Anton Strålman

Puolustajap

Syntynyt:
1.8.1986 @ Tibro, SWE
Kasvattajaseura:
Tibro IK
Varaus:
2005 Toronto Maple Leafs 7. kierros #216
Sopimus:
2023
  • Maa
    SWE
  • Ikä
    v.
    38
  • Pituus
    cm
    180
  • Paino
    kg
    87
  • Käsi
    R

Ura:

Pelasi juniori-ikäisenä kotimaassaan Ruotsissa sekä junioreissa että aikuisten mukana eri sarjatasoilla. Varattiin Torontoon seitsemännellä kierroksella vuonna 2005.

Lähti haistelemaan Pohjois-Amerikan tuulia kaudeksi 2007-2008. Sai heti ensimmäisenä vuotena pelata 50 peliä NHL:ssä. Toinen kausi ei ollut yhtä hohdokas, joten seura luopui pelaajasta ja löysi uuden työpaikan Calgarystä. Ei ehtinyt kuitenkaan pelata Flamesissa peliäkään ennen kuin kaupattiin edelleen Columbukseen. Ottanut paikkansa Columbuksen alakerrasta kiekollisena pakkina.

Siirtyi kaudeksi 2011-2012 New York Rangersin riveihin. Runkosarjassa pelejä kertyi John Tortorellan puolustajavariaatiossa 53 ja paikka kakkosylivoimassa alkoi vakiintua. Pudotuspeleissä kertyi 20 otteluun kuusi (3+3) tehopistettä. Oli siirtymässä seuraavaksi kaudeksi Ruotsiin perhesyiden vuoksi, mutta lopulta allekirjoitti kaksivuotisen jatkosopimuksen Rangersin kanssa.

Vahvuudet:

Hyvä kiekon kanssa. Osaa syötellä ja laukoa. Taitaa kohtalaisesti myös puolustuspelaamisen.

Heikkoudet:

Fyysinen pelaaminen, ongelmissa isojen hyökkääjien kanssa.

Rooli:

Vakiokokoonpanon mies, jolle suodaan myös vastuuta ylivoimassa.

KausiOMSPP/O+/-R
2003-04Skövde IK2748120.441818
I-divisioona (SWE)
2004-05Skövde IK4199180.44-1034
Allsvenskan
2004-05Sködve IK91230.3306
Allsvenskan karsinta
2005-06Timrå IK451450.1185
Elitserien
2006-07Timrå IK531011210.434
Elitserien
2006-07Timrå IK71340.5710
Elitserien pudotuspelit
2007-08Toronto Maple Leafs503690.1818
NHL
2007-08Toronto Marlies21011110.5222
AHL
2008-09Toronto Maple Leafs38112130.3420
NHL
2008-09Toronto Marlies3679160.4424
AHL
2009-10Columbus Blue Jackets73628340.4737
NHL
2010-11Columbus Blue Jackets51117180.3522
NHL
YHTEENSÄ
NHL2121163740.35097
Elitserien981115260.270119
AHL57720270.47046
Allsvenskan4199180.44-1034
I-divisioona (SWE)2748120.441818
Allsvenskan karsinta91230.3306
Elitserien pudotuspelit71340.57010