New York Rangersin Matt Rempe, kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2020, on noussut toistaiseksi lyhyellä NHL-urallaan otsikoihin tappelujen kautta. Noin 20 minuuttia peliaikaa kerännyt pelaaja on tapellut lähes jokaisessa ottelussa, joten jäähyminuutteja on kertynyt jääaikaakin enemmän. Jatkoajan Juha Oinonen ja Antti Wennström pohtivat ilmiötä läpi.
Wennström: Matt Rempe. Kuka antoi luvan päästää tällaisen sirkushahmon kaukaloon? Mitä Rangers tekee tällaisella kaverilla? Näköjään heittelee kaukaloon, ja antaa käyttäytyä vastuuttomasti sekä seuran että oman terveytensä kannalta. Olen seurannut varausprofiileja ja seurojen farmijonoja kohtalaisella pieteetillä noin 33 vuotta, mutta nyt pääsi pelaaja ohi tutkan NHL:ään.
Rangers on voittanut kymmenestä edellisestä ottelustaan yhdeksän, joten joukkueen ravistelu tappelemalla tai muulla väkivaltaisuudella on järjenvastaista.
Outoa, että hänen on sallittu tapella pelistä toiseen. Tästä pelaajasta olisi eniten hyötyä nimenomaan energiaroolissa ja tilantekijänä ilman jäähyjä, vai mitä, Juha?
Oinonen: Tehdessään NHL-uransa avausosuman Philadelphia Flyersia vastaan maalin edestä Rempe paitsi hyödytti joukkuettaan pelillisesti myös vaikutti oikealta jääkiekkoilijalta. Nimenomaan maalin edustalla ja laitojen lähellä yli kaksimetrinen kanadalaishyökkääjä pystyisi auttamaan Rangersia tuloksellisesti.
Nyt Rempen roolitus on tuntunut tunkkaiselta takaumalta vuosikymmenten taa, kun kaiken maailman stugrimsonit pelasivat muutamia vaihtoja ja olivat selvästi kyvykkäämpiä pahoinpitelijöinä kuin jääkiekkoilijoina.
Rangers on voittanut kymmenestä edellisestä ottelustaan yhdeksän, joten joukkueen ravistelu tappelemalla tai muulla väkivaltaisuudella on järjenvastaista. Niin on kyllä koko konsepti nyrkkitappelusta kesken hienostuneen ja vaativan urheilusuoritukseen, mutta palataan Rempeen.
Viisi ottelua NHL:ssä, kolme tappelua ja yksi ulosajo päähän kohdistuneesta taklauksesta. Jääaikaa 21-vuotias jättiläinen on saanut enimmillään hieman yli viisi minuuttia ottelussa. Rangersin nelossentteri Barclay Goodrow on viimeisimmissä otteluissa pelannut enemmän kuin laiturinsa Rempe ja Adam Edström.
Jos haluamme mieltää jääkiekon taitoa ja taktista ymmärrystä vaativaksi urheiluksi, jossa paremmuus mitataan lajitaitoihin pohjaavien onnistumisten perusteella, on itsestään selvää, että Rangers tarvitsee myös nelosketjuunsa jääkiekkoilijoita eikä katutappelijoita.
Miksi lajin absoluuttisimmalla huipulla sallitaan Rempen kaltainen riehuja rikkomassa omaansa ja muiden päitä?
Menneillä vuosikymmenillä tappelijoita oli nautinnollista katsoa.
Wennström: Asia on helpompi ymmärtää jälleenrakennusta tai nuorennusleikkausta läpikäyvässä joukkueessa. Rempen tappelukumppani Nicolas Deslauriers on esimerkki raakalaisesta, joka otettiin olemattomilla pelitaidoilla koristamaan Flyersin kasvukipujoukkuetta. Lämäri-elokuva ja väriläiskä, että yleisöllä on edes jotain kivaa niistä kovista taklauksista, olkoonkin että nämä huligaanit paukuttelevat usein paukuistaan puolet ohi. Kaukalonlaitaa pelottaa kovasti.
Ajankohta on sikäli entistä kummempi, että Rangers pelaa nyt varsin hyvää kautta. Itäisen konferenssin ykkössuosikki mestariksi on Florida Panthers. Sen jälkeen tulevat varsin tasaisena könttänä Bruins. Hurricanes, Rangers ja Leafs. Se, mitä yritän tässä nyt hahmottaa, on että tarvitseeko Rangers todella jotain tappelijoita myöskään renkaiden pumppaamiseen? Tiedän, ettei tarvitse. Rangersin mestaruusmahdollisuudet ovat paremmat kuin useampaan vuoteen.
Menneillä vuosikymmenillä tappelijoita oli nautinnollista katsoa. Silloin 90-luvulla ja hitaasti hiipuen sen jälkeen, kun tieto aivovammoista, huumeongelmista, kipulääkekoukuista ja vastaavista alkoi levitä. Rangersilla oli Kris King ja Tie Domi. Minulla oli Bob Probertin juliste seinällä. Kiinnitin huomiota Brent Sapergian kiiltävän valkoisiin hampaisiin, kun hän kiitti suomalaisia fanejaan kirjansa saamasta huomiosta sekä muistoista. Olen nuorempi, mutta Sapergian hampaat ovat paremman näköiset. Silloin selvästi myös kannatti tapella.
Oinonen: Pahalta kuulostaa, jos divisioonaansa johtava ja konferenssin jaetulla kärkipaikalla oleva joukkue tarvitsee henkiseksi sytyttäjäksi vastustajia murjovan tulokkaan, kun kokoonpanossa on yhteensä viisi Stanley Cupia voittaneet Jonathan Quick ja Goodrow.
Odotan valmentajan puuttuvan Rempen toimintaan.
Kertaalleen Madison Square Gardenilla vierailleena haluaisin uskoa, että menestystä kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen realistisesti tavoittelevan joukkueen kotiyleisö syttyisi kannustamaan tehdyistä maaleista, joita Rangers on paukuttanut mukavalla tehokkuudella.
Jaan toki kokemuksen tappeluiden viihdearvosta ajalta, jolloin tieto ei lisännyt tuskaa. Domin ja Probertin kaksintaistelusta muistan lukeneeni perehtyneen jutun ysärin alkuvuosina, gladiaattori-vertausta muistaakseni käytettiin häpeilemättömän monesti.
Teemaan sopien monella puolipugilistisella kamppailijalla oli lähes show-painijoiden veroinen nimi: Tony Twist, Enrico Ciccone, Buffalo Sabresin tag team Brad May ja Rob Ray, Paul Laus ja niin edelleen. Tunnustan nuorena ja naiivina valpastuneeni, kun poisviskotut mailat ja hanskat ovat muodostaneet kahden koodinsäilyttäjän ympärille kehän.
Tänä päivänä tiedän paremmin, ja erityisesti vaarat pitäisi tiedostaa mainittuun kehään haluavien. Pitäkää kiekko mielessä ja hanskat käsissä.
Wennström: Ja faneilla myös se tuon sanonnan alkuperäinen versio, vaikka innostuisivatkin tappeluista, jos tiedät mitä tarkoitan.
Odotan valmentajan puuttuvan Rempen toimintaan. Täytyy muistaa, ettei Rempe kuulu edes kymmenen lahjakkaimman Rangers-lupauksen joukkoon. Kuten sivusit, hänen pitäisi kyetä auttamaan peliä.
Rangersin alemmatkin kentät nojaavat kovaan 3−2-karvaukseen syvällä hyökkäysalueella, missä toki kaksimetrinen kroppa auttaa merkittävästi. Vaan se liike ja kiekolliset taidot? Viisikko on kokonaisuutena tiiviimpi kuin aiemmin, mutta hyökkäyspään tilanteiden purkautuessa tilanne voi olla venähtänyt ja poikia ylivoimahyökkäyksiä.
Siinä vaiheessa Rempellä ja pojilla on kiire. Alempienkin kenttien täytyy saada kiekollisesta pelistä aikaan maaleja, vastustajan rikkomisia ja hyökkäyspään aloituksia, tai muuten testataan pelkkää luistelua. Toivon enemmän Brennan Othmannia, Matthew Robertsonia ja Edströmiä ylös pelaamaan. Kevät lähestyy. Keskitytään olennaiseen.
"Jääkiekon vihaajat" on rakkaan lajin kipukohtia tarkasteleva juttusarja, jossa Jatkoajan pitkäaikaiset toimittajat Juha Oinonen ja Antti Wennström pohtivat ajankohtaisia ja iättömiä teemoja − koodeja kumartelematta.
