Mielipide

Pelitaktiikan toimivuus ratkaisee?

LIIGA / Kolumni
SM-liigan joukkueiden välillä on vaikea löytää suuria eroja pelitaktisella puolella. Kukin joukkue pelaa melko samankaltaista karvauspeliä, eikä avauskuvioissakaan suuria eroja ole. Sen sijaan siinä, miten hyvin noita taktisia kuvioita toteutetaan on merkittäviäkin eroja eri ryhmien kohdalla.

Ohjauspeli on päivän sana, mutta siitäkin monenlaista variaatiota joukkueesta riippuen. Yksinkertaisuudestaan huolimatta toimivan ohjauspelin pelaaminen vaatii pelaajilta ja valmentajistolta paljon. Jäljellä olevista neljästä joukkueesta HIFK ja Kärpät pelaavat hieman vapaammin, varsinkaan helsinkiläisillä peli ei perustu niinkään taktiikkaan, vaan enemmänkin pelaajien henkilökohtaisiin taitoihin.

TPS on Jukka Koivun komennuksessa kurinalainen ryhmä, jonka pelitaktinen osaaminen ja joukkueen kokemus korostui pitkän runkosarjan aikana. Vastaansa turkulaiset saavat kuitenkin välierissä HPK:n, joka runkosarjan lopussa ja puolivälierissä osoitti taktisen ylivertaisuutensa käytännössä kaikkiin muihin joukkueisiin nähden.

HPK:n peli perustuu prosentteihin ja todennäköisyyksiin. Ohjaamalla vastustajan oikeille neliöille kaukalossa pienenevät maalinteon mahdollisuudet dramaattisesti. Puolestaan hyökkäämällä oikealla tavalla Kerho pääsee juuri niille kenttäalueille, joilta maaleja pääsääntöisesti isketään.

Keskialueen kielletty aari

HPK:n karvauspeli pohjautuu siihen, että vastustajaa ei päästetä tulemaan kiekollisena siniviivan ylitse kuin laidoista. Näin hyökkäykset ajautuvat auttamatta kulmiin ja laitojen viereen, josta maalipaikan rakentaminen on kovan työn takana.

Jotta vastustajat eivät saisi kiekkoa sisään parhaalle sektorille, täytyy hyökkäyksiin lähdöt ohjata oikeille raiteille jo ennen punaviivaa. Samoin vastustajalle ei ole varaa antaa ylivoimahyökkäyksiä, joiden eliminoinnissa puolestaan pääroolissa on viisikon yhteispeli ja porrastus.

Hämeenlinnalaisten karvauskuviossa kentällisen vasemman laitahyökkääjän (VH) tehtävänä on estää avaavan puolustajan nouseminen kentän keskeltä ylös sekä blokata syöttölinjat samalla alueella. Vasen laituri ohjaa avaukset laitoja kohti, jossa vastustajia odottelevat viisikon keskushyökkääjä (KH) ja oikea laitahyökkääjä (OH).

Näiden kahden hyökkääjän hommana puolestaan on ensisijaisesti varmistaa, että vastustajat eivät vieläkään pääse kohti kaukalon keskustaa. Toissijaisesti pyritään kiekonriistoihin, joiden myötä HPK:lla olisi mahdollisuus nopeisiin vastahyökkäyksiin.

Viisikon molemmat puolustajat toteuttavat samaa agendaa kuin oikea laituri ja sentteri. Vastustajan hyökkääjät pidetään kaukalon laidoilla ja hyökkäys ohjautuu kohti kulmia. Toimiakseen tämä karvauskuvio vaatii erittäin tiivistä yhteistyötä koko viisikolta. Jokaisen on tiedettävä oma tehtävänsä viimeisen päälle ja osattava toimia oikein eri variaatioissa.

Jos vasen hyökkääjä lähtee taklaamaan tai yrittämään kiekonriistoa, täytyy oikean laituri tai keskushyökkääjän tällöin paikata kuviossa tämän paikkaa. Tällöin puolestaan molempien puolustajien täytyy reagoida tilanteeseen ja ottaa hyökkääjien paikka. Kuvio ”pyörii” ja viisikon muut jäsenet paikkaavat toisiaan. Koko kentällinen liikkuu aina kohti kiekollista eli painollista puolta. Painottoman puolen pelaajien täytyy tulla avustamaan kiekollisen puolen pelureita.

Lukko-sarjassa HPK:n karvauspeli toimi kuin unelma ja raumalaisten kiekolliset ylösnousut parhaalta sektorilta olivat lähes nollissa, samoin ylivoimahyökkäykset olivat kortilla. Taktiikka ei olekaan mikään kaiken pelastava ihme, ellei joukkueesta löydy pelaajia sitä toteuttamaan. Tämän hetken Kerho-ryhmä pelaa omaa kuviotaan kuitenkin lähes täydellisesti ja valmentaja Jukka Jalonen on omien sanojensa mukaan saatua luotua joukkueelle juuri optimaalisen pelitavan.

Nopeat lähdöt A ja O

Pelkkä karvauskuvio on vain yksi osa joukkueen pelitapaa, vaikkakin kenties jopa se kaikkein tärkein. HPK:n hyökkäyspeli on hyvin eri näköistä kuin viime kaudella, jolloin huipputaitavat yksilöt peittosivat vastustajansa – ihan taktisista kuvioista riippumatta. Tällä kaudella Jalosen ajamat hyökkäyskuviot pohjautuvat joukkueen, ei yksilöiden vahvuuksiin.

Hämeenlinnalaisten hyökkäys perustuu nopeaan keskialueen ylittämiseen, jonka myötä vastustaja saadaan yllätettyä selustan kautta. HPK hakee jatkuvasti nopeita hyökkäyksiä, joissa aikaväli kiekon haltuun saamisesta hyökkäyssinisen ylittämiseen on mahdollisimman pieni. Peli käännetään vikkelästi toiseen suuntaan, jolloin vastustaja ei ehdi asettumaan omiin kuvioihinsa, vaan pelaajat joutuvat reagoimaan tilanteisiin aina erikseen.

Lukkoa vastaan Kerho sai tukuittain ylivoimahyökkäyksiä juuri tällä tavoin, kun Lukon pelaajien kiekonmenetyksestä parin sekunnin sisään HPK oli jo maalintekopaikassa. Kiekko ylittää keskialueen mahdollisimman usein syöttämällä, ei kuljettamalla – pikkumusta on kuitenkin aina nopeampi kuin mies.

Kiekonriistojen jälkeen molemmat laitahyökkääjät kääntyvät välittömästi hakemaan vapaata paikkaa vastustajan siniviivan lähettyviltä. Vastahyökkäyksissä maalintekoprosentit ovat paljon korkeammalla kuin oman maalin takaa lähteneissä hyökkäyksissä. Pelin perustuessa nopeisiin hyökkäyksiin myös vastustajan maalintekomahdollisuudet pienenevät oman joukkueen puolustajien pysyessä jatkuvasti kiekon alapuolella.

Keskialueen ylitys määrää hyökkäyksen suunnan

Tapa jolla joukkue ylittää keskialueen on lähes aina ratkaisevassa roolissa siinä, miten hyökkäys tulee päättymään. Hitaat kuljetukset päättyvät lähes poikkeuksetta kiekon heittämiseen ristikulmaan tai rännin kautta sisään. Näistä hyökkäyksistä on turha odotella kovin usein maalipaikkoja, sillä vastustaja saa kiekon haltuunsa lähes poikkeuksetta.

Kun tässä vaiheessa on enää jäljellä joukkueita, joiden ohjauspeli toimii vähintäänkin hyvin, on turha odotella kovin kummoisia tuloksia kiekon kuskaamisen kautta. Vastustaja pysäyttää hyökkäyksen jo punaviivalla tai ohjaa sen kohti kulmia. Tällaisessa tilanteessa ainoastaan huipputaitavat yksilöt pystyvät harhauttamaan riittävän määrän vastustajia päästäkseen sisään alueelle hyvältä sektorilta – ja näitä pelimiehiä ei tunnetusti montaa liigassa pelaa.

HPK perustaakin pelinsä nopeaan keskialueen ylitykseen myös niissä hyökkäyksissä, jotka lähtevät rauhallisesti liikkeelle oman maalin takaa. Hyvin avaavat puolustajat napauttavat kiekon hyökkääjien lapoihin lähellä vastustajan siniviivaa, näin ollen vähintäänkin kaksi karvaajaa saadaan pelattua ulos sekunnissa yhdellä syötöllä.

Tärkeää on myös pelaajien liike syöttöhetkellä. Poikittaisliikkeessä olevan pelaajan asema ei ole otollinen hyökkäyksen sisään viennille, eivätkä todennäköisyydet päästä parhaalle maalintekosektorille juurikaan kasva. HPK:n hyökkääjät hakevatkin syöttöpaikkoja, joissa heidän liikkeensä on koko ajan kohti vastustajan päätyä.

Keskialuetta ei ole kuitenkaan pakko ylittää vain yhdellä syötöllä. Usein HPK:n avaava puolustaja laittaa kiekon joko pakkiparinsa tai sentterin lapaan. Nämä pelaajat puolestaan jatkavat sen mahdollisimman nopeasti eteenpäin laitureille. Viime kauteen nähden Kerho ei hallitse kiekkoa läheskään yhtä paljon, mutta merkittävästi suurempi osa hyökkäyksistä on odotusarvoisesti parempilaatuisia.

HPK:n pelitapa ei ole missään nimessä ainoa oikea, kuitenkin juuri tämänvuotiselle ryhmälle se on ehdottomasti paras. Viimeisen parin kuukauden ajan se on ollut myös SM-liigan paras, siitä osoituksena Kerhon hurja saldo viimeisestä kahdeksastatoista ottelusta: 16 voittoa. Jokainen jäljellä olevista joukkueista pelaa kuten sen pelaajamateriaalille on parasta. Tiukoissa pleijaripeleissä HPK:n prosenttikiekko on kuitenkin ainakin toistaiseksi ollut se paras ratkaisu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös