HPK vei voiton Ilveksestä videotarkistusten illassa
HPK aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi ensimmäistä erää miten tahtoi. Toisessa erässä peli tasoittui ja maaleja mätettiin kumpaankin päähän. Käännekohdaksi muotoutui lopulta kolmannen erän Ilves-alivoimamaalin hylkäys, jonka jälkeen HPK sai takaa-ajonsa toimimaan. Vierailijat tasoittivat ottelun ajassa 59.50 ja ottivat lisäpisteen mukaansa jatkoajalla numeroin 5−4.
Arto Laatikainen palasi Hakametsään HPK:n riveissä.
Santeri Airola teki paluun Ilveksen kokoonpanoon harjoituskauden loukkaantumisen jälkeen.
Aloitusta odotellessa on hetki aikaa vaihtaa kuulumisia.
HPK sai paikoitellen huseerata melko vapaasti Ilveksen maalilla.
Liukkaasti liikkunut Väyrynen laukoi tästä Ilveksen tasoihin 1−1:een.
Monessa mukana ollut Santeri Lukka yritti karata Teemy Väyryseltä.
Panu Mieho ohjasi Santeri Airolan viivalaukauksen maaliin. Ilves johti ottelua tässä vaiheessa 2−1.
Eetu Mäkiniemi tiesi, että kiekko löytyi selän takaa maalista.
Kiekon toimitti maaliin Santeri Lukka upealla laukauksella.
Laatikainen antoi vauhtia Antti Saarelalle, joka törmäsi Daniel Lebedeffiin. Komeasta kaatumisesta huolimatta jäähylle ei löydetty tarvetta.
Se on maali, näytti päätuomari Sakari Suominen.
Teemu Lepaus laukoi maalintekijän paikalta eli päätylaudan vierestä. Kiekko päätyi maaliin Lukan, tolpan ja Lebedeffin kautta.
Paavo Tyni tarjosi Panu Mieholle apua vaakalennossa.
"Juuri te siellä, nyt riita poikki ja voita väliin."
Edes levitoiva maila ei auttanut Daniel Lebedeffiä pitämään kiekkoa kentän puolella.
Joona Ikosen maalia tarkistettiin videolta. Ilves-raati oli tarkkana.
Tässä ideoitiin HPK:n ylivoimaa.
Santeri Hatakka palasi kokoonpanoon U20-maailmanmestaruuskilpailujen jäljiltä.
Petri Kontiolalla oli vaarallisia paikkoja läpi ottelun, tästä kiekko nousi yli maalin.
Antti Saarela pääsi karkuun alivoimalla, ja ujutti kiekon maaliin. Maali kuitenkin hylättiin maalivahdin häirintänä.
Videota katseltiin illan aikana peräti kolmeen otteeseen.
Matias Maccelli odotti tuomiota alivoimamaalin hyväksymisestä linjatuomari Joona Elosen kanssa.
Saarela ilmaisi tunteensa maalin hylkäämisestä hajottamalla mailansa kaukalon laitaan. Tällä hän tienasi kymmenen minuutin käytösrangaistuksen ja illan ensimmäisen suihkuvuoron vajaa viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.
Kultakypärien sisällä oli eri tunnelma. HPK tasoitti ottelun kuudella neljää vastaan kymmenen sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Viimeisenä juhli HPK, kun voittomaali nähtiin jatkoajalla.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
Tappara otti tyylipuhtaan 3−0-voiton ensimmäisessä katkopelissä
LIIGA | 29.4.2024 11:40
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00