IS: HIFK nappasi TPS:n superlupaus Kiviharjun

LIIGA / Uutinen
Kiviharjun ura on jatkumassa Helsingissä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Huippulupaava Aron Kiviharju on loikkaamassa TPS:n riveistä HIFK:hon.

Ilta-Sanomat uutisoi, että TPS menettää 2006-ikäluokan kirkkaimpana tähtenä pidetyn Aron Kiviharjun. 17-vuotias puolustaja siirtyy IS:n tietojen mukaan HIFK:n riveihin.

Kiviharju teki kuluvalla kaudella debyyttinsä Liigassa ja pelasi kaikkiaan 21 liigaottelua, joissa hän teki tehot 0+3. Pelejä kauden aikana tuli myös U20-sarjassa, jossa hän nakutti 22 ottelussa 20 tehopistettä.

Kiviharjua pidetään yhtenä NHL:n kesän 2024 varaustilaisuuden kärkinimistä. Viime keväänä hän oli voittamassa alle 18-vuotiaiden MM-pronssia. Kiviharju valittiin myös mukaan vuodenvaihteessa pelattuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin vain 16-vuotiaana, mutta hän ei pelannut yhdessäkään ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle