KeuPa HT juhli voittoa vuoden avausottelussaan
Karanteenista vapautunut KeuPa HT onnistui voittamaan Kiekko-Vantaan vuoden ensimmäisessä ottelussaan maalein 5−3.
KeuPan Juho Ahopelto lämmitteli illan otteluun jääkoneen seurassa.
Vierasjoukkue Kiekko-Vantaalle ottelu oli kolmas viiteen päivään.
Keupalle ottelu oli vuoden ensimmäinen.
Kotijoukkue hallitsi avauserää. Vierasjoukkueen maalivahti Mikko Holopainen piti joukkuettaan pystyssä.
Ajoittain ottelu oli sekavaa.
Jaakko Heikkisen ohjaus suuntautui ohi.
Jere Helenius iski ottelun avausmaalin.
Helenius onnistui maalinteossa neljännessä peräkkäisessä ottelussaan.
Jaakko Heikkinen tehoili kolme syöttöpistettä.
Santeri Suistio teki toisen erän loppupuolella maalin, jota ei kuitenkaan hyväksytty tilannetta edeltäneen korkean mailan vuoksi.
Seuranneen jäähyn aikana Kiekko-Vantaa tuli tasoihin.
Maalintekijänä toimi Santeri Aalto.
Vain pari minuuttia edellisestä maalista vei Kristjan Kombe vieraat johtoon.
Keuruun jääpalatsiin ottelua seuraamaan oli päässyt 20 onnekasta kausikorttilaista.
Niklas Lehikoinen kunnostautui vaihtopenkin hengenluojana.
Eetu Pylkkänen toi kotijoukkueen tasoihin kolmannen erän alussa.
Tasoitus sai vieraiden päävalmentajan Mika Niskasen mietteliääksi.
KeuPan kolmas maali livahti sisään Holopaisen kainalosta.
Maalin teki Sampo Paulaharju.
Vieraitten kapteeni Joni Piipponen johti lopun takaa-ajoa.
Kiekko-Vantaa tulikin vielä tasoihin Aapo Aholan toimesta.
Nuori Topi Rönni esitti kypsiä otteita ensimmäisessä Mestis-ottelussaan.
Rönni iskikin Mestis-uransa avausmaalin ja samalla ottelun voittomaalin kolmannen erän loppupuolella.
Niskanen jakoi taktiikoita aikalisällä.
Kotijoukkueen valmentaja Tomas Westerlund vastasi omilla siirroillaan.
Juho Koivusaari onnistui iskemään ottelun lopullisen ratkaisun tyhjään maaliin lennokkaasti.
Lehikoinen juhli voittoa maalivahti Ahopellon kanssa.
Vieraitten maalivahti Mikko Holopainen pelasi vahvan ottelun.
Rönni sai huudattaa harvalukuista kotiyleisöä.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Pojat ja KeuPa aktiivisina pelaajarintamalla, Hokille uusi urheilujohtaja
MESTIS | 23.4.2024 13:22
Artikkeli
Mestis-viikko: Sarjataulukon keskellä tilanne jatkuu tiiviinä, FPS vaikeuksissa
MESTIS | 1.1.2024 7:00
Artikkeli
FPS ja Hokki pyrkivät karsinnoilta karkuun, keskikastissa pienet marginaalit
MESTIS | 21.12.2023 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: Kajaanissa Selänteiden ilta, sarjan häntäpää tiivistyi
MESTIS | 27.11.2023 7:00