjen nousu valokeilaan Suomen leijonaryhmässä. Viimeistään USA-ottelussa nähtiin, kuinka lähes puoliväkisin itsensä isompaan rooliin kammennut nuoriso-osasto otti ohjat käsiinsä.
Ketjuloton viimeisimmän arvonnan jälkeen oivalliseen koostumukseen päätynyt Mikko Koivun trio oli jälleen Leijonien paras osa. Myös muutama muu uusi vastuunkantaja on kisojen aikana jättänyt vahvan muistijäljen katsojien otsalohkoon.
Vaivihkaa maajoukkueen vakiokalustoon juurtunut Koivu on viime otteluissa ensimmäistä kertaa näyttänyt osaamista, joka riittää muuallekin kuin puolustavaan rooliin. Jussi Jokisen ansioita kukaan tuskin enää kyseenalaistaa upean NHL-kauden jälkeen, mutta MM-kisat ovat vain vahvistaneet mielikuvaa nopeasti kypsyneestä todellisesta pelimiehestä. Tuomo Ruudun otteista paistaa kauas pelaamattomuus, mutta väläytyksiä miehen taidoista näkyy jo.
Eräs USA-ottelun valopilkuista oli hieman puskista kisoihin ilmestynyt Sean Bergenheim. Hitaasti tiensä pelaavaan kokoonpanoon raivannut nuori laitahyökkääjä osoitti röyhkeillä yksilösuorituksillaan muutamia syitä sille, miksi hänet on aikanaan luokiteltu huippulahjakkuudeksi. Eteenpäin on menty Pohjois-Amerikan reissulla.
Kaiken kaikkiaan leijonien kevään iloisia yllätyksiä ovat olleet uuden sukupolven vastuunkantajat, joiden harteilla suomalainen kiekkoylpeys levännee jatkossakin vakaasti väitetyistä valmennuskriiseistä ja lahjakkuusvajeista huolimatta.
Esimerkiksi Riku Hahl ei suuremmin ylistystä kerää, eikä ole kiekkoilumme superlahjakkuuksia, mutta kaukalossa syntyy illasta toiseen ansiokasta jälkeä monessa roolissa. Antero Niittymäki on todistamassa, ettei Mr. Cool ole yhden turnauksen ihme, ja että suomalaismaalivahtien maailmanmaine ei ole yksin Miikka Kiprusoffin tai Kari Lehtosen lonkkien varassa.
Uusi sukupolvi ja tarjoaa tämän kevään kovimmat kisaelämykset. Pitäkää silmät auki siellä kotikatsomossa.
