Kasvoin lapsuuteni 1980-luvulla seuraamalla paitsi SM-liigakiekkoa ja kansainvälisiä turnauksia, mutta myös jonkin verran NHL:ää. SM-liigassa oma suosikkijoukkueeni oli 1970-luvun loppupuolelta saakka Tampereen Ilves, kansainvälisellä tasolla ihastelin Suomen lisäksi Neuvostoliiton hienoja kuvioita ja maan ylivoimaisuutta.
Joskus 1980-luvun puolessa välissä aloin kiinnostumaan entistä enemmän myös kanadalaisesta kiekosta. Jari Kurrin ja muiden suomalaisten NHL-pelaajien otteet kiinnostivat erityisen paljon, ja inspiroivat minua seuraamaan NHL-kiekkoa aina kuin mahdollista. Suomessa NHL-kiekkoa näytettiin tuohon aikaan vähän, mutta pelit piti aina nauhoittaa ja katsella uusintoina - joskus useitakin kertoja.
NHL:ssä suurin suosikkini oli alussa Edmonton Oilers, jossa Kurrin lisäksi ihastuin Wayne Gretzkyn pelisilmään. Uusi ja ihmeellinen NHL-maailma avautui pikku hiljaa minulle, yritin saada tietoon mahdollisimman paljon sarjan historiaa ja mukaan tuli uusia suosikkeja. Petri Skrikon pelaaminen Vancouverissa oli yleisestä suomalaisesta ”Kurri-hypetyksestä” johtuen jotenkin piristävä poikkeus, ja yritin saada Skrikon peleistä mahdollisimman paljon tietoa.
Kerran 1980-luvun lopussa kaapelikanavalta tuli Vancouver Canucksin peli. Vancouverin numero 16 oli pitkä, laihan oloinen nuori pelaaja, joka laittoi itsensä jokaiseen ahtaaseen paikkaan. Pelaaja oli Trevor Linden. Linden ei ollut venäläisten pelaajien ja Gretzkyn kaltainen taitava mailavirtuoosi, vaan suoraviivainen ja aina loppuun saakka yrittävä pelaaja, joka onnistui tekemään näkemässäni pelissä kaiken lisäksi yhden maalin.
Otin Vancouverin Trevor Lindenin NHL-suosikikseni ensimmäisestä näkemästäni pelistä lähtien. Lindenissa oli jotain sellaista pelaajana, millainen minäkin kuvittelin olevani pelaajana, mutta en pystynyt kuitenkaan olemaan. Linden oli täynnä asennetta, täynnä sitä kanadalaista loppuun saakka yrittävää pelitapaa, mihin juuri olin ihastunut.
Myöhemmin kun tutustuin entistä paremmin Trevor Lindeniin, sain kuulla hänen olevan paitsi loppuun saakka taisteleva jääkiekkoilija, mutta myös sairaiden lasten auttaja ja kentän ulkopuolinen johtaja. Linden oli minulle entistä enemmän juuri sellainen pelaaja, millainen olisin halunnut itsekin olla. Hän oli huippuluokan ammattilainen, mutta kuitenkin kaikesta päätellen myös maanläheinen ihminen.
Lindenin myötä aloin kannustaa Vancouveria. Kun myös Jyrki Lumme tuli seuraan, olin täysin myyty seuralle. Ja mitä enemmän seuraa kannatin, sitä enemmän huomasin Lindenin loistokkuutta pelaajana. Hänen valinta 21-vuotiaana joukkueen kapteeniksi fyysisessä NHL:ssä oli tuohon aikaan jotain käsittämätöntä. Samoin olivat Lindenin pelit vuoden 1994 pudotuspeleissä ja finaaleissa.
Lindenin ympärille kasaantui lopulta suuri intohimo Vancouverin joukkuetta kohtaan. Hänen myyntinsä NY Islandersiin oli ehkä mustin kiekkopäivä, mikä minulle on koskaan tullut. Hänen hankintansa takaisin oli ehkä paras kiekkouutinen, minkä minä olen saanut kokea. Suuret pelaajat synnyttävät suuria tunteita. Minulle Trevor Linden on synnyttänyt ne kaikkein suurimmat.
