56 ottelua, turhaan
Kausi alkoi ja päättyi surullisissa merkeissä. Pelit eivät ottaneet sujuakseen muutamaa hyvää ottelua lukuunottamatta.
Valitettava totuus on se, että runkosarjassa on 56 ottelua, niin 4-5 hyvää ottelua ei vielä mitaleille riitä.
Katastrofaalinen kausi sai alkunsa jo edellisenä keväänä, kun valmentaja Ismo Lehkonen jouduttiin siirtämään sivuun surkean
menestyksen takia. Kun toimitusjohtaja Matikainen joutui ottamaan tärkeimpään uusien pelaajien hankita-aikaan myös joukkueen
valmennusvastuun, niin seuraavakin kausi meni samalla piloille. Joukkueeseen ei saatu kuin muutama "vahvistus", joista ei
joukkueen johtohahmoiksi ollutkaan.
Joukkueesta lähtivät Caloun, Bednar, Nieminen, Pirjetä, Hyvönen, Sihvonen, Stepanek ja A. Ahonen. Tällaisten pelaajien korvaamiseen olisi tarvittu kovia satsauksia ja niihin haasteisiin IFK ei onnistunut vastaamaan. IFK joutui lähtemään kauteen ilman ykkösketjua ja kakkosketjukin oli vain osittain koossa. Liiga on sen verran kovatasoinen, että pelkillä junioreilla ei mestaruuksia voiteta. Niin sanottujen vanhojen pelaajien vastuulla oli paljon, mutta kun vastuunkantajia ei löytynyt, niin nuoret saivat kantaa liian suurta taakkaa, joka ei todellakaan ollut tarkoituksena.
Muutoksia kesken kauden
Kausi oli niin rikkonainen, että IFK joutui tekemään useita muutoksia kokoonpanoonsa. Pelaajista Jonas Junkka, Andrej Podkonicky ja try-outilla käynyt Jeff Scissons saivat kaikki tehdä tilaa uusille vahvistuksille. Tulopuolella olivat Roman Vopat, R-P Lehtonen, Sandy Moger, Aki Tuominen, Tero Paappanen ja Jukka-Pekka Seppo.
Mutta ei siinä vielä kaikki, kun IFK hävisi tammikuun alussa kotonaan SaiPalle 0-7, niin alkoi valmennusjohdossa tapahtua. Koko valmennuskolmikko sai potkut ja tilalle saapui Alpo Suhonen-Harri Rindell kaksikko. Vaihdos tehtiin kuitenkin aivan liian myöhään, sillä vaikka IFK:n peli parani, niin pahimmat kilpailijat olivat karanneet jo 10 pisteen päähän, eikä mitään ihmetekoja enää siinä vaiheessa kautta ollut tehtävissä.
Maalivahdit
Kauteen lähdettiin alunperin kaksikolla Strömberg-Lindfors. Otteluiden mennessä penkin alle, jouduttiin tekemään muutoksia silläkin osastolla. Keväällä joukkueeseen hankittu Juuso Riksman aloitti kauden Forssassa paikallisen palloseuran riveissä, mutta nostettiin kesken kauden ykkösjoukkueen rinkiin. Riksman pelasi itsensä fanien sydämiin ja samoin periaatteessa ykkösmaalivahdiksi, vaikka useasti Lindfors ja Riksman vuorottelivat riippuen vastustajasta. Strömberg siirrettiin KJT:hen, jossa hän lopun kautta pelasikin.
Juuso Riksmanin esiinmarssi ja Sakari "Sakke" Lindforsin uusi voitto-otteluiden ennätys olivatkin maalivahtiosaston hienoimmat jutut. IFK:ssa kaudella 85-86 ensimmäiset pelinsä pelanneen Lindforsin ura päättyi tähän onnettomaan kauteen, mutta IFK-ikonille löytyi seuraavaksi kaudeksi töitä IFK:n maalivahtivalmentajana.
Puolustus
Puolustuksen ensimmäinen isku tuli jo ennen kauden alkua, kun Martin Stepanek siirtyi Sveitsiin kesken sopimuskautensa. Stapanekia korvaamaan hankittiin NHL:n farmista SM-liigassa aikaisemminkin esiintynyt Jonas Junkka. Junkka kärsi harjoituskaudella saamastaan vammasta, eikä missään vaiheessa täyttänyt ulkomaalaisvahvistuksen kriteerejä. Näin Junkka myytiinkin Ruotsiin.
Kun pian tämän jälkeen Pauli Levokari loukkaantui, alkoi puolustus olemaan surkeassa kunnossa. IFK:lla alkoikin melkoinen tappioputki kohtalaisesti alkaneen kauden edetessä. Lokakuun puolesta välistä marraskuun alkuun IFK pelasi kymmenen ottelua ilman voittoa. Saavutuksena oli vain yksi tasapeli JYPiä vastaan. Tappioputki saatiin katki vasta liigajumbo SaiPaa vastaan.
Juuri kun Levokari oli päässyt takaisin pelikuntoon, tapahtui taas. Levokari törkkäsi HPK:n Harri Suutarisen maalikehikkoon. Suutariselta murtui leuka ja Levokari sai 8 ottelun pelikiellon. IFK:lle onni onnettomuudessa oli se, että Saksan liigasta hankittu vahvistus ex-TPS-kapteeni Riku-Petteri Lehtonen pelasi ensimmäisen ottelunsa juuri HPK:ta vastaan, jolloin Levokarin poissaolo ei ollut niin merkitsevässä asemassa.
Lehtonen ei tosin montaa ottelua ehtinyt olla mukana, kunnes loukkaantui. TPS:n Peter Schafer taklasi Lehtosta päähän ja näin Lehtonen joutui jo kolmen IFK:ssa pelatun ottelun jälkeen sairastuvalle. Tilanteesta selvittiin onneksi aivotärähdyksellä, vaikka tilanne näyttikin paikan päällä paljon pahemmalta.
Muuten puolustajistossa ei muutoksia tapahtunut, mitä nyt ennen joulutaukoa pirteästi pelannut Aki Tuominen siirrettiin muutaman ottelun ajaksi hyökkääjäksi. Tuomiselta tämä Mälkiän älynväläys vei pelitaidot taas totutulle tasolle ja Akin pelit ovatkin IFK:ssa pelatut.
IFK:n ainoa tähti koko kaudella, SM-liigan paras puolustaja Marek Zidlicky pelasi hurjia minuutteja ja tuntuikin, että ”Zeta” oli kentällä lähes koko ajan. Alpo Suhosen tultua valmentajaksi myös Zidlicky sai uutta intoa peliinsä ja varsinkin kauden loppuvaiheessa hurmasi Helsingin Jäähallin yleisöä useilla upeilla kikkailuilla aiheuttaen samalla useita jäähyjä vastustajille.
Hyökkäys
Kiitos onnistuneen pelaajahankinnan IFK ei saanut millään korvattua valtavaa määrää NHL:ään ja muihin SM-liigaseuroihin karannutta taitoa. Kun lähtijät olivat edellämainitun kaltaisia ja tulijat tasoa kakkosketju tai huonompi, ei juuri maalijuhlia voitu odottaa.
Kymmenen ottelun tappioputki menee hyvin pitkälle kokeneiden hyökkääjien piikkiin. Siinä vaiheessa, kun peli alkoi mennä metsään, ei joukkueesta löytynyt yhtään ratkaisijaa. Kuvaavaa olikin, että IFK:n paras pistemies oli puolustaja Zidlicky, joka kantoi kultakypärää koko kauden ajan.
Toki todellisen ykkösketjun puuttuessa muut ketjut joutuivat tekemään huomattavasti edemmän työtä kuin yleensä tuon tason miehet. Jokereista hankittu Aigars Cipruss hävisi pääosan aloituksista ja kun kyseessä oli ykkössentteri, niin kaikki hyökkäykset jouduttiin aloittamaan karvaamalla kiekko pois vastustajilta.
Kapteeni Kimmo Kuhta floppasi täysin, ilmeisesti kapteenin merkki rinnassa oli kuitenkin Kuhdalle liikaa. Kun kakkosketjun laituri nostettiinkin yhtäkkiä joukkueen maalitykiksi, niin homma meni todelliseksi sähläykseksi.
Muutamaa kautta aikaisemmin maajoukkueessakin esiintynyt Toni Mäkiaho oli kuin varjo entisestään. Mies oli selkeästi omaksunut Mika Niemisen ja Jan Calounin huonot puolet ja esittelikin niitä vallan mainiosti. Kentällä laiskottelevaa ja kaatuilevaa Mäkiahoa ei oltu vielä tähän kauteen mennessä Helsingin Jäähallissa nähty.
IFK yritti tiukasti saada hommaa toimimaan tekemällä kesken kauden ostoksia sekä Amerikasta, että SM-liigasta. Ensin muutaman kauden Saksassa pelannut vanha IFK-ikoni Jukka-Pekka Seppo saapui auttamaan vanhaa seuraansa. Samaan aikaan IFK hankki try outille Pohjois-Amerikasta Jeff Scissonsin, joka oli vaarassa joutua lähetetyksi farmin farmiin. Näistä herroista Seppo toi IFK:lle tarvittua varmuutta ja kokemusta, Scissons taas ei oikein mitään.
Joulukuun puolessa välissä IFK teki lisää ostoksia, kun Ilveksessä vähälle peliajalle jäänyt Roman Vopat siirtyi IFK:n vahvuuteen. Vopat nousikin heti ensimmäisessä pelaamassaan ottelussa IFK-fanien suursuosikiksi.
Scissons sai lähteä, kun Sandy Moger siirtyi Ässistä IFK:hon. Voi vain ihmetellä, miten Moger oli tehnyt niinkin paljon pisteitä Ässien riveissä, koska IFK:ssa hän oli kaikkea muuta kuin maalitykki.
Oli hyökkääjistössä jotain positiivistakin, nimittäin nuoret pelaajat. Varsinkin vuoden tulokas Joonas Vihko oli elementissään kauden loppuvaiheilla. Vihko oli viimeinen nuorennusleikkauksen pelaajista, jonka kanssa IFK teki sopimuksen, mutta oli myös sen arvoinen.
Kokonaisuus surkea
Alpo Suhosen tulo IFK:n peräsimeen muutti peliä katsojaystävällisemmäksi ja paransi puolustuksen toimivuutta. Seuraavaan kauteen parennettavaa jäi sijoituksen lisäksi useita asioita. Surkeat avaukset, maaliton ylivoima ja hävityt aloitukset tulevat ensimmäisenä mieleen, kun mietitään sitä, miksi IFK:n kausi päättyi fiaskoon.
Positiivista, jos sellaista kaudesta voi löytääkään, ovat omien juniorien sisäänajo ja se, että katsomot täyttyivät, vaikka peli olikin mitä ikäväintä katseltavaa. IFK-fanit eivät omiaan hylkää, kritiikkiä jaetaan säälittä, mutta paikalla ollaan, kun IFK pelaa. Harvassa hallissa Suomessa olisi tuollaista peliä noilla hinnoilla katseltu yli 6000 ihmisen voimin lähes joka ottelussa, vaikka tiedossa oli, mitä sillä rahalla näkee.
Tulevaisuus
Tulevaisuus on kovasti auki, nyt on paras vain viettää ansaittua lomaa ja katsella, mitä 15.7.2002 meille jättää. Perusfakta on kuitenkin se, että IFK:n pitää saada joka kaudelle pystyyn joukkue, joka taistelee mestaruudesta. Uuteen välivuoteen ei ole varaa tai paljon puhutun "brändin" loiste alkaa kadota.
Jatkoajan IFK-toimitus toivottaa hyvää kesää kaikille faneille joukkueeseen katsomatta ja vetäytyy nauttimaan auringosta IFK:n pääsponsorin tuotteiden parissa.(ei, tästä mainoksesta ei rahaa tullut meikäläiselle) Jääkiekon parissa jatketaan taas treenipelien alkaessa elokuussa.
