Yksi lempihahmoistani julkisuudessa on Jussi Parviainen. Psykoosin rajamailta tehdyt paljastukset ovat tajunnanvirtaa parhaimmillaan.
Joskus olen pohtinut, että mitkäköhän galaksit räjähtäisivät, jos jääkiekon piirissä olisi jussiparviais-tyylinen hahmo. Räädytöntä kirjallista sekoilua, jossa faktaa paisuteltaisiin steroideilla, mutta hahmot olisivat totta.
Ehkä sellainen voisi olla turhan rajua, mutta joku seuraava askel urheilujournalismin olisi hyvä ottaa.
Nykyaikana kuluttajat pystyvät katsomaan kaikki ottelut. He näkevät suosikkiensa, vihulaisten tai hmv-pelaajien kaikki liikkeet jäällä. Ennen pelejä, niiden aikana ja jälkeen tapahtumista käydään keskustelua lisäksi sosiaalisessa mediassa.
Jo-nähtyjen tilanteiden perinteinen kertaaminen tuntuu kovin turhalta. Preesens-tarinat ja pelin futuuri kiinnostavat enemmän.
Tapahtumista raportoivat vanhat ja väsyneet toimittajat.
Urheilussa voittaminen on kaiken ydin. Kukaan ei välitä voittamisen tunnetta kuten nuori sen välittää. Kaikki toiminta elämässä lähtee tunteesta ja intohimosta. Siitä palavasta fiiliksestä, että "tämä pitää tehdä" tai "tätä minä haluan yrittää". Tällä hetkellä urheiluyhteisön journalistinen panos on liian leipääntynyttä.
Ei jakseta edes hakea vaihtoehtoista tulokulmaa.
Minun pestini Jatkoajan päätoimittajana päättyi toukokuun loppuun. Olemme kahden viimeisen vuoden aikana yrittäneet tuoda jääkiekkoa kuluttajien verkkokalvoille myös ilmiönä.
Piirtoja jäässä. Niitä on joka puolella, missä jääkiekon kanssa ollaan edes auttavasti tekemisissä.
Kyllä, homojakin on pukukopeissa. Puolangallakin pelataan jääkiekkoa. Muistakaa, pelaajat, opiskella. Tai lukekaa edes lätkäkirjoja.
Laji on paljon enemmän kuin vain 60 minuutin vauhdikas rypäisy kolme kertaa viikossa. Kaukalo asettaa raamit, mutta ilmiö jatkuu yli äyräiden. Unohtakaa välillä ne päävalmentajat. Älkää keskittykö ykkössentteriin. Katsokaa jopa ohi kuudennen puolustajan.
Lätkämaailma ei kaadu, jos yhden ottelun ohjauspeli ei toimi.
Sillä, kuka on milläkin hetkellä SM-liigan paras pelaaja, ei ole pelin kannalta mitään merkitystä. Aitaa kaatuu vasta sitten, jos joukkueen huoltajat ovat yhtäaikaa sairastuneina pitkään.
Kaikki linkittyy siihen jo mainittuun intohimoon. Koko laji elää siitä. Kun lajin ympäriltä ottaa tunteen pois, voidaan tilata jo Hector tekemään hautavärssyä. Sitä paloa näkyy kaukalon ulkopuolellakin miljoonien tarinoiden arvoisesti.
Roihun ansiosta Jatkoaika on minun jälkeenikin Suomen paras lätkäsivusto.
Kirjoittaja on Jatkoajan entinen päätoimittaja.
Twitter: @emilelo