Voitto se on vahinkovoittokin
Ilves voitti TPS:n Kupittaalla pelatussa Naisten Liigan ottelussa maalein 0 - 1. Ottelu oli alusta loppuun tasainen ja molemmat joukkueet tuskailivat maalinteon kanssa. Kummallakin joukkueella oli riittävästi maalipaikkoja, mutta kiekkoa ei saatu maaliin. Lopulta kiekko saatiin turkulaisten maaliin, kun kiekkoon saatiin riittävän monta pomppua ja kimmoketta.
Kupittaan käytävällä riitti pohdittavaa.
TPS ja Ilves väänsivät tasaväkiset 60 minuuttia.
Kumpikin sai maalipaikkoja.
TPS-maalia vartioinut Isabella Portnoj esti vieraiden maaliaikeet ja venyi mahdottomiltakin vaikuttaneissa tilanteissa.
Kiekko varmasti kiinni.
Myös toisessa päässä venyttiin kiekkojen tielle.
Penkillä ihmeteltiin maalittomuutta. Oliko käsissä vikaa?
Paikoin turvauduttiin kiellettyihin otteisiin.
Ottelussa nähtiin usea estäminen...
...mutta pelitilanteiden ulkopuolisia vääryyksiä ei nähty, vaikka kuinka pelaajat levittelivät käsiään rikkeen merkiksi.
Ihan kaikki ei sentään mennyt ohi ottelun tuomarilta.
Välillä makoiltiin.
Ilves puski TPS:n maalille.
Kovaa maalille puskemisestä seurasi pystypainia.
Juulia Salonen kulutti jäähypenkkiä. Erikoisesti pelaajaa ei päästetty katkolla takaisin jäälle jäähyn ummettua.
Naisten jääkiekkoa puhaltavilla tuomareilla riittää vielä tekemistä paketin kasassa pitämisessä. Yksi silmäpari lisää tekisi heidän työstään helpompaa ja otteluissa vilisevät kiekottomien estämiset saataisiin kitkettyä.
Tasainen ottelu ratkesi onnenkantamoiseen. Kiekko pomppi turkulaisten maaliin ruuhkan lävitse.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kärpille kolme sopimusta: Jasmin Hulanmäki, Inna Korpi-Halkola sekä Heli Rauhala jatkavat Oulussa
Naisten Liiga | 5.5.2024 15:49
Uutinen
Anni Keisala palaa Suomeen − torjuu ensi kaudella HPK:ssa
MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 5.5.2024 15:20
Uutinen
HIFK:n mestarimaalivahti Kiia Lahtisen ura jatkuu Yhdysvalloissa
Naisten Liiga | Muut Sarjat | 1.5.2024 21:20
Kolumni
Kotimaan kaukaloista ei pian enää nousta kansainväliselle huipulle − Naisleijonat on Tšekin tiellä ja näin pitääkin olla
MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 28.4.2024 9:44