Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa, halvaantui rinnasta alaspäin − "On yhä vaikea käsittää mitä tapahtui"

Muut Sarjat / Uutinen
Sanni Hakala joutuu lopettamaan peliuransa.

Sanni Hakala joutuu lopettamaan jääkiekkouransa viikko sitten perjantaina tapahtuneen loukkaantumisen takia. Hän törmäsi vauhdilla maalin tolppaan SDHL-ottelussa. Suomalaishyökkääjä kertoo, että hän halvaantui tilanteen seurauksena rinnasta alaspäin ja hänen kätensä sekä käsivarret toimivat heikosti.

− On yhä vaikea käsittää mitä tapahtui ja että törmäyksellä tolppaan olisi näin isot seuraukset. Paitsi, että joudun lopettamaan jääkiekon, joka on ollut iso osa elämääni monen vuoden ajan, saatan joutua myös istumaan pyörätuolissa loppuelämäni ajan, Hakala kirjoittaa päivityksessään.

26-vuotias Hakala kertoo saaneensa tukea perheeltään alusta asti ja että ilman heidän tukeaan hänen uransa ei olisi ollut mahdollinen. Suomalainen kiittää myös kaikkia niitä, jotka ovat lähettäneet hänelle häntä tukevia viestejä loukkaantumisen jälkeen.

Hakala ilmoittaa, että hänen täytyy nyt keskittyä täysillä kuntoutukseen, eikä hänellä tai hänen seuralla HV71:llä ole enempää kommentoitavaa asiaan liittyen. Hän pyytää ymmärrystä itseään sekä perhettään kohtaan. Hakala kertoo, että tilanne ottaa päähän, mutta hän ei ole peloissaan.

− En tiedä, mitä tulen tekemään seuraavaksi, mutta tiedän, että siitä tulee helkkarin upeaa, hän päättää.


Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Sanni Hakala (@sanniihakala) jakama julkaisu

» Lähetä palautetta toimitukselle