Tappioiden tiellä oleva Hermes haastamaan kuntohuippu LeKiä

MESTIS / Ennakko
Kuusela on piiskannut LeKin hurmuiseen iskuun.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Mestiksen kuntopuntarin kärjessä porskuttava LeKi saa vastaansa hieman alavireisesti viime aikoina esiintyneen Hermeksen. Joukkueet kohtaavat toisen kerran viikon sisään.

LeKi on vetäissyt seitsemän ottelun voittoputken marraskuun puolesta välistä lähtien. Hermes on hävinnyt suurimman osan viime aikojen otteluistaan.

Kokkolalaiset ovat raapineet silti pisteen sieltä ja toisen täältä. Illan joukkueet ovat sarjataulukossa kolmen pisteen päässä toisistaan sijoilla kuusi ja kahdeksan.

LeKi ja Hermes kohtasivat Kokkolassa viikko sitten keskiviikkona. Silloin LeKi oli parempi maalein 1-3. Tuolloin Manu Honkanen kuritti kotijoukkuetta kahdella osumalla.

LeKi sen kuin porskuttaa − Hermes tekee tasaista jälkeä

LeKiä on tällä hetkellä vaikea voittaa. Päävalmentaja Miikka Kuusela on saanut saukkopaidat pelaamaan tehokasta ja suoraviivaista jääkiekkoa. Lisäksi puolustus yhdessä maalivahti Christian Heljangon kanssa on ollut hyvässä vireessä.

Anton Levtchin ja Santeri Vuodin kaltaiset tehomiehet hyökkäyspäässä ovat olleet LeKin ase viime otteluissa. Ratkaisijoita on löytynyt myös laajalti, joten Lempäälässä ei tarvitse huolestua siitä, että tekijämiehet loppuisivat yhtäkkiä kesken.

Hermekseltäkin löytyy osaavia pelaajia. Niklas Appelgren ja Miika Franssila ovat olleet koko Mestiksen parhaimmistoa. Franssila tosin siirtyi Vaasan Sportiin viikon lainapestile, joten häntä ei Lempäälässä nähdä.

Kokkolalaisten maalilla torjuntavastuun on viime otteluissa kantanut slovakialainen Juraj Holly. Mikael Edelmann kärsii edelleen loukkaantumisesta.

Tilastojen ihmeellinen maailma

Joukkueiden maaliero on käytännössä tasoissa, sillä LeKin lukema on vain yhden napsun verran Hermestä parempi. Molempien maaliero on plussan puolella.

Myös kaksiminuuttisten määrässä LeKi johtaa nikasti. Saukkopaidat ovat ottaneet yhden pikkukakkosen enemmän kauden aikana. Tehdyissä ylivoimamaaleissa Hermes johtaa LeKiä jopa kahden maalin erolla. 

Voitaneen siis sanoa, että mikäli jääkiekko perustuisi puhtaasti tilastoihin, olisi LeKin ja Hermeksen välisestä ottelusta odotettavissa jatkoajalle venyvä kamppailu. Kaikkea voi kuitenkin tapahtua, ja vastikään toisensa kohdanneet joukkueet lähtevät keskiviikon otteluun varmasti vain ja ainoastaan kolme pistettä mielessään.

Seuraa Heitä

Juuso Rämö #33 |

Hyökkääjä

Rämö pelasi edellisessä ottelussa pirteästi tulikuuman Anton Levtchin keskushyökkääjänä. Rämö onnistui myös maalinteossa. Jatkuuko vire?

Ossi Ikonen #37 | HPK

Puolustaja

Ikonen tiedetään kyvykkääksi puolustajaksi, joka on uransa aikana tehnyt kausien aikana isojakin pistemääriä. Tämänhetkinen 1+5 ei kerro koko totuutta miehen kyvyistä. Löytyvätkö tehot tehopakki Franssilan poissaollessa?

» Lähetä palautetta toimitukselle