Turkulainen sirkus pysähtyy Raumalla

LIIGA / Ennakko
Viimeisimmässä kohtaamisessa Lukko pääsi juhlimaan, toistuuko sama Raumalla?
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Rauman Lukko saa vieraaksi Äijänsuolle kuntopuntarin hännillä keikkuvan Turun Palloseuran, jonka vaikeat otteet sai jatkoa Oulussa lauantaina.

TPS:n mollivoittoinen alkuvuosi jatkui tutulla kaavalla Kärppiä vastaan. Kamppailu oli tiukka ja turkulaisilla oli omat paikkansa aina voittoonkin asti, mutta turkulaisten tuskalle ei näy loppua.

TPS seilaa tällä hetkellä kuuden ottelun tappioputkessa ja sarjataulukon jumbosijalla oleva Vaasan Sport on enää kolmen pisteen päässä turkulaisryhmästä.

Myös Lukon otteet toistivat itseään, kun raumalaiset onnistuivat puristamaan voiton Vaasan Sportista vasta voittolaukauskisan jälkeen.

Lukon viimeisistä kuudesta ottelusta jopa viidessä on tarvittu jatkoaikaa. Kaikkia näitä viittä jatkoajalle edenneitä otteluita Lukko on kuitenkin johtanut, mutta johto on kariutunut heikkojen kolmansien erien myötä. Tästä raumalaismiehistö antoikin esimerkin Vaasassa, kun Oskari Setänen sai poimia kiekon verkosta kolme kertaa viimeisessä erässä.

Tasaisia vääntöjä

Äijänsuon illassa kohtaaville joukkueille kamppailu on kauden viides keskinäinen ja samalla runkosarjan viimeinen. Näiden keskinäisten kamppailujen voitot jakautuvat 2-2.

Molemmat ovat onnistuneet voittamaan sekä kotona että vieraissa. Viimeisimmän kohtaamisen joulukuussa Turussa vei nimiinsä Lukko.

Lukolla on viimeaikoina ollut ongelmia puolustuspäässä ja etenkin maalineduspelaamisessa. Se on ollut kuritonta ja onkin suurin yksittäinen syy, joka on aiheuttanut raumalaisille pistemenetyksiä ennalta heikompiakin vastustajia vastaan.

Tätä osa-aluetta Lukon täytyy turkulaisia vastaan parantaa mikäli he mielivät voittaa, sillä TPS on varmasti nälkäinen ja halukas katkaisemaan tappioputkensa. 

Turkulaismiehistöllä olisi Lukkoa vastaan oiva kasvojenpesun paikka. Hyvä ottelu Oulussa Kärppien vieraana antoi viitteitä siitä, että TPS pystyy haastamaan myös sarjataulukon kärkipään joukkueet.

Turkulaisten vieraspelaaminen on kuitenkin ollut tällä kaudella huonoa. Vain kaksi voittoa varsinaisella peliajalla, mutta niistä toinen on juuri Raumalta marraskuun lopulta.

Eräs TPS:n suurimmista ongelmista on vaikeus pitää peli kasassa koko ottelun ajan. Se näkyy useasti jatkuvana ylipuolustamisena ja vaarallisina kiekonmenetyksinä, joista vastustaja pääsee iskemään. Lukon vaarallista hyökkäyskalustoa vastaan ei näihin virheisiin ole varaa.

Lukko lähtee otteluun varmasti hyvällä asenteella, eikä halua tällä kerralla sortua pistemenetykseen sarjataulukon häntäpään joukkuetta vastaan. Pisteet olisivat raumalaisille tarpeen, kun kamppailu kotiedusta pudotuspeleihin tiivistyy.

Käyttäjän mniloni kuva

Arvio ottelusta: Marko Niloni

Ottelusta tulee tasaväkinen vääntö, kun molemmat haluavat parantaa viimeaikojen otteitaan. Lukko ei ole ottanut kolmen pisteen voittoa tammikuun alun jälkeen ja haluaa varmasti nyt sen tehdä kotiyleisön edessä. Lukko kuitenkin parantaa esityksiään ja ottaa voiton varsinaisella peliajalla vähämaalisen kamppailun jälkeen.

Seuraa Heitä

Ville Vahalahti #82 |

Laitahyökkääjä

Vahalahti kamppailee tällä hetkellä tiukasti pistepörssin kärkipaikasta. Onnistuuko kultakypärä pistetehtailussa kasvattajaseuraansa vastaan?

Mikko Rantanen #96 | Colorado

Laitahyökkääjä

Rantanen on tällä hetkellä TPS:n kantavia voimia. Jatkuuko nuoren turkulaisen hyvät otteet Lukkoa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle