Mielipide

KalPa ja kasvun ehdot

LIIGA / Kolumni
Katsaus kuopiolaisten urheiluseurojen taloudelliseen menestykseen viime vuosikymmeninä on synkkä. Olkoon lajina sitten jääkiekko, jalkapallo, lentopallo tai vaikkapa pesäpallo on tarina hämmästyttävän samankaltainen.

Kansalliselle huipulle tähdänneet kuopiolaisseurat ovat poikkeuksetta ajautuneet joko konkurssiin tai vähintäänkin suuriin talousvaikeuksiin. KalPa on toivottavasti oppinut jotain historiastaan, mutta Kuopion kiekkoylpeyden toimintaympäristöä voidaan pitää edelleenkin erittäin haastavana.

KalPan, kuten minkä tahansa muunkin organisaation, kasvunäkymiä voidaan havainnollistaa liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa lanseeratun yrityskasvua tarkastelevan mallin avulla. Mallin mukaan kasvun ehdot ovat jaettavissa organisaation kasvuhaluun, kasvukykyyn ja kasvun mahdollisuuksiin. Menestyvän kasvun aikaansaaminen edellyttää kaikkien näiden kolmen elementin läsnäoloa.

Halu

Heti uuden liigataipaleensa alussa KalPa ilmaisi selvästi kasvuhalukkuutensa. Jo pari vuotta sitten seuran taustayhtiö lähti mukaan kuopiolaiseen kiinteistöbisnekseen. Edellisvuonna KalPa puolestaan perusti huoltamo-kahvilan Niiralan jäähallin läheisyyteen.

Hiljattain seura puolestaan julisti hakevansa kahdenkymmenen prosentin kasvua yritysmyyntiinsä. Mielenkiintoista onkin nähdä millaisen linjan seuran uusi toimitusjohtaja Jukka Pennanen valitsee. Siinä missä hänen edeltäjänsä haki kasvua mm. juuri huoltamobisneksestä, on Pennanen ilmoittanut kaiken lähtevän ydintuotteesta eli joukkueesta. Nähtäväksi jääkin haudataanko esimerkiksi kiinteistöbisnes kaikessa hiljaisuudessa, sillä ainakaan julkisuuteen ei KalPa Invest Oy:n edesottamuksista viime aikoina ole juuri tietoa herunut.

Haastattelu

Jukka Pennanen: Oma pesä kuntoon!
[lue lisää]

Niin tai näin, KalPa on ilmoittanut tavoittelevansa pidemmällä tähtäimellä noin neljän miljoonan euron liikevaihtoa. Urheilullisesti tavoitteena on sijoittua jatkossa liigan keskikastiin. Ainakin julkisuuteen annettujen kommenttien perusteella organisaatiosta siis löytyy selkeästi kasvuhalua.

Kyky

Parin viime vuoden aikana kuopiolaisseura on saanut haalittua organisaatioonsa mukavasti lisäresursseja. Seuran uskottavuutta paikallisen liike-elämän parissa on kohottanut erityisesti se, että KalPa on onnistunut hankkimaan osakkaikseen muutamia nimiä maakunnan bisneselämän ykkösketjusta.

Määrällisesti KalPa onkin onnistunut keräämään taakseen paljon yrityksiä, mutta kuopiolaisseuran tulevaisuuden kannalta yksi keskeisimmistä tekijöistä on se, onnistuuko KalPa saamaan tukijansa sitoutumaan seuraan vielä nykyistä suuremmilla euromäärillä. Tätä nykyä yritykset odottavat investointiensa vastapainoksi myös muuta, kuin mainoksensa pelipaitaan tai kaukalon laitaan. KalPa pyrkiikin jatkossa tarjoamaan yhteistyökumppaneilleen lisäarvoa myös mm. verkostoitumisen muodossa. Metodi, joka on todistettu toimivaksi muun muassa Oulun Kärppien toimesta.

Fiksuna vetona kuopiolaisseuralta voidaan pitää myös hiljattain tehtyä linjausta erottaa urheilullinen ja liiketoiminnallinen puoli seuran organisaatiorakenteessa. Uuden toimitusjohtajan Jukka Pennasen palkkaaminen voidaan nähdä edistysaskeleena nimenomaisesti liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Koulutus- ja työhistorialtaan Pennasen voisi olettaa olevan pätevä mies antamaan lisäpotkua KalPan yritykselle kehittää talouttaan kohti liigan keskikastin seuroja.

Toisaalta seuran kovien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää enemmän kuin vain yhden tai kahden miehen liiketoimintaosaamista. Seuran osakkaisiin kuuluu siis miehiä, joilla on jo erittäin kovia näyttöjä kasvuyritysten johtamisesta. Tämänkaltainen osaaminen tulee olemaan todella arvokasta myös KalPan kasvun tavoittelussa. Kysymys kuuluukin saadaanko heidän osaamisensa todella valjastettua KalPan käyttöön vai pysyvätkö maakunnan yrittäjyysapostolit ennemminkin ”vain” osakkeenomistajina.

Mahdollisuus

KalPan paluu SM-liigaan oli kaivattu piristeruisku kuopiolaiselle urheiluelämälle. Ilmassa oli orastavia signaaleja jopa uuden kiekkobuumin synnyttämisestä Savoon. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei KalPan organisaatio varsinkaan myynti- ja markkinointiosaamisen puolesta ollut vielä valmis SM-liigan haasteisiin. Tämä puolestaan johti hämmentäviin ja osin koomisiinkin tilanteisiin seuran edustajien vieraillessa heikosti valmistautuneina Pohjois-Savon merkittävimmissä yrityksissä.Samaan hengenvetoon on toki todettava, ettei ydintuotteen (joukkue) heikko menestys ainakaan helpottanut KalPan markkinointia eri sidosryhmille. Näin ollen kiekkobuumi jäi syntymättä ja skeptismin synkkä varjo lankesi hyvinkin pian koko kuopiolaisen kiekkoilun uuden tulemisen ylle. Ensimmäinen mahdollisuus jäi siis käyttämättä.

KalPalla on tällä hetkellä hyvät asetelmat Pohjois-Savon sponsorimarkkinoilla, mutta tälläkään saralla seura ei voi jäädä paikoilleen makaamaan. Kuopio mielletään suuren yleisön silmissä usein edelleen jalkapallokaupungiksi ja kaikessa hiljaisuudessa uutta nousua rakenteleva KuPS ilmestynee taas parin vuoden sisällä takaisin Veikkausliigaan ja tulee näin ollen kilpailemaan tämän hetkistä vakavammin samoista euroista KalPan kanssa.

Lisäksi kaupungissa on nousevia lajeja, kuten esimerkiksi salibandy, jotka ovat viime vuosina saaneet uutta nostetta taakseen. Vaikka nämä lajit voivatkin vielä tuntua todella marginaalisilta liigakiekkoiluun verrattuna, on aina mahdollista, että uudet lajit ovat tulevaisuudessa mukana jakamassa alueen yritysten markkinointibudjeteista liikeneviä rajallisia sponsorieuroja. Ylimielisyyteen ei yhdelläkään SM-liigaseuralla tätä nykyä ole varaa, kuten esimerkiksi Turussa on viime aikoina karvaasti jouduttu toteamaan.

Myöskään KalPan maine ikuisena liigajumbona ei ainakaan helpota valtakunnallisten yhteistyökumppanien hankkimista. Pohjois-Savon yritykset voidaan vielä saada tukemaan seuraa vetoamalla sen rooliin paikallisen identiteetin rakentajana, mutta valtakunnallisen tai kansainvälisen tason yhteistyökumppanien saaminen seuran taakse vaatisi auttamatta myös hyvää urheilullista menestystä. Monikaan suuryritys ei halua itseään samaistettavan vuodesta toiseen SM-liigan jumbona rämpivään seuraan. Tässä mielessä kuopiolaisten uusi toimitusjohtaja Pennanen on oikeassa. KalPan pelillisen ilmeen kohentaminen toisi mukanaan uusia mahdollisuuksia myös uusien yhteistyökumppaneiden tavoittamisen näkökulmasta.

Kuopion maantieteellinen sijainti aiheuttaa myös talouden kannalta omat rajoitteensa. KalPa on pyrkinyt lanseeraamaan seurasta koko Pohjois-Savon kiekkoilun lippulaivan. Esimerkkinä lienee toiminut Kärppien maine koko Pohjois-Suomen yhteisenä kiekkojoukkueena. Pohjois-Savo on kuitenkin jo väkimäärältään selkeästi Kärppien kannatusaluetta pienempi, eikä alueella toisaalta ole ollut havaittavissa Oulun teknologiaihmeen kaltaista talousbuumia. Lisäksi Kuopion lähistöllä toimii myös muita varteenotettavia jääkiekkoseuroja, toisin kun Pohjois-Suomessa. Kuopiosta Etelään siirryttäessä tullaan nopeasti paikalliskilpailija JYPin reviirille. Toisaalta myös Jukurit ja Jokipojat nappaavat oman osansa Kuopion lähialueiden kannatuspohjasta.

Oman haasteensa KalPalle asettaa myös kuopiolaisen urheiluyleisön vaativuus. Vuodet ovat osoittaneet, että kuopiolainen standardikatsoja ei urheilukatsomoon juurikaan eksy, jollei oma joukkue saavuta todellista menestystä. Katsojakeskiarvon nostaminen edes neljäntuhannen katsojan pintaan vaatisi siis selkeästi parempaa urheilullista menestystä, kuin mitä KalPalta on totuttu näkemään.

KalPa ei myöskään ole ainakaan toistaiseksi saavuttanut asemaa torikahviloiden kestopuheenaiheena. Jeremy Stevensonin palkkaamisen takana onkin aistittavissa myös lisävärin tuominen muuten suuren yleisön silmissä melko harmaaksi miellettyyn pelaajajoukkoon.

Kasvun ehdoista niin kasvuhalu kuin kasvukyvytkin näyttäisivät Kuopiossa olevan suhteellisen hyvällä mallilla. Mahdollisuudet menestyvän liigaseuran kasaamiselle sen sijaan ovat huomattavan haasteelliset. Lähivuodet tulevat näyttämään onko KalPa se seura, joka murtautuu ulos kuopiolaista urheilua piinaavasta talouden noidankehästä vai saavatko kuopiolaiset ihmeteltäväkseen taas yhden epäonnistumisen lisää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös