Ilta-Sanomat uutisoi, että Mikkelin Jukurien maalivahti Oskari Salminen on tehnyt sopimuksen NHL-joukkue Winnipeg Jetsin kanssa. Salmisella ei ole NHL-varausta, joten hän sai vapaasti neuvotella kaikkien NHL-seurojen kanssa.
Keväällä vuoden mittaisen jatkosopimuksen Jukurien kanssa tehnyt Salminen torjui mikkeliläisryhmän maalilla 55 ottelua ja keräsi koko sarjassa maalivahdeista eniten peliminuutteja. 22-vuotiaan kotkalaiskasvatin torjuntaprosentti oli 91,97% ja hän jakoi myös nollapelitilaston kärkisijaa yhdeksällä nollapelillään.
Salmisen ensi kauden pelipaikka on kuitenkin sopimuksesta huolimatta vielä avoinna. NHL teki Euroopan maiden kanssa vastikään uuden sopimuksen, jonka mukaan NHL-seura ei voi lähettää Euroopasta siirtyvää alle 24-vuotiasta pelaajaa AHL:ään, jos hänellä on sopimus eurooppalaisseuran kanssa. Tuolloin pelaajaa tulee tarjota takaisin lähtöseuraan, mikäli hän ei saa pelipaikkaa NHL:stä.