The Big Dance
Stanley Cupin 2002 finaalin alkuun on vain muutama tunti aikaa. Molemmat joukkueet ovat saaneet levätä ja harjoitella riittävästi ennen NHL-fanien kauden kohokohdan alkua.
Finaalijoukkueet kohtasivat toisensa runkosarjan aikana kahdesti; molemmat pelit Detroitin voittoja - 5-2 ja 4-3 - mutta nämä joukkueet eivät ole pelanneet toisiaan vastaan lähes seitsemään kuukauteen.
Finaalisarjasta odotetaan tiukaa puolustusvoittoista peliä, vähämaalisia otteluja kahden huippumaalivahdin pitäessä viimeistään luvut pieninä. Kuten aina playoffseissa muutenkin, erikoistilannepelaaminen tulee olemaan voiton avain ja tällä osastolla Detroit Red Wings on omaa luokkaansa - Wings teki runkosarjassa 38% kaikista maaleistaan joko yli-tai alivoimalla.
Paljon on kauden aikana vitsailtu Detroit Red Wingsin korkeasta keski-iästä. Voittaessaan Stanley Cupin 2002 Wings tulee mahdollisesti tekemään uuden mestarijoukkueen ikäennätyksen - Detroitin keski-ikä sarjan alussa on 32.5 vuotta ikinuoren 41-vuotiaan Igor Larionovin johdolla.
Edellinen ennätys on tietenkin viimeisen legendaarisen viimeisen kuuden joukkueen NHL-kauden 1966-67 Stanley Cupin voittaneen Toronto Maple Leafsin nimissä; sen joukkueen keski-ikä oli 31.6 vuotta - maalissa silloin jo 42-vuotias Johnny Bower. Carolina Hurricanes on myös suhteellisen kokenut joukkue, keski-ikä 29.3 vuotta 39-vuotiaan kaikkien aikojen NHL-pelintekijöihin lukeutuvan kapteeni Ron Franciksen johdolla.
Francis on harvoja Canes-pelaajia, joka ei ole antanut playoff- parran kasvaa. "Mine would come out gray", oli Canesin kuuluisimman pelaajan selitys. Francis teki runkosarjassa NHL:n eniten pisteitä ylivoimapelissä, 42 pts.
Ainoastaan Wayne Gretzkyllä on enemmän syöttöpisteitä NHL-uralla kuin Franciksellä.
Ennakkosuosikkeja yksi: Detroit Red Wings
Carolina Hurricanesin pelaajilla on mahdollisuus saada nimensä Stanley Cup kannuun; palkintoon, johon on kaiverrettu joka ikisen sen voittaneen pelaajan nimi jo vuodesta 1927.
Detroit Red Wings on voittanut Cupin kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana, seurana yhdeksän kertaa kautta aikojen.
Carolina Hurricanes on kevään suurin yllättäjä kaikki urheilulajit mukaanlaskien. 23:n kauden aikana - joista 18 seura pelasi Hartford Whalersinä - seura voitti vain yhden playoff-pelisarjan, 16 vuotta sitten.
Tällä kaudella Carolina on voittanut kolme pelisarjaa, ja varmistanut voiton jokaisessa sarjassa vieraskentällä. Canes on saavutuksillaan tuonut edes vähän kunnioitusta lähes naurettavan huonona pidetylle kaakkoisdivisioonalle.
Ennakkoarvioinneissa Hurricanesille ei povata kuin korkeintaan yhden ottelun voittoa koko finaalisarjassa - Detroitilla on kannettavanaan ylivoimaisen ennakkosuosikin viitta.
Maanantain mediapäivän haastatteluissa Brett Hull totesi Canesin altavastaajan aseman olevan pääasiassa median kehittämä; "He voittivat kolme pelisarjaa finaaliin päästäkseen, heidän on tehtävä jotain oikein. Carolina on hyvä joukkue, hyvin valmennettu."
"Heillä on jotain erikoista meneillään. He ovat voittaneet ja onnistuneet tuomaan sen playoffseihin - olen sanonut sen aikaisemminkin, he ovat vaarallinen joukkue, heillä on meno päällä, he voittavat jatkoaikapelejä.. he ovat tekemässä jotain ainutlaatuista, heillä on taianomainen kausi meneillään ja meidän on jotenkin mietittävä miten pysäyttää se", sanoi Wingsin kapteeni Steve Yzerman.
"Olemme olleet altavastaajina jokaisen pelisarjan ennakoissa", sanoi Erik Cole. Altavastaajan asema on tuttu Canesille.
Runkosarjapisteitten perusteella joukkueitten tasoeron pitäisi olla erittäin selvä: Detroit voitti runkosarjan 116 pisteellä, Carolina oli liigan 16:s 91 pisteellä eli eroa 25 pistettä.
Toisaalta lähihistoriasta löytyy tapauksia, jolloin selvästi alemmaksi rankattu on pystynyt tekemään finaalista tiukan taistelun - tosin lopulta häviten: 1994 Vancouver Canucks vei finaalit seitsemänteen peliin NY Rangersia vastaan - runkosarjassa Vancouver oli 27 pistettä Rangersin takana.
1999 Dallas Stars voitti 23 pistettä alempana olleen Buffalo Sabresin finaaleissa kuudessa ottelussa.
Carolina saattaa olla liian aliarvostettu joukkue näissä finaaleissa; joukkueella on yhdeksän hyvää hyökkääjää, pahasti aliarvostettu puolustus ja toistaiseksi Stanley Cup pudotuspelien paras maalivahti.
How the West was won
Detroit Red Wings selvitti tiensä finaaliin kovasti henkisiä voimavaroja rassanneen seitsemänteen peliin venyneen konferenssifinaalin kautta.
Sitä ennen Wings voitti ensin Vancouverin kuudessa pelissä ja eliminoi St.Louisin nopeasti viidessä.
Valmistautuminen loppuottelusarjaan on ollut Wingsin etukäteen vastustajia tarkkailevien "advance scout":tien työn ja videofilmien katsomisen varassa - Hurricanesin puolustussysteemin ratkaiseminen on ratkaisevaa Detroitille finaaleissa - Carolina on päästänyt alle kaksi maalia per ottelu pudotuspeleissä ja tolppien välissä pelaava Arturs Irbe on pelannut ilmiömäisesti.
Detroitin tunnusmerkkinä on ollut hyökkäystehojen saaminen niin hyökkääjiltä kuin puolustajiltakin sekä joukkueen kyky pelata nopeasti läpi keskialueen kun kiekko on ensin saatu omille aktiivisella puolustuspelillä ja siitä nopealla suunnanmuutoksella. Puolustus ja hyökkäys tukevat toisiaan keskialueen puolustuspelissä ja suunnanmuutospelissä kiekon saatuaan; paljon puhutaan Carolinan keskialueen tukahdittavasta trap-systeemistä, mutta keskialue on juuri Detroitin pelisysteemin vahvuus.
Erikoistilannepelaaminen ja varsinkin Wingsin pelätty ylivoimapeli on vahvuus, jonka uskotaan ratkaisevan pelisarjan ennakkosuosikin puolelle.
Detroitilla on kokoonpanossaan ennenkuulumattomat neljä yli 500 NHL-maalia tehnyttä pelaajaa ja vielä peräti kolme yli 600:n maalin miestä. Joukkue on kova läpi koko neljän ketjun kokoonpanon ja syvyyttä on enemmän kuin millään muulla NHL-joukkueella.
Ykkösketju Sergei Fedorov-Steve Yzerman-Brendan Shanahan on tehnyt 15 maalia tämän kevään aikana - nelosketju Tomas Holmström- Igor Larionov-Luc Robitaille on tehnyt 13.
Millään muulla joukkueella ei ole esittää kahta todennäköistä tulevaa Hall of Fame-pelaajaa nelosketjussaan. On outoa, että Larionovin ketjusta yleensä puhutaan nelosketjuna, kolmosketju Kirk Maltby-Kris Draper-Darren McCarty voisi yhtä hyvin olla nelosketju - oli miten oli - kaikki neljä Detroit-ketjua pystyy pelaamaan puolustusta ja tekemään otteluja ratkaisevia maaleja.
Kevyn Adamsin johtama Carolinan nelosketju on tehnyt vain kolme pistettä näissä playoffseissa - tämä osoittaa, että ketjujen syvyydessä etu on selvästi Detroitin.
Valmentaja Scotty Bowmanin mukaan syy Detroitin menestykseen on usein se, että hänellä on varaa antaa pelaajille myös lepoa pelien aikana peluuttamalla kaikkia ketjuja paljon.
Valmennus
Yksi mielenkiintoinen vastakkainasetelma tässä Stanley Cup finaalissa löytyy joukueitten penkin takaa: Detroitin Scotty Bowman on NHL:n vanhin päävalmentaja 68-ikävuodella, Carolinan 35-vuotias Paul Maurice nuorin.
Maurice on valmentamassa uransa ensimmäisessä finaalissa - Bowmanin kahdeksan Stanley Cup-sormusta jakaa valmentajien kaikkien aikojen ykköstilan Montreal Canadiensin legendaarisen Toe Blaken kanssa. Carolinan Paul Maurice tulee peluuttamaan pääasiassa kolmea hyökkäysketjua finaaleissa kun taas Detroitin Scotty Bowman tulee tuttuun tapaan pyörittämään neljän ketjun peliä.
"Pystymme pyörittämään tasaista neljän ketjun peliä ja uskon, että se tulee auttamaan meitä finaaleissa. Coloradoa vastaan onnistuimme väsyttämään heitä juuri sen verran kun tarvittiin seitsemännessä pelissä neljän ketjun ansiosta", sanoi playoffien erikoismies Tomas Holmström maanantaina.
"On hauskaa pelata joukkueessa, jossa on niin paljon maalintekijöitä kuin meillä. Ei ole mitään väliä sillä, kuka tekee maalit tai kuka ratkaisee ottelut", sanoi Luc Robitaille.
Carolina Hurricanes
Detroit Red Wingsin selvitäessä tietään finaaliin neljän ketjun hyökkäyspeliin perustuvalla pelillä, Carolina Hurricanes ei ole tehnyt paljoa maaleja vaan menestys on perustunut tarkkaan ja kurinalaiseen puolustussysteemiin.
Carolina on finalisti, vaikka on playoffsien aikana tehnyt kaksi maalia tai vähemmän peräti 13 kertaa. Canes on tehnyt kolme maalia tai enemmän vain viidessä pelissä - Detroit 11:ssä.
Carolinalla on kolme pelaajaa joilla on yli kymmenen pistettä, Detroitilla puolet enemmän.
Tässä on finaalisarjan pelillinen haaste Carolinalle; miten pysäyttää Detroitin hyökkäys, miten hyvin Arturs Irben on pakko pelata - onko Detroitin pysäyttäminen edes mahdollista?
Hurricanes on joukkue, joka tekee kovasti työtä Canes ei ole pelkästään kahden ketjun joukkue - se on saanut näissä playoffseissa maaliapua 10:ltä eri pelaajalta voittomaalien muodossa toistaiseksi.
Canes on voittanut kuusi seitsemästä jatkoaikapelistä - voittomaalin tekijöitä on tullut koko pelikokoonpanon leveydeltä: tyypilliset maalintekijät kuten Ron Francis ja Jeff O’Neill, mutta myös tuntematon puolustaja Nicklas Wallin kahdesti, keltanokka Josef Vasicek sekä veteraani Martin Gelinas.
"Olemme tietoisia siitä, että vastapuolella on suuria tähtiä ja tulevaisuuden Hall of Fame-pelaajia. Meidän on vain keskityttävä pelaamaan joukkueena ja valmistauduttava ensimmäiseen peliin Detroitissa, siinä kaikki", sanoi puolustaja Bret Hedican.
Kuten Detroitillakin, myös Carolinalla on hyökkäys hyvässä tasapainossa. Montrealia vastaan BBC-ketju teki kymmenen maalia - konferenssin finaalissa BBC-ketjun ollessa Toronton erikoisvartioinnissa, ykkösketjun Ron Francis ja Jeff O’Neill tekivät puolet joukkueen maaleista.
Mutta on selvää, että Carolinan toiveet ottaa yllätysvoitto Stanley Cup finaalissa on täysin sen varassa miten joukkue pystyy pysäyttämään vastustajansa hyökkäyksen ensiksi.
Viimeisissä viidessä vieraspelissään Carolina on päästänyt vain seitsemän maalia, voittaen kaikki viisi.
Tiukan puolustusvoittoisen pelin todennäköisesti vallitessa finaaleissa, kannattaa pitää silmällä sitä, kuka tekee ottelun ensimmäisen maalin. Niin Detroit kuin Carolinakin on voittanut yhdeksän kertaa kymmenestä näissä playoffseissa tehtyään ensimmäisen maalin. Kummallakin on taito yhden maalin johtoon päästyään pitää siitä tiukasti kiinni. Kumpikaan ei ole vielä hävinnyt tänä keväänä oltuaan johdossa kolmannen erän alkaessa..
Mutta on huomattava, että niin hyvä kuin Carolina on tänä keväänä ollutkin, se on pudottanut kolme joukkuetta, jotka eivät ole kuuluisia hyökkäystehostaan; voitot ovat olleet mahdollisia tekemällä yksi maali ja vetämällä "ovi" kiinni.
Detroitia vastaan maaleja on pakko tehdä itsekin - pelkästään puolustamalla ja Irben pelillä ei Detroitia voiteta.
Puolustuksen tehossa suuri ero...
Vertailtaessa Carolinan ja Detroitin kokoonpanojen tehoja näissä playoffseissa hyökkäysketjujen lisäksi voidaan myös tarkastella puolustajien tehoja.
Nicklas Lidström ja Chris Chelios johtavat Detroitin puolustusta 13:a ja 11:a pisteellään - enemmän pisteitä kuin koko Carolinan Top 6:lla pakilla yhteensä.
Sean Hill (6 pts), Bret Hedican (6 pts), Marek Malik (3 pts), Nicklas Wallin (3 pts), Aaron Ward (1 pts) ja Glen Wesley (0 pts). Yhteensä 18 pistettä.
Detroitilla Jiri Fischer ja Steve Duchesne (5 pts), Fredrik Olausson (4 pts) ja Mathieu Dandenault (3 pts). Detroitin top-6 pakkia yhteensä 41 pistettä.
Tälläkään osastolla Canesin mahdollisuudet eivät vaikuta hyviltä paperilla. Yksi Detroit Red Wingsin menestyksen peruspilareista on puolustuksen osallistuminen hyökkäyspeliin; eikä pelkästään suurten nimien kuten Chelioksen ja Lidströmin toimesta, myös pelaajat kuten Olausson ja Dandenault ovat tehneet tärkeitä maaleja.
Miten Canesin kolme kolmea vastaan oman pään puolustuspeli pystyy mukautumaan tähän Detroitin aseeseen tulee olemaan yksi mielenkiintoinen haaste finaaleissa. Carolinan hyökkääjien on tultava alemmaksi oman pään puolustuksessa apuun - joukkue ei ole kohdannut - ehkä Scott Niedermayeria lukuunottamatta - tämän tason hyökkääviä puolustajia aikaisemmin näissä playoffseissa.
Montrealin puolustus ei tehnyt paljoa toisella kierroksella - Toronton Tomas Kaberle ja Bryan McCabe eivät tehneet niin paljoa hyökkäyspäässä kuin olisi odotettu konferenssifinaalissa. Carolinan puolustusta ei ole haastettu tavalla jota finaaleissa tullaan näkemään vielä, Canesin ei ole tarvinnut varautua neljänteen hyökkäysalueelle tulevaan pelaajaan ja tämän pysäyttämiseen - saamme nähdä miten Paul Maurice pystyy tekemään tämän Detroitin aseen pysäyttämiseksi tarvittavat muutokset oman pään puolustuspelissään.
Fredrik Olaussonin Wingsin GM Ken Holland löysi vuosi sitten Sweden Hockey Gamesistä ja sai suostuteltua tämän palaamaan NHL:ään. Freddy maksoi $750 000:n vuosipalkkansa jo tehtyään voittomaalin yhdessä Colorado-sarjan pelissä.
Toinen mielenkiintoinen siirto Hollandilta oli hankkia Jiri Slegr Trade deadline-päivänä. Vaikka Slegr onkin istunut seitsemäntenä pakkina - Uwe Krupp kahdeksantena - ja Steve Duchesne on pelannut jokaisen pelin, siirto esti sen, ettei Colorado Avalanche saanut Slegriä. Colorado olisi voinut tarvita Slegriä ollessaan viiden pakin varassa.
Vaikea uskoa, että jo 16 vuotta pelannut Duchesne ei ole koskaan päässyt playoffseissa toisen kierroksen ohi ennenkuin tänä vuonna.
Carolinan puolustuksen vahvuus ei ole maalienteko ja hyökkäysten auttaminen vaan kova puolustus, oman pään vartiointi ja fyysinen peli. Mutta finaaleissa pelaajien kuten Bret Hedicanin on autettava hyökkäystä enemmän.
Canesin puolustuksessa on myös kokemusta hyvin; Aaron Ward on Stanley Cup mestari, kuten myös Sean Hill. Hedican pelasi -94 finaaleissa, Glen Wesley pelasi paljon playoff-pelejä Boston Bruinsin paidassa.
Canesin puolustusta ei kannata aliarvioida. Canes-pakit taklaavat noin kymmenen taklausta enemmän kuin Wings-pakit - toki Detroitin pitäessä kiekkoa suurimman osan ajasta pakeilla ei ole mahdollisuuksiaakaan taklata yhtä paljoa.
Mutta Canesin puolustus on isokokoinen, pahatapainen ja hyvin liikkuva. He taklaavat kovaa ja usein ja Detroitin hyökkäys joutuu luistelemaan heidän lävitseen tehdäkseen maaleja.
Canes ei tapahtunut sattumalta...
Carolina Hurricanes 2002 teki saman kuin finalisti Vancouver Canucks 1994 ja hankki kauden lopussa puolustukseensa Brett Hedicanin. "Mr. Yamaguchi" käyttää tuon kahdeksan vuoden takaisen seitsemännessä ottelussa kärsityn tappion katkeraa muistoa motivaationa näissäkin peleissä.
Yhtäläisyydet -94 ‘Nucksin ja -02 ‘Canesin välillä ovat huomattavat - molemmat joukkueet menivät kaikkiin playoffsarjoihin altavastaajina ja molemmat selvittivät tiensä lopulta finaaliin.
Carolina Hurricanesin joukkue ei ole tuttu suurelle osalle Stanley Cup-finaaliyleisöstä. Kyseessä ei ole kuitenkaan ryhmä, jonka menestys olisi vain puhdasta sattumaa.
Canesin menestysjoukkue on luotu huolella ajan kanssa hyvällä scouttaussysteemillä, muutamilla hyvillä veteraaneilla ja tekemällä avainkauppoja kauden lopussa.
Nuoria pelaajia joukkueessa ovat 23-vuotias Erik Cole, 22-vuotias Jaroslav Svoboda ja 21-vuotias Josef Vasicek.
Carolinalla on kolme hyökkääjää, jotka ovat juuri nyt kehittyneet parhaimmilleen NHL-pelaajina ja joilla on jo paljon NHL-kokemusta. Jeff O’Neill on 26-vuotias ja pelaa jo seitsemättä kauttaan. Sami Kapanen myös 28-vuotiaana. Joukkueen paras playoff-pistemies Bates Battaglia on 26 ja pelaa viidettä kauttaan.
Kokemusta ja rauhallisuutta tulee Ron Franciksen lisäksi pelaajilta kuten 31-vuotiaalta Rod Brindamourilta, puolustajilta kuten 32-vuotiaalta Sean Hilliltä ja 33-vuotiaalta jo 15:a NHL-kauttaan pelaavalta Glen Wesleyltä.
Arturs Irbe on 35-vuotias.
Canes ei luovuta koskaan...
Carolina Hurricanes on joukkue, joka ei koskaan luovuta, ei milloinkaan eikä missään tilanteessa. Sen ainakin olemme oppineet playoff-keväästä 2002.
Varsinkin silloin, kun Hurricanes ahdistetaan nurkkaan, kun joukkue joutuu selkä seinää vastaan tappelemaan viimeisen kerran - se on parhaimmillaan.
Tämä luonteenpiirre jääkiekkojoukkueessa lähtee porukan parhaasta päästä; pelaajat kuten Ron Francis ja Rod Brindamour näyttävät tietä esimerkillään ja työetiikallaan - ja näitten johtajien esimerkistä muut tekevät samalla tavalla. Taito pysyä henkisesti ilman suuria ylä- tai alamäkiä ja keskittyä kohdalla olevaan tehtävään on tärkeä.
Hurricanes on seura, joka on viimeiset pari kautta ollut menossa oikeaan suuntaan ja on koko ajan saavuttanut enemmän kunnioitusta liigassa.
Mikään ei vaikuta Canesin henkiseen pelikykyyn, joukkue on osoittanut sen varsinkin voittamalla peräti kuusi seitsemästä jatkoajalle menneestä ottelusta näissä pudotuspeleissä.
Tämä on yhtä paljon kuin 1994 Vancouver Canucksilla ja 1980 NY Islandersilla oli. Jatkoaikavoittojen ennätys on tietenkin 1993 Montreal Canadiensilla - peräti kymmenen voittoa jatkoajalla sen kevään pudotuspeleissä.
Archie & The Iron Butterfly
Stanley Cupin finaalissa maalivahtien kaksintaistelu tullaan todennäköisesti näkemään kahden NHL:ssä kautta aikojen eniten otteluja voittaneen eurooppalaisen maalivahdin välillä.
Euroopan mantereelta tulleilla hyökkääjillä ja puolustajilla on ollut merkittävä vaikutus NHL-kiekkoilussa, mutta samaa ei ole koskaan voitu sanoa eurooppalaisista maalivahdeista.
Pelle Lindberghin, Dominik Hasekin ja Arturs Irben lisäksi muita huomattavaa menestystä saavuttaneita eurooppalaisia maalivahteja ei ole NHL:ssä vielä nähty. Kaksi kolmesta Stanley Cupin finaalissa on merkittävä uusi askel.
Riikasta, Latviasta kotoisin oleva Irbe viisi vuotta vanhoissa kuluneissa varusteissaan on johtanut NHL:ää pelattujen pelien ja minuuttien määrässä, mutta häntä ei ole koskaan pidetty NHL:n eliittiin kuuluvana maalivahtina - kukaan ei olisi uskonut juuri Irben olevan sen maalivahdin, joka vie Canesin seuraavalle tasolle.
Jo Irben runkosarja oli todella erikoinen - Tom Barrasso oli Canesin ykkösmaalivahtina ja nostamassa joukkuetta ylös vähän ennen kauden puoliväliä kun pahinta lamakautta pelattiin noin 30:n ottelun kohdilla, aikana jolloin valmentaja Paul Mauricen palli oli todella lähellä lähtöä, välillä yhden ottelun voiton varassa.
On muistettava, ettei Irbe edes pelannut Montreal-sarjaa yksin - sen pelisarjan aloitti Kevin Weekes eikä Irbestä oltu vielä siinä vaiheessa varmoja pystyykö hän pelaamaan kokonaisen pelisarjan lävitse korkealla tasolla - nyt epäilykset on siirretty syrjään.
Irbe voitti kolme NHL:n eliittimaalivahtia raivatessaan polkunsa finaaliin, Martin Brodeurin, Jose Theodoren ja Curtis Josephin. Arturs Irbe on ennen finaaleja pelaamissaan viimeisessä kymmenessä ottelussa päästänyt vain yhdeksän maalia.
Arturs Irbe on ruumiinrakenteeltaan kuin telinevoimistelija, uskomattoman nopea ja notkea mies - Irben tehdessä spagaatin sivuttain hänen ei tarvitse laittaa mailaansa peittämään jalkojen väliä - hänen, öhöm, suojuksensa on jäässä kiinni.
Nopeudellaan ja notkeudellaan Irbe torjuu kiekkoja heittäytymällä, sukeltelemalla ja uskomattoman nopeilla jalkaliikkeillä. Yleensä vastustajat yrittävät saada kiekon Irben taakse ampumalla ylös.
Irben itseluottamus on kunnossa ja hän haastaa mielellään laukojia tulemalla reippaasti ulos alueeltaan. Varsinkin näissä pudotuspeleissä hän on pelannut kuin isokokoinen maalivahti. Hän ei ole hyvä sivuttaisliikkeessä tolpalta tolpalle, mutta Hasekin tapaan Irbe ei koskaan luovuta tilannetta ennenkuin kiekko on maalissa.
Irbe ei ole kovin hyvä kiekonkäsittelijänä ja joskus hän tekee vääriä ratkaisuja kiekon kanssa sotkeutuessaan omien puolustajiensa kanssa alueensa ulkopuolella. Pienen kokonsa vuoksi Irbe voidaan joskus saada henkisesti pois pelistä ajamalla tämän päälle maalin edessä.
Toronto Maple Leafsin olisi voinut kuvitelle yrittävän aiheuttaa enemmän maalinedustaruuhkia Irben eteen Konferenssifinaaleissa.
On muistettava, että Arturs Irbe on todella kokenut maalivahti, hän oli San Josen maalilla muutama vuosi sitten Sharksin yllättäessä Detroitin playoffseissa.
Kun tarkastellaan torjuntaprosentteja, Arturs Irbe on ollut näitten playoffsien paras maalivahti - ei Patrick Roy eikä Dominik Hasek. Tämä saattaa olla pieni yllätys joillekin.
Irbe on pelannut maltillisesti ja järkevästi kiekon kanssa eikä ole aiheuttanut vaaratilanteita omilleen Royn ja Hasekin tavoin. Irbeä pidetään ailahtelevasti pelaavana maalivahtina - huippuesitykset saattavat loppua yhtäkkiä. Jos näin sattuisi käymään finaaleissa, valmentaja Paul Mauricella on hihassaan todella erikoinen valttikortti; nimittäin toinen maalivahti Kevin Weekes, johon voidaan turvautua ilman pienintäkään epäilystä kuten Montreal-sarjassa jo tehtiinkin.
Kuitenkin, jos Carolinalle voidaan antaa minkäänlaisia mahdollisuuksia ottaa yllätysmestaruus - sen tulee perustua täysin ilmiömäiseen peliin Arturs Irbeltä. Toisessa päässä Dominik Hasek taas saapuu finaaliin kaksi nollapeliä allaan - finaaleihin on siis tulossa kaksi maalivahtia, joitten kummankin itseluottamus on juuri nyt huipussaan.
Hasek pelasi kolme huonoa peliä aikaisemmissa pelisarjoissa - Game 1 & 2 Vancouveria vastaan sekä Game 3 St.Louisia vastaan, mutta jos nämä kolme ottelua unohdetaan, The Dominator on pelannut huipputasolla, etenkin kuudes ottelu Coloradoa vastaan oli Hasekia parhaimmillaan. Kesällä vapaana agenttina hankittu Hasek on tehnyt sen mitä Detroit häneltä odottikin.
Hasek on tehnyt kaiken NHL:n runkosarjassa, mutta häntä ei ole koskaan aikaisemmin pidetty playoff-maalivahtina. Taustalla on myös ollut tumma pilvi kevään 1997 playoffsien tapahtumista Ottawa Senatorsia vastaan jolloin Hasekia syytettiin vaikka mistä.
Nyt on Teräsperhosen viimeinen tilaisuus.
Miten Canes voi voittaa?
Ainoa mahdollisuus millä Carolina Hurricanes voi runkosarjan mestarijoukkueen finaalissa kaataa perustuu puolustukseen. Hurricanesin on pelattava tiukkaa puolustuspeliä, katkaistava syöttölinjat Wingsin hyökkäykseltä ja ennenkaikkea Canesin on pakko ottaa työvoitto sarjassa - Carolina on kovasti työtä tekevä joukkue, joka on koko ajan tehnyt työtään samalla tasolla, kertaakaan lipsumatta pelisuunnitelmasta. Voitto on mahdollinen vain jos Hurricanes tekee enemmän työtä kuin Detroit.
Canes on parhaimmillaan vastustajan pelialuueella pelatessaan kovaa vastakarvaa ja ottaessaan kiekon pois ja siirtyessä vastahyökkäyksiin nopealla suunnanmuutospelillä.
Toinen asia on pystyä pitämään keskittyminen peleihin tiukkana kaikesta Stanley Cup-humusta huolimatta. Carolinan pelaajista suurin osa ei ole koskaan ennen ollut finaaleissa, ei ole koskaan elämässään kokenut tällaista mediasirkusta eikä pelannut näin tärkeitä pelejä suuren paineen alla.
Tästä syystä joukkue harjoitteli vielä maanantaina kotona Raleighssa ennenkuin lensi Detroitiin osallistuakseen mediatilaisuuteen siellä selvittäen tämän esittelynomaisen tilaisuuden mahdollisimman nopeasti alta pois.
Paperilla Canesilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Vancouver Canucks meni finaaleihin 1982 peräti 41 pistettä pienemmällä runkosarjasaldolla kuin finaalit puhtaasti 4-0 voittanut NY Islanders.
Vain 1994 Canucks on 27 pisteen erolla pelannut finaaleissa suuremmalla erolla kuin tämänvuotinen 25 pistettä Carolinan ja Detroitin välillä on. Finaalien alkaessa runkosarjan pisteillä ei ole mitään merkitystä käytännössä, mutta näin pahasta altavastaajan asemasta ei ole koskaan Kannua aikaisemmin voitettu.
Silminnäkijöiden mukaan Detroit Red Wingsin harjoituksissa maanantaina ei ainakaan näkynyt minkäänlaista merkkiä ylimielisyydestä. Joukkue harjoitteli tunnollisesti keskialueen trapin rikkomista, Carolinan pelialueen mies-miestä vastaan puolustuksen rikkomista luomalla hyökkäystilanteita ja ennenkaikkea harjoittelemalla vaihtoja. Coloradoa vastaan Detroit kärsi pari pahaa tilannetta tekemällä vaihtoja väärään aikaan ja väärällä tavalla - tämä oli Detroitin ainoa akilleen kantapää.
On todella erikoista, että ennakkosuosikki harjoittelee vaihtoja päivää ennen Stanley Cup-finaalin alkamista, mutta jo tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kiinnittää huomiota pienimpiinkin voittoon vaikuttaviin yksityiskohtiin.
Detroitin pelaajat tietävät, että Scotty Bowman on valmentajana nero, ja kunnioittavat tätä sen mukaisesti. Mutta Bowmanin kutsuessa pelaajia vaihto-harjoituksessa penkille tekemällä ankankääkätystä muistuttavia ääniä, ainakaan Brett Hull ei pystynyt pitämään naamaansa peruslukemilla..heh.
Steve Yzerman oli joukkueensa ensimmäinen pelaaja jäällä maanantain harjoituksessa. 15 minuutin veryttelyn jälkeen Yzerman siirtyi jäältä pois - Stevien polven kunto on ja pysyy suurena kysymysmerkkinä.
Kolme Conn Smythe-suosikkia
Finaaleihin mentäessä voidaan nimetä kolme pelaajaa, jotka tässä vaiheessa vaikuttavat ennakkosuosikeilta playoffsien arvokkaimman pelaajan palkinnon, kaikista arvostetuimman yksittäiselle pelaajalle annettavan NHL-palkinnon, Conn Smythe Trophyn voittajaksi:
Arturs Irbe on päästänyt 1.41 maalia per ottelu, torjuntaprosentti huikea 94.6%, yksi nollapeli ennen finaalia. Irbe pelasi yhden huonon erän Montreal-sarjassa, mutta selvisi siitä ja voitti kolme kovaa maalivahtia ja on ollut playoffsien paras vahti.
Detroitin kapteeni Steve Yzerman on tehnyt kuusi maalia ja 13 syöttöä, ja on +4 ennen finaaleja. Yzermanin pelannut polvivamman kanssa eikä harjoittele juuri ollenkaan välipäivinä, mutta hän on ollut Detroitin johtaja läpi kolmen pelisarjan. Etenkin Wingsin ollessa 2-0 tappiolla ensimmäisellä kierroksella Yzerman oli pelaaja, jonka johdolla joukkue nousi voittajaksi. Yzerman missasi neljänneksen runkosarjasta polvivamman vuoksi, mutta on todella osoittanut sisunsa kovissa pudotuspeleissä. Steve Yzerman on pelannut yhdellä jalalla, mutta ei ole kertaakaan sanallakaan valittanut vammastaan tai käyttänyt sitä tekosyynä.
Dominik Hasek on päästänyt 2.07 maalia keskimäärin, torjunta% 91.4 ja pitänyt nollan ennätykselliset viisi kertaa. Hasek ei ole vielä pelannut Conn Smythe palkinnon arvoisesti, mutta saattaa hyvällä finaaliesityksellä ottaa palkinnon ja parantaa ennätystään.
Conn Smythe palkinnon on voittanut kanadalainen kiekkoilija 37 kertaa, vain Brian Leetch ainoana ei-kanadalaisena vuonna 1994 - nyt on hyvinkin mahdollista, että tämän arvostetuimman palkinnon ottaa ansaitusti eurooppalainen NHL-peluri.
Muita hyvät playoffsit - joskaan ei koko ajan samalla tasolla - pelanneita pelaajia ovat olleet Detroitin Brendan Shanahan sekä Carolinan Erik Cole ja Ron Francis.
Coloradon Peter Forsberg saattaa voittaa playoffsien pistepörssin, vaikka ei ole mukana enää finaaleissa. Niin vähämaalinen finaalisarja on odotettavissa.
Seuraa heitä
Chris Chelios, Detroit
40-vuotias teräksinen puolustaja Chris Chelios voitti viimeksi Stanley Cupin 16 vuotta sitten 1986 uransa alkuaikoina Montreal Canadiensin riveissä. Voittaessaan Cupin 2002 Chelioksesta tulee uusi ennätysmies NHL:n historiassa - kukaan muu ei ole voittanut Cupia niin pitkän väliajan jälkeen uudestaan. Detroitilla oli muutama vuosi sitten myös 40-vuotias puolustaja Slava Fetisov Stanley Cup-mestarijoukkueessa, mutta Fetisov ei enää uransa siinä vaiheessa ollut lähelläkään samaa tasoa kuin Chelios vieläkin on.
Steve Yzerman, Detroit
Yhdellä jalalla pelaava yksi kaikkien aikojen parhaista NHL-pelaajista. Yzermanin polven kunto on suuri kysymysmerkki ennen finaalin alkua. Monipuolisuudessa kolmen parhaan NHL-hyökkääjän joukossa Peter Forsbergin ja Mike Modanon kanssa. Yzerman on yllättävän vahva keskikokoiseksi hyökkääjäksi, parhaita luistelijoita NHL:ssä, hän pelaa yhtä hyvin kaikilla alueilla jäällä eikä koskaan - ei edes loukkaantuneena - luovuta. Supertähtistatuksestaan huolimatt Yzerman heittäytyy laukausten eteen.
Brendan Shanahan, Detroit
Shanahan ei ole hyvä luistelija eikä nopea. Usein hän näyttää kankealta kiekon kanssa. Shanahanin vahvuuksia ovat erittäin tarkka ja kova laukaus suoraan syötöstä vaikkei syöttö ole edes kovin hyvä sekä erittäin pehmeät kädet kiekon kanssa. Pelaaja, joka elää kovista ratkaisuotteluista. Kaikella kunnioituksella Steve Yzermania kohtaan - Shanahan on Detroit Red Wingsin epävirallinen kapteeni.
Brett Hull, Detroit
Hull tekee aina paljon töitä päästäkseen hyviin laukaisupaikkoihin, mutta ei näytä siltä kuin tekisi työtä mitenkään kovasti. NHL:n paras laukaus suoraan syötöstä - Hullin parasta peliä ovat edelleen hänen laukauksensa. Hullin puolustuspeli ja etenkin pelintekotaito ovat aliarvostettuja.
Darren McCarty, Detroit
McCarty tuo koko sydämensä kentälle jokaisessa vaihdossa. Sinnikäs karvaaja, joka taklaa vastustajia mielellään, usein, kovaa ja pelottomasti. Jos peli joskus vaikuttaa hiljaiselta - McCarty on pelaaja, joka pystyy herättämään tilanteen. Hyvät kädet maalintekoa varten, kuten Patrick Royn taakse tehty hattutemppu osoitti.
Bates Battaglia, Carolina
Chicagossa kasvanut Jeremy Roenickia junnuna idolinaan pitänyt hyökkääjä, joka tuo kovaa yritystä jokaiseen vaihtoon. Hyvä luistelija, joka ajaa kovaa maalille luomaan maalipaikkoja. Älykäs sijoittuja ja hyvä kiekon kanssa. Peliäly ja sydän samassa paketissa.
Rod Brind'Amour, Carolina
Luotettava ja monipuolinen NHL-veteraani. Yksi NHL:n parhaista kahden suunnan senttereistä. Hyvä luistelija ja nopeat kädet aloituksissa. Legendaarinen maine kovana harjoittelijana niin punttisalissa kuin jäällä. Voittaa kamppailuja kulmissa taisteluhalullaan ja käyttää nopeuttaan päästäkseen maalille. Luottopelaajia ratkaisevissa puolustuksellisissa tilanteissa.
Ron Francis, Carolina
Tehokas kahden suunnan sentteri, joka osaa lukea peliä paremmin kuin 99.9 prosenttia ammattilaispelaajista. Joskus hän häviää aloituksia keskialueella tutkiessaan vastustajan tyyliä voittaakseen myöhemmin aloitukset omassa päässä. Tekniikkataituri, jonka tyylinä ei ole olla näyttävä.
Jeff O'Neill, Carolina
Loistava luistelija ja tekninen kiekon kanssa. Luonnonlahjakkuus, jota pitkään ei pidetty kaikkeaan yrittävänä kiekkoilijana. Kuljettaa mielellään kiekkoa vasempaa laitaa pitkin ja nopeudellaan puhaltaa ohi puolustajien.
Erik Cole, Carolina
Erityisvartioinnissa Toronto-sarjassa ollut kevään komeetta. Peloton karvaaja, erittäin kova taklaaja joka käyttää luistelutaitoaan päästäkseen taklaustilanteisiin. Colen taklauspeli on koko joukkueen henkeä kohottava voima, jonka Detroitin on pidettävä
