Nuoret puolustajat ja vanha ikiliikkuja masensivat HPK:n
HPK joutui poistumaan Niiralan montusta tyhjin käsin, kun nuoret puolustajat Joonas Lyytinen ja Juuso Riikola tykittivät maalin mieheen. Myös ikiliikkuja Jyri Junnila kuului jälleen kotijoukkueen osalta illan onnistujiin.
Kypärä päähän ja menoksi.
Tunnustellen alusta asti.
Jukka Voutilainen oli ensimmäinen lentävä KalPan ukko.
Joonas Vihkoa puhallutti jo pelin alkuvaiheessa.
Tuomarin hommat olivat moninaiset.
Jyri Junnila oli taisteluasenteellaan yksi illan hahmoista.
Otto Paajanen karkasi alivoimalla läpiajoon ja nosti HPK:n tasoihin.
Vieraiden Marek Viedensky joutui ihmettelemään isäntien Jaakko Rissasen nopeutta.
Viedensky teki seuraavaksi Joonas Lyytisestä sen kuuluisan lentävän KalPan ukon.
Junnila pääsi jälleen tuulettamaan maalia.
Lyytinen oli myös antavana osapuolena välillä.
Kilpirintojen Arttu Ilomäki osoitti, että hammassuojat on tärkeä varuste, vaikkei niitä oikein käyttäisikään.
Juuso Riikola latasi isännät kahden maalin karkumatkalle.
Hämeenlinnalaisilla oli todellisia vaikeuksia pysyä kotijoukkueen kyydissä mukana.
Tämä oli rangaistuslaukauksen arvoinen koukku.
Michal Birner kuitenkin epäonnistui rangaistuslaukauksessaan.
Mitä isot edellä sitä pienet (erätaukokilpailussa) perässä.
Pekka Virta antoi kotijoukkueelle ohjeita ja ylimääräisen hengähdystauon pelin loppuhetkillä.
Birner kieputti lopullisen niitin tyhjiin ja KalPa pääsi juhlimaan voittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Nuoret maalivahdit vastakkain Hämeenlinnassa − KalPan Patrik Kerkola tekee Liiga-historiaa
LIIGA | 8.3.2024 16:12
Uutinen
Liiga-kierros: Kantner nosti KalPan rinnalle ja ohi, Ässien musta minuutti sysäsi porilaiset kuilun partaalle
LIIGA | 6.3.2024 21:21
Uutinen
Liiga-kierros: TPS murskasi SaiPan Max Lindrothin johdolla ja Jukurien tappioputki jatkoi kasvamistaan
LIIGA | 21.2.2024 21:39