Surenkin vahvistamaan Jokereiden valmennusta, Beaudoin hyökkäystä

LIIGA / Uutinen
Seuraava lääke Jokereiden viimeistelyongelmaan on kanadalaishyökkääjä Eric Beaudoin. Beaudoinilla on NHL-kokemusta 53 ottelun verran. Samalla helsinkiläisseura ilmoitti vahvistavansa valmennustaan takavuosien HIFK-puolustaja Vesa Surenkinilla.

Parhaalla AHL-kaudellaan kaksi vuotta sitten Beaudoin nakutti 38 ottelussa 42 tehopistettä. Viime kaudella miehen pistesaalis jäi laihaksi käsivamman takia. Toimitusjohtaja Matti Virmasen mukaan häntä peluutettiin Edmontonin farmissa turhaan keskenkuntoisena.

- Nyt hän on harjoitellut viimeiset viisi viikkoa viisi kertaa viikossa ja hänen terveydentilansa on hyvä, Virmanen kertoo.

Beaudoin pelaa ensimmäisen ottelunsa narripaidassa torstaina Tapparaa vastaan. Loppukauden kattavaan sopimukseen kuuluu kuukauden mittainen tryout-jakso.

40-vuotias Vesa Surenkin on viimeksi valmentanut Kirkkonummen Salamoita. Hänen vastuualueenaan Jokereissa on puolustajien peluuttaminen.

Valmennuksen vahvistuksen myötä peluuttamisen taakka putoaa kokonaan Jouko Lukkarilan harteilta, ja hän keskittyy muun muassa vastustajien tarkkailuun. Rooli on Lukkarilalle tuttu kolmen kauden takaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle