JYP juhlii satavuotista taivaltaan. On syytä onnitella.

Jotkut muistavat vielä "No Smoking Teamin". Sinivalkoisen seuran, joka 1990-luvun alun menestysvuosien jälkeen vajosi isompien kiusaajaksi, ilman realistista mahdollisuutta menestyä. Keväällä 2004 lanseerattu Missio 2007 jäi sekin lopulta pannukakuksi. 

Risto Dufvan valmennuskausina JYPistä kasvoi menestyjä. Dufva toi mukanaan uudenlaisen vaatimustason. Menestyksen varustajina olivat myös monet Keski-Suomen yritysmaailman edustajat, joiden tuki mahdollisti uskottavan pelaajabudjetin. 

Tuen mahdollistama kasvu kulminoitui kahteen Suomen mestaruuteen keväinä 2009 ja 2012. Vaikka jälkimmäisen mestaruuden aikana tahtipuikkoa heilutti Jyrki Aho, piippasi RD:n luoma kulttuuri äänekkäästi taustalla. 

Vaan kuinkas sitten kävikään? JYP kasvoi isoksi, mutta ei osannut olla sellainen. 

Mestaruuksien jälkeen JYP kuihtui kausi toisensa perään. CHL-mestaruus vielä irtosi, mutta Liigassa mitalit himmenivät, kunnes loppuivat kokonaan. Jatkumoa ei rakentunut. Sen myötä JYPistä tuli tuloksellisesti keskinkertainen, kunnes se taantui lähes pahnanpohjimmaiseksi. 

Viimeisin "ryhtiliike" tehtiin puolitoista vuotta sitten, kun ruoriin astui kokenut Jukka Rautakorpi ja perämieheksi Ville Nieminen. Alkoi uusi projekti, jonka alku on ollut aallokkoinen. 

Vielä Dufvan aikaan JYPillä oli selkeä seuraidentiteetti, joka näkyi sekä kentällä että muussa toiminnassa. Tuo identiteetti ei koskaan päivittynyt, minkä myötä käsitys jyppiläisyydestä hämärtyi.

Tällä hetkellä JYPiä pitää pinnalla muutamat erinomaiset yksilöt. Uusi tapa toimia on vasta rakentumassa. Seuran identiteetti on asia, jota ei rakenneta kaudessa tai kahdessa.

Vaikuttaa silti, että JYPillä on kiusallinen ongelma, joka saattaa seistä identiteetin päivittämisen ja vahvistamisen esteenä. 

JYPin hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Jukka Seppäsen visioi ja linjasi taannoin Keskisuomalaisessa JYPin isoja suuntaviivoja, jopa pelitapaa. Tuoreessa muistissa on myös Seppäsen viimekeväinen ulostulo, jossa hän käytännössä heitti Rautakorven valmennuksen bussin alle. Tuolloinkaan pelitapa ei häntä miellyttänyt.

Vaikea nähdä, että Rautakorven valmennustyyli tai käsitys pelistä olisi tullut Seppäselle yllätyksenä. 

Seppäsen tapa kommentoida pelitapaa nostattaa kulmakarvoja. Tästä piirtyy valitettava kuva. JYPin sisäinen kommunikaatio ei voi olla tarvittavassa kuosissa, mikäli hallituksen puheenjohtaja kommentoi maakunnan ykkösmediassa joukkueen pelitapaa.

Severi Lahtisen rikostuomion jälkeinen viestintä oli sekin omiaan nostattamaan kysymyksiä siitä, kuinka avoimesti JYPissä sisäisesti kommunikoidaan. Kulkeeko tarvittava tieto kaikille asianomaisille ja ollaanko yhteisen asian äärellä?

Mikäli seuran sisäinen kommunikaatio on yhtä vaikeaa, miltä se ulospäin näyttäytyy, joudutaan Jyväskylässä haaveilemaan kestävän identiteetin rakentamisesta vielä pitkään. Se kun ei tapahdu puskista huutelemalla. 

Satavuotias JYP on perinteikäs ainoastaan vankkumattomien kannattajien ja keskisuomalaisten mainostoimistokonsulttien puheissa.

Valtaosalle muuta kiekkosuomea jyppiläisyys on kysymysmerkki. Harva tietää, mitä seura haluaa tulevaisuudessa olla. Tietääkö seura itsekään?