Runkosarjassa Kärppien peli oli varsin usein tylsää katsottavaa, kun joukkue vei pisteet rutiinisuorituksella. Kevään korvalla pelaajien silmiin syttyi kuitenkin palo, jota oli haettu koko kauden ajan. Kärpät oli koko kauden ajan tähdännyt ratkaisupeleihin ja tämä taktiikka toimi. Joukkue oli kovimmillaan juuri silloin kun pitikin.
Vaikka oululaisjoukkue voitti runkosarjan ja hallitsi SM-liigaa, pystyi se silti nostamaan huimasti tasoaan pudotuspeleihin. Kärppien taisteluilme nousi niin korkealle, että mikään ei pystynyt sitä horjuttamaan. Ratkaisupeleissä Kärpät realisoi kaiken sen potentiaalin, mitä joukkueessa oli nähtävissä jo runkosarjassa. Selvän tasonnoston palkinto tuli, kun kapteeni Viuhkola nosti Kanada-maljan ilmaan kymmenen peräkkäisen voiton jälkeen.
Pudotuspelien aikaan joukkueen harjoituksissa oli koko ajan todella rento tunnelma, pelaajat hymyilivät ja kujeilivat – jännitys loisti poissaolollaan. Toisaalta tämä voisi olla huonokin merkki, mutta tässä tapauksessa ei. Kärppäpelaajat tiesivät tasan tarkkaan, mitä edessä oli. Joukkueen valmennus halusi iskostaa pelaajien mieliin sen, että juuri näistä peleistä pitää nauttia. Vaikka tekemisen tason pitää koko ajan olla äärettömän korkealla ja päämäärän kirkkaana mielessä, mailaa ei saa puristaa liikaa.
Kuten vanha viisaus kuuluu, kovimmat pelit ratkaistaan henkisellä puolella. Kärppäjoukkueessa oli monta henkistä johtajaa ja paljon kokemusta menestyksestä. Nuo asiat auttoivat Kärppiä tiellä, jossa joukkueen pelaajat sitoutuivat tekemiseen ja pelasivat vain ja ainoastaan joukkueen eteen.
Erilainen Kärpät
Kärpät muutti pudotuspeleissä myös pelitapaansa. Runkosarjassa joukkueen taitavimmatkin pelaajat tyytyivät nakkaamaan omalta alueelta roikkuja keskelle, mutta pudotuspeleissä oululaiset pelasivat rohkeaa lyhytsyöttöpeliä. Itseluottamus oli huipussaan ja omasta nurkasta kiekko toimitettiin täysin rauhassa jopa oman maalin edessä odotelleelle keskushyökkääjälle. Kärppien peli perustuikin paljon keskikaistan tehokkaaseen käyttöön ja sen dominointiin.
Jokainen pelaaja toteutti pelisuunnitelmaa ja antoi kentällä kaikkensa. Runkosarjassa Kärpät ei ollut kovin fyysinen joukkue, mutta pudotuspeleissä tahti oli toinen. Taklaukset vietiin loppuun, molempien maalien edustat otettiin haltuun eikä taka-askelia otettua. Joukkueen paketti pysyi koko ajan todella hyvin kasassa, eikä vastustajilla ollut riittäviä aseita tätä nippua vastaan.
Mestarijoukkueessa oli monta pelaajaa, jotka eivät enää ensi kaudella kiekkoile oululaisseurassa. Tästä huolimatta sitoutuminen ja joukkueelle pelaaminen olivat todella kovaa tasoa. Kroppaa ei säästelty ja tilanteisiin mentiin kovalla asenteella.
Juuri tämä loppuun asti yrittäminen ja kova taistelutahto auttavat voittamaan tiukkoja vääntöjä. Hyväkään pelitaktiikka ei auta, mikäli pelaajat eivät sitoudu siihen ja myös ole valmiita reagoimaan pelin sisäisiin tapahtumiin. Kärppien kohdalla näissä ei ollut minkäänlaisia ongelmia.
Kun yksilötaito ja yhtenäinen joukkuepeli ilmenevät yhtä aikaa, on tulos varsin murhaavaa. Tappioton pudotuspelirupeama osoitti, että kauden 2006-2007 Kärpät oli joukkue isolla j-kirjaimella.
