Murtuuko psykologinen pato?

LIIGA / Ennakko
Taistelu pudotuspelipaikoista jatkuu. Kauden keskinäisissä otteluissa statistin asemaan jäänyt Kärpät saapuu Hakametsään hakemaan tärkeitä vieraspisteitä. Panosta riittää myös kotijoukkue Tapparalla. Sarjapisteitä himoitaan toden teolla.

Kuntokäyrät

Uhkaavalta näyttäneeseen neljän ottelun mittaiseen tappioputkeen joutunut Tappara sai tiistai-illan Pelicans-väännössä kaivatun tuloksen arvokkaan kotivoiton myötä. Toinen peräkkäinen kotiottelu tarjoaa nyt oivan mahdollisuuden vastakkaisen putken perustamiselle.

Sarjataulukossa kirvesrinnat jatkavat sijalla 9. Pisteitä joukkue on raapinut kasaan 53.

Kärpät kärsi kirvelevän kotitappion Porin Ässille tiistaisessa spektaakkelissa Raksilassa. Ratkaisua haettiin rankkareiden kautta. Edeltäneessä vierasottelussaan oululaiset nappasivat makeat pisteet Kuopiosta. Kyseessä oli joukkueen kolmas perättäinen vierasvoitto.

Kärppien sarjasijoitus on heti Tapparan imussa kymmenentenä. Pisteitä on plakkarissa 50 eli joukkueet erottaa toisistaan kolme sarjapistettä.

Torstai-illan mittelö on joukkueille kuluvan kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen. Tappara on vienyt kolme aiempaa lukemin 3-1, 3-5 ja 4-3 kotijoukkueena toimineen maalit ensin mainittuina.

Ratkaisun paikat

Tiistai-illan arvokas taisteluvoitto Pelicansista katkaisi Tapparan vaaralliselta näyttäneen syöksyn. Tinkimätön puolustustaistelu onnistui sitoutuneen joukkuepelaamisen kautta. Pelillisiä hienouksia ei nähty, mutta niiden merkitys olikin toissijainen summerin soitua. Tuskaisessa tilanteessa vain tuloksella oli merkitystä.

Aivan tasapaksu ilta ei silti ollut. Kotijoukkueen luotettava maalivahti Harri Säteri loi viileän rauhallisella esiintymisellään pohjan voitolle. Huippuvireinen maestro jatkanee tolppien välissä jatkossakin. Mikäli valmennusjohto päättää toisin, syytä sydämentykytyksiin ei ole. Vahvan kauden pelannut Jani Nieminen on valmis hyppäämään kaukaloon. Maalivahtipeli on Tapparan kulmakivi jatkossakin.

Puolustuskalusto oli tiistaina kovilla. Lahtelaisten hyvin liikkunut hyökkääjistö loi ankaraa painetta. Aikaa ja tilaa oli vähän. Kiekolliset ratkaisut olivat virhealttiita. Merkkauspelissä oli ongelmia. Runkopelaajat Pekka Saravo ja Tuukka Mäntylä saivat jälleen urakoida isot minuutit. Telaketjuosaston miehet Jani Honkanen ja Atte Pentikäinen olivat suurissa vaikeuksissa.

Kotiläksyjä riitti, ja niitä on varmasti tehty. Hyvin liikkuvien oululaisten kanssa ei vastaavanlaiseen esitykseen ole varaa. Purkupeliin on saatava lisänöyryyttä, ja kontrolloituun hyökkäyspeliin lähdettäessä avaussyöttö on saatava perille. Puolustuspelin kokonaisvaltainen tarkentaminen on lähtökohtana.

Kirvesrintaiset hyökkääjät joutuivat tiistaina pelaamaan puolustusorientoituneesti. Oman alueen pelaamista painotetaan jatkossakin, mutta lisäkiekollisuutta lienee luvassa. Oululaisten akilleenkantapää on puolustuskalusto, johon pitäisi pystyä luomaan painetta. Aktiivinen kulmapelaaminen ja määrätietoinen pyrkiminen maalinedustalle kuuluvat torstai-illan kattaukseen.


Timo Koskelalta odotetaan jälleen pehmeäkätisiä ratkaisuja.
Vesa-Pekka Ruohonen - vesa-pekka.ruohonen@jatkoaika.com

Odotettua heikomman kauden pelannut Kärpät joutuu tekemään hartiavoimin töitä selvitäkseen pudotuspeleihin. Vaiherikas kausi on sisältänyt vaihdoksia niin pelaajistossa kuin valmennusportaassakin. Usein menestyksen vaatimaa stabiilisuutta ei ole saatu syntymään.

Lisäriesana ovat olleet loukkaantumiset, jotka kiusaavat jälleen. Erityisen paha tilanne on ennaltakin kapeassa pakistossa, jonka pelillinen johtaja Mikko Lehtonen on loukkaantuneena. Erään SM-liigan parhaan puolustajan poissaolo jättää valtavan aukon koko kentän alueella. Merkitys ulottuu myös erikoistilannepelaamisen molempiin osa-alueisiin. Vladimir Sicakin mahdollinen puuttuminen lisää tuskaa. Selvää on, että eräs torstai-illan voiton avaintekijöistä on Kärppä-puolustajien suoritustaso.

Hyökkäysosastolla pitäisi löytyä sekä käsiä että jalkoja. Potentiaalia on sekä kiekolliseen että kiekottomaan peliin. Nuorten MM-kisoista palanneet Joonas Donskoi, Miikka Salomäki ja Julius Junttila tuovat lisäenergiaa, jolle on selvä tilaus olemassa. Pavel Rosa on luistellut varjojen mailla eikä Petr Tenkratistakaan ole ollut sateentekijäksi. Jari Viuhkolan pelillisen tyhjiön paikkaajaksi hankittu Martin St. Pierre ei ole kyennyt vastaamaan odotuksiin. Ongelmia kanadalaisella on ollut sekä kiekon kanssa että puolustuspelissä.

Toistuvasti vahvaa pelaamistakin on nähty. Joonas Kemppainen ja Juho Keränen ovat pelanneet vahvan kauden. Heidän kohdallaan hyvän ja huono pelin ero on ollut marginaalinen.

Koko hyökkäyspalettia ajatellen eväitä tasonnostoon ja sen vakiinnuttamiseen on olemassa. Oikeat ketjukokoonpanot ja roolitukset on pyrittävä löytämään. Muuten pudotuspelipaikkataistelusta tulee liiankin kriittinen.

Kokoonpanot

Tapparan terveystilanne jatkuu hyvällä mallilla. Sivussa on polvivaivainen puolustaja Jussi Halme, jonka comebackia ennustetaan 2-4 viikon kuluessa.

Kärppien vaikeaa kautta on leimannut ikävä loukkaantumissuma. Tilanne jatkuu totutunlaisena.

Maalivahtiosastolta on varmuudella sivussa kesken kauden joukkueeseen liittynyt Ville Hostikka, jolla on reisivamma. Näyttävän paluun torjuntavastuuseen voitokkaassa KalPa-ottelussa tehnyt Petri Koivisto oli poissa tiistaisesta Ässät-ottelusta. Miehen pelikunto on hämärän peitossa.

Puolustuskalustoa on kohdannut pahin mahdollinen takaisku ykköspakki Mikko Lehtosen loukkaantumisen myötä. Polven kierukkaoperaatio pitää "Lelun" poissa kaukalosta arviolta kuukauden ajan. Alituisesti loukkaantuva Juho Jokinen on yhä pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Vladimir Sicak sai Ässät-ottelussa nivuskrampin, jonka vakavuudesta ei ole varmaa tietoa. Tshekin pelikunto on kysymysmerkki.

Hyökkääjistöstä jatkaa sivussa koko kauden missannut erittäin tärkeä pelillinen johtaja Jari Viuhkola, jonka selkävamman paraneminen etenee kiduttavan hitaasti. Luotettava duunarilaituri Mikko Alikoski potee kylkeään.

» Lähetä palautetta toimitukselle