Taito käsitellä mailaa on ominaisuus, jonka merkitystä ei voi vähätellä. Puhutaan sitten maagisista lättysyötöistä tai kobramaisista rannelaukauksista, on kyseessä lahjakkuuden muoto, jota ihaillaan. Maila on kiekkoilijan instrumentti. Pelaajien henkilökohtainen taito tuo kasvot suoritusten superlatiiveille.
Al Iafrate muistetaan 14 NHL-kauden veteraanina. Torontossa, Washingtonissa, Bostonissa ja San Josessa pelannut puolustaja kärsi toistuvista loukkaantumisista, jotka rajoittivat hänen uraansa. Kova ja tinkimätön pelityyli jätti jälkensä Iafraten kroppaan. Hän kuvaili itse loukkaantumisiaan mielen ja ruumiin ikuisena taisteluna.
799 NHL-ottelua, 152 maalia, 463 pistettä ja 1301 jäähyminuuttia. Kelpo saldo puolustajalle. Suurena lahjakkuutena kivikovaan liigaan tullut Iafrate oli monipuolinen pelaaja. 190 senttiä ja yli 100 kiloa antoivat toimintaraamit. Iafrate pelasi omalla alueella aktiivisesti ja kovaa. Hän ei tuntenut käsitettä taka-askel. Jokainen haaste otettiin vastaan.
Muistan 1990-luvun alkupuolen NHL-ottelut. Washington Capitals tunnettiin joukkueena, jonka ylivoimapeli herätti pelkoa. Taitoa löytyi peliä tekevällä osastolla, jonka luovuutta edustivat Mike Ridley, Michal Pivonka ja Peter Bondra. Tasapainoihmeenä pidetty Dale Hunter parkkeerasi siirtymättömään maskiin ja hakkasi irtokiekkoja sisään sääliä tuntematta. Mailaniskuja saivat ottaa vastaan myös vastustajien maalivahdit. Torikokoukset maalin edessä olivat jokailtainen juttu.
Ylivoimapelin suurin uhka löytyi kuitenkin siniviivalta. Al Iafraten laukaus oli tuon ajan kovin viivapelote. Liigan tähdistöotteluiden yhteydessä tehtyjen mittausten vahvistamana aikansa kovimmaksi todistettu suoritus kylvi kauhua. Iafrate ampui myös tarkasti. Hänen laukauksensa jäivät äärimmäisen harvoin heittäytyvien blokkaajien varusteisiin. Taustatukea antoi pakkiparina pelannut Kevin Hatcher, joka hallitsi myös ampumisen jalon taidon.
Lyöntilaukauksen mestari käytti asettaan sumeilematta. Muistan tilanteita, jossa kokoisekseen sulavasti luistellut numero 34 pääsi läpiajoon. Ratkaisuresepti oli yksinkertainen. Viimeistään b-pisteiden välissä maestron instrumentti nousi ylös pommin virittämiseksi. En ole nähnyt koskaan tilastoa Iafraten läpiajojen onnistumisprosentista, mutta tulosta tuli. Nopea suoritus ei jättänyt maalivahdeille reaktioaikaa.
Iafrate oli erinomainen joukkuepelaaja. Hän pelasi isoja minuutteja ja noudatti tarkasti valmentajiensa tahtoa. Iafraten suorituksia leimasi kylmäpäisyys, jota oli pakko ihailla. Hänellä ei ollut ikinä kiire kiekon kanssa. Paniikki ei kuulunut hänen sanavarastoonsa. Iafrate tunnettiin myös omalaatuisen periaatteen miehenä. Hän ei halunnut ampua kiekkoa vastustajan tyhjään maaliin. Se oli hänen mielestään taidon halventamista ja tyhmyyden esilletuomista.
Laukaisutaidon anatomiaa ei ole kiveen hakattu. Kyseisen taidon mestarin mielipide on kuitenkin syytä tuoda esiin. Jos mies kykeni ampumaan kiekkoa lähes 170 kilometrin tuntinopeudella, täytyi hänellä oli muutakin kuin maila ja lihakset. Iafrate kuvaili suoritustaan tarkoin hiotuksi ruumiin ja mailan sinfoniaksi. Hän korosti mailansa toimineen käsiensä jatkumona. Aivoista lähtenyt toimintakäsky ei pysähtynyt sormenpäihin vaan jatkoi katkeamattoman matkansa lavan kärkeen asti. Loppujen lopuksi puhuttiin energiasta ja sen siirtämisestä.
Vuoden 1993 tähdistöottelun yhteydessä järjestetyssä taitokilpailussa Iafrate teki lyöntilaukauksen nopeusennätykseksi 169,3 km/h. Suoritusta hämmästeltiin. Ennätys säilyi rikkomattomana 16 vuotta, kunnes Bostonin jättiläinen Zdeno Chara nappasi sen omiin nimiinsä vuonna 2009.
Al Iafrate herätti huomiota myös kaukalon ulkopuolella. Hän vihasi tylsyyttä. Elämässä piti olla vauhtia. Iafrate ja Harrikka olivat tuttu näky moottoriteillä. Pitkä niskatukka hulmusi usein ilman kypärää olleessa päässä. Hänen elämäntapansa eivät olleet esimerkillisen urheilullisia. Tupakka ja huumeet olivat tuttuja nautintoaineita Iafraten vapaa-ajalla. Hän rakasti rock-musiikkia, jota kuunneltiin vain yhdellä tavalla – nupit kaakossa.
Al Iafraten kiekkoura oli tasapainoilua arkielämän ja fantasian rajamaastossa. Hän oli omalaatuinen persoona, joka sai elämäntyylinsä johdosta lempinimen ”The Planet”. Loukkaantumiset pakottivat Iafraten lopettamaan uransa vain 32-vuotiaana. Kaksi paluuyritystä jäi kesken jo training campilla puolustajan itsensä lanseeraaman taisteluasetelman vuoksi. Moni lyöntilaukaus jäi tekemättä.
Kiekkouran jälkeinen elämä on vienyt laukaisutaidon maisterin Michiganiin. Iafrate tekee leipätyötään Warriorin jääkiekkomailojen kehittäjänä. Peliuralla alkunsa saanut poikkeuksellinen taito saa jatkumon tavalla, joka antaa jälkipolville toivoa. Hyvän työvälineen avulla voi olla askeleen lähempänä samaistumista vauhdin mestariin.
