Vajaamiehinen Hermes katkaisi LeKin putken − "Yksi unohti luistimensakin"

MESTIS / Raportti
Karhulan Hermes eteni vaikeuksista huolimatta voittoon.
Hermes ja LeKi kohtasivat viikon sisään toisen kerran. Viime viikolla LeKi oli vieraissa etevämpi maalein 1-3, mutta nyt kokkolalaisnippu kaivoi pisteet itselleen 5-3-tuloksella. Tappio katkaisi LeKin seitsemän ottelun voittoputken.

LeKi ja Hermes iskivät vauhdikkaasti yhteen keskiviikkoillan kamppailussa Lempäälässä. Vierailijat karkasivat kahden maalin johtoon ja pönkittivät näin 5−3-numeroin tulleen vierasvoittonsa. 

Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula kertaili ottelun lähtökohtia värikkäin sanakääntein.

− Vajaalla kokoonpanolla otteluun lähteminen oli haasteellista. Lisäksi yksi pelaaja unohti luistimensakin kotiin ja veti lainavehkeillä. Emme lähteneet tavoittelemaan kaunista peliä, vaan tulosta. Sen saimmekin kärsivällisyyden kautta.

Antti Paavilainen vei vierailijat johtoon heti avauserän alkupuolella, kun edeltävät minuutit oltiin menty vauhdikkaasti päädystä toiseen. LeKi ei kuitenkaan kangistunut takaiskusta, vaan painoi ahkerasti kohti Juraj Hollyn vartioimaa maalia. Vilho Virmavirta nousi kertaalleen b-pisteiden väliin ja laukoi, mutta suoraan Hollyn syliin.

Myös Hermeksellä oli avauserässä, mutta lisämaaleja ei nähty, vaikka Jesse Huhtala pääsikin nokikkain LeKi-vahti Christian Heljangon kanssa. Heljanko torjui yrityksen patjallaan.

− Otteistamme puuttui viimeinen puristus. Hermes teki kaksi maalia meidän menetyksistämme, harmitteli LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.

Jos et itse tee, vastustaja tekee

Toisessakin erässä riitti vauhtia, mutta tuhannen taalan paikat loistivat vähäisyydellään. Erän ylivoimaisesti paras paikka tuli LeKin Miika Heikkilälle, mutta Holly venyi yrityksen eteen ja jälkitilanne kilpistyi tolppaan.

− Taistelimme tänään voitosta, mutta hyvän alun jälkeen pelimme väkinäistyi. Emme päässeet tarpeeksi pelin ytimeen, tuumi Kuusela.

Erän − ja koko ottelun kulminaatiopiste − nähtiin Heikkilän tilanteen jälkeen, kun Hermes lähti vastahyökkäykseen. Kristian Kangas vei kokkolalaiset kahden maalin karkumatkalle.

LeKi ei luovuttanut kahden maalin takaa-ajoasemassakaan vaan jatkoi hyvää pelaamista. Heikkilä paikkasi menetetyn tilanteen toisen erän lopulla, kun hän onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-2.

Kolmanteen erään lähdettäessä Hermes sai parhaan mahdollisen alun, kun Joonas Huovinen onnistui ohittamaan Heljangon. Toistamiseen kahden maalin päähän valahtanut LeKi taisteli itsensä jälleen peliin mukaan, vain kaksikymmentä sekuntia myöhemmin. Anton Levtchi tarjoili hienon poikittaissyötön Santeri Vuotille, joka täräytti kiekon Hermes-maaliin.

Hippaleikki jatkui loppuun asti

Hermeksen tehopuolustaja Miika Franssila oli ottelusta sivussa Sport-lainansa vuoksi. Päävalmentaja Karhula huomasi puutteita joukkueensa kiekollisessa pelaamisessa.

− Kyllä se [Franssilan poissaolo] varmasti näkyi. Varsinkin ensimmäisen erän kiekollinen pelaamisemme oli surkeaa.

Saku Kivinen vei Hermeksen jo kolmannen kerran kahden maalin johtoon, mutta jälleen kerran saukkopaidat tulivat iholle kotijoukkueen pelatessa erän lopulla ilman maalivahtia. Yhden maalin tehnyt, ja toisen paikan tuhrinut Heikkilä tekaisi tilanteeksi 3-4 kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa.

Hermes onnistui kuitenkin ratkaisemaan ottelun, kun Mikko Virtanen teki viimeisellä minuutilla tyhjään maaliin loppunumeroihin 3-5 ottelun päättäneen osuman.

Hermes jatkaa urakkaansa kotihallissaan lauantaina, kun Espoo United saapuu Kokkolaan. LeKi puolestaan jatkaa kotikaukalossaan jo perjantaina, kun vastaan sille asettuu Jokipojat Joensuusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle