Yleisöä pääsi halliin, halli natisi liitoksistaan ja TPS hävisi Pelicansille
Pelicans otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla TPS:n maalein 3–5. Kotijoukkue TPS painoi päälle, mutta ottelua paikan päälle seuraamaan päässeille turkulaisille ei ollut tarjolla montaa ilonaihetta. TPS tuskaili maalinteon kanssa ja kolmannessa erässä hallin pleksitkin pettivät kahdesti. Pelicans puolestaan käytti sille tarjoutuneet paikat tehokkaasti.
Ottelua pääsi seuraamaan aitioissa, ruokailun merkeissä.
TPS rynnisti jäälle.
Pelaajat pitivät toisiansa kiireisinä.
Turkulaiset toivat kiekkoa kohti lahtelaisten maalia, mutta verkko heilui ensimmäisen kerran toisessa kenttäpäädyssä.
Jäähypenkillä istuminen kostautui...
...molemmille joukkueille.
Josh Kestnerin laukaus yllätti Patrik Bartošákin.
Lahtelaisten saldona oli kolme ylivoimamaalia.
Pelicans pääsi laukomaan hyvistä paikoista läheltä maalia.
Eikä Andrei Karejevista ollut kannattelemaan joukkuettaan.
Ensimmäisenä paluukiekkoon ennättänyt Aleks Haatanen napautti kiekon ilmasta ohi Karejevin.
TPS sai pelinsä uomilleen vasta kolmannen erän puolivälissä. Markus Nurmi laukoi kiekon maaliin ylivoimalla.
Ville Lajunen kavensi loppunumeroiksi 3–5.
Otteluun saapuneille turkulaisille ei tarjoiltu montaa ilonaihetta. Tappiotunnelmia pitkitti pleksin vaihtoon kulunut aika.
Tällä kertaa pleksiä vaihdettiin kahteen otteeseen.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Artikkeli
Baptisten tuomiossa mokasivat kaikki, "säälipleijarit" ovat yliarvostettuja ja muut Liigan kuumat väitteet
LIIGA | 4.3.2024 7:00