Kausi 1981-1982: "Valkoisten pyyheliinojen kevät"
Runkosarjassa Canucks ei menestynyt mitenkään erityisen hyvin, sillä se sijoittui Smythe divisioonansa kakkoseksi Edmontonin (111 pistettä) jälkeen ja keräsivät 77 pistettä. Se pistemäärä riitti kuitenkin neljänteen sijaan Clarence Campbell conferensissa ja play-offeihin.
Play-offeissa kohdattiin ensimmäisellä kierroksella Calgary Flames (niinkuin 12 vuotta myöhemmin toisella "finaalikaudella"). Calgary voitettiin suoraan kolmessa ottelussa otteluvoitoin 3-0. Sarjan ratkaisi "Tiger" Williams, joka teki toisessa ottelussa voittomaalin jatkoajalla ja kolmannessa voittomaaliksi jääneen 2-1 maalin.
Canucksien ykköskentän tutkapari Stan Smyl - Thomas Gradin oli loistavalla pelipäällä etenkin ensimmäisessä ottelussa ja maalivahti Richard Brodeur pelasi myös hyvin.
Calgary sarjan voitto oli ensimmäinen Canucksien play-off sarjan voitto sen koko siihen astisessa historiassa.
Toisella kierroksella kohdattiin Los Angeles Kings, joka oli pudottanut ennakkosuosikki Edmonton Oilersin jatkosta. Los Angelesin ykkösketjulla Dionne-Taylor-Simmer oli ollut erittäin merkittävä rooli Oilersin kaatamisessa ja Vancouver fanit pelkäsivät tätä kenttää enemmän kuin mitään muuta.
Los Angeles oli kuitenkin selvästi väsyneempi kovan Oilers sarjan jäljiltä ja Canucks voitti ensimmäisen ottelun kotonaan maalain 3-2. Pittsburghin nykyinen valmentaja Ivan Hlinka teki ottelussa kaksi tärkeää ylivoimamaalia.
Toisessa ottelussa Los Angeles tasoitti voitot 1-1:teen jatkoajalla.
Kolmannessa ottelussa Canucksien puolustaja Colin Campbell - joka ei ollut tehnyt runkosarjassa 54:ään peliin maalia - teki ensin avausmaalin ja sitten jatkoajalla 2-1 voittomaalin. Brodeur torjui ottelussa 41 laukausta, joukossa monta Dave Taylorin ja Marcel Dionnen avopaikkaa.
Neljännessä ottelussa Brodeur torjui 33 kertaa Canucksien 5-4 voitossa.
Canucksit johtivat nyt sarjaa 3-1 ja seuraavassa ottelussa oli mahdollisuus laittaa sarja poikki. Sen he tekivätkin voittaen 5-2.
Canucksin sankari Los Angelesia vastaan oli ehdottomasti Brodeur, joka torjui loistavasti monta Kingsien pahaa paikkaa etenkin kolmannessa ja neljännessä ottelussa.
Hyökkääjistä parhaimmat olivat Smyl-Gradin tutkapari ja kakkoskentän keskushyökkääjä Ivan Hlinka. Puolustajien parhaita olivat Harold Snepsts ja Colin Campbell.
Konferenssin finaalissa vastassa oli Chicago Blackhawks. Canucksit olivat pelanneet erittäin hyvin tähän saakka, mutta kysymys kuului ennen Chicago-sarjaa, kuinka he reagoisivat Chicagon kotihallin Chicago Stadiumin yleisön meluun kahdessa ensimmäisessä ottelussa...
Chicago Stadium ”räjähtikin” ensimmäisen ottelun alussa korvia särkevään meteliin, mutta Canucksin pelaajat pysyivät yllättävän tyynenä ottelun alussa. Syy tähän oli jälleen Brodeur, joka pelasi niin hyvin, että muu joukkue pääsi alun Chicagon kovan painostuksen jälkeen hyvin peliin mukaan ja saivat lisää itseluottamusta maalivahtinsa pelastaessa monta tiukkaa tilannetta.
Yhtä hyvin pelasi tosin Tony Esposito Chicagon maalissa. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 1-1 Thomas Gradinin ja Terry Ruskowskin maaleilla ja mentiin jatkoajalle. Ensimmäisen jatkoajan jälkeen tilanne oli edelleen 1-1, vaikka molemmilla joukkueilla oli monta hyvää maalipaikkaa.
Toisella jatkoajalla syntyi ratkaisu Harold Snepstsin kaukolaukauksen jälkitilanteesta kun Esposito torjui kiekon eteensä ja paikalla oli Jim Nill, joka vei Canucksit arvokkaaseen vierasvoittoon ankaran taistelun jälkeen. Ratkaisu syntyi kun jatkoaikaa oli pelattu 28:58. Tämä on yhä edelleen pisin Canucksin pelaama jatkoaika.
Seuraavassa ottelussa tapahtui yksi Canucksin historian puhutuimmista tapahtumista, josta Canucksien historiassa käytetään edelleen nimitystä ”valkoisten pyyheliinojen kevät”.
Toinen ottelu oli tilanteessa 3-1 Chicagolle, jotka pelasivat ottelussa kovaa, Canucksien mielestä liiankin kovaa, mutta Chicagolle ei tuomittu mistään jäähyjä. Tämän johdosta Canucksin valmentaja Roger Neilson oli jo moneen kertaan ihmetellyt tuomarilinjaa ottelussa.
Sitten Canucksit tekivät 3-2 kavennusmaalin. Maali kuitenkin hylättiin kyseenalaisen Canucksien jäähytuomion vuoksi. Chicago teki jäähystä seuranneella ylivoimalla 4-1 maalin, jonka jälkeen Canucksien valmentaja Neilson laittoi valkoisen pyyheliinan mailan päähän ja alkoi heiluttamaan mailaa päänsä yläpuolella Canucksin vaihtopenkillä. Tämän jälkeen useat Canucksien pelaajat seurasivat valmentajansa esimerkkiä.
Neilson poistettiin pelistä, mutta kävellessään jäältä pukuhuoneeseen Canucksin pelaajat antoivat valmentajalleen mailoilla suosiota ”taputtamalla” mailojansa jäähän.
Canucksit hävisivät pelin, mutta saivat Neilsonin pelistä poistamisen ansiosta lisää joukkuehenkeä ja taistelutahtoa sarjan tuleviin peleihin. Tämän jälkeen Chicagolla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia sarjassa.
Seuraavassa ottelussa Vancouverissa tuhannet Canucksien fanit olivat ennen peliä hallin ulkopuolella heiluttamassa valkoisia pyyheliinoja ja itse pelissä katsomo oli kuin ”valkoinen pyyheliinameri”. Tämä traditio jatkuu yhä edelleen Canucksien peleissä.
Vancouver voitti molemmat kotipelinsä maalein 4-3 ja 5-3 ja johtivat sarjaa 3-1. Seuraavassa ottelussa Chicagossa oli sarja katkolla. Canuckseilla ei ollut vaikeuksia laittaa sarjaa poikki ja he voittivat ottelun 6-2.
Pelin jälkeen Canucksien kapteeni Smyl ja puolustaja Snepsts hakivat Clarence S. Campbell pokaalin läntisen konferenssin voiton kunniaksi. Joukkueella oli varsin vaatimaton juhlimispaikka voiton kuniaksi, sillä he juhlivat finaaliin pääsyä Chicago Stadiumin pukukopissa!
Tämä johtui tiiviistä pelirytmistä, sillä Chicagosta he lensivät suoraan New Yorkiin, jossa aloitettiin Canucksin historian ensimmäinen finaali pelättyä New York Islandersia vastaan.
Finaalivastustajana New York Islanders
Canucksin joukkue oli kaikkien yllätykseksi mennyt Stanley Cupin finaaliin, mutta tuohon aikaan NHL:n paras joukkue New York Islanders oli aivan eri luokkaa kuin läntiset vastustajat Canucksin play-off sarjassa. Islanders oli voittanut Stanley Cupin jo kaksi kertaa ennen tätä finaalisarjaa ja oli jälleen selkeä suosikki.
New York Islanders tuli NHL:ään kaudella 1972-1973. Alku ei ollut hyvä ja Islanders tekikin kyseenalaisen NHL ennätyksen ensimmäisellä kaudellaan ”saavuttamalla” vähiten pisteitä tulokasjoukkueeksi siihen astisessa NHL:n historiassa. Mutta tulokaskauden jälkeen alkoi Islandersin tasainen nousu ja ensimmäisen mestaruutensa se voitti kahdeksan kautta myöhemmin. Islandersista tuli myöhemmin yksi kaikkien aikojen joukkueista ja sen loistava dynastia-aika kesti neljä vuotta, sijoittuen juuri 80-luvun alkuun.
Islandersin managerina oli alusta saakka Bill Torrey, joka on ehkä yksi kaikkien aikojen managereita. Torreylla oli kärsivällisyyttä rakentaa Islandersia varausten kautta ja siksi se menestyi myöhemmin. Ensimmäisellä kaudellaan Torrey sai maalivahdiksi Billy Smithin ja valmentajaksi entisen St.Louisin (silmälasit päässään pelanneen) puolustajan Al Arbourin. Arbourin perusajatuksena oli ”jos vastustaja ei tee maaleja, se ei voi voittaa. Jos se ei voi voittaa, me emme voi hävitä”.
Ensimmäisen kauden jälkeen varattiin ensimmäisellä varausvuorolla toinen Islandersin tulevaisuuden tukipilareista ja tulevaisuuden kapteeni, eli puolustaja Denis Potvin.
Vuotta myöhemmin Islanders satsasi varaustilaisuudessa hyökkääjiin ja he onnistuivatkin saamaan kaksi tulevaisuuden runkohyökkääjää eli Glark Gilliesin ja Bryan Trottierin.
Trottier nousi myöhemmin yhdeksi NHL:n parhaista keskushyökkääjistä ja Gillies oli raskaan sarjan mestari. Gilliesin maine oli NHL:ssä niin kova, että hän sai keskittyä tappelemisen sijaan pelaamiseen ja siksi hän tekikin kuudella kaudella yli 30 maalia. Hänen jäähyminuuttinsa eivät koskaan olleet päälle sadan minuutin, niin paljon vastustajat häntä pelkäsivät. Gillies, jota kutsuttiin lempinimellä lempeä jättiläinen, oli NHL:ssä jopa niin arvostettu ”poliisi” (pelitaitojen ansiosta), että hän pääsi kaksi kertaa liigan ykkös all-starsiin!
Vuonna 1977 Islanders teki yhden kaikkien aikojen varauksista kun se varasi vuorolla 15 Mike Bossyn. Bossystä tuli yksi kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä, sillä hän teki yhdeksällä kaudella yli 50 maalia ja näistä peräti viitenä yli 60 maalia.
Bossy pelasi ykköskentässä yhdessä Trottierin ja Gilliesin kanssa ja tämän kentän lempinimi oli ”Trio Grande”. Ketju on yksi kaikkien aikojen parhaista, ellei paras. Trottier oli molempiin suuntiin pelaava keskushyökkääjä, Gillies toi voimaa ja kovuutta ja Bossy teki maalit.
Mutta Islandersin tehokkuus joukkueena lepäsi silti enemmän joukkueen oikeassa ja lähes täydellisessä roolituksessa. Joukkueessa oli loistava, maalinteosta vastaava ykköskenttä, yksi kaikkien aikojen puolustajista Potvinin muodossa ja hurja maalivahti ”Battling-Billy” Smith, mutta heillä oli myös erittäin arvokasta työtä tekevät puolustavat hyökkääjät ja roolipelaajat, kuten Butch Goring, John Tonelli ja Duane Sutter.
Eurooppalaisista joukkueessa oli mukana Stefan Persson, Anders Kallur, Tomas Jonsson ja Mats Hallin.
Islanders-Vancouver
Ensimmäisessä ottelussa näytti, että sarjasta tulee erittäin maalirikas, sillä kahden erän jälkeen tilanne oli jo 4-4. Kolmannessa erässä molemmat siirtyivät kuitenkin tiukkaan miesvartiointiin ja virheiden minimoimiseen. Viimein erän puolivälin jälkeen Canucksien Ivan Hlinka katkaisi Islandersin Ken Morrowin syötön puolustusalueella ja syötti kiekon Jim Nillille, joka teki Canucksien 5-4 johtomaalin.
Canucks fanit juhlivat Pacific Coliseumilla Vancouverissa ja odottivat voittoa Islandersista, jota ennen peliä pidettiin voittamattomana.
Islanders aloitti kuitenkin hurjan takaa-ajon ja prässäsi tiukasti loppuajan, Bossyn ja Trottierin ollessa lähes koko loppupelin ajan kentällä.
Ottelua oli alle kaksi minuuttia jäljellä kun Canucksin puolustaja Campbell teki kohtalokkaan virheen omassa päässä hukaten kiekon. Kiekko jäi vapaaksi B-pisteiden väliin ja Bossy laukoi ottelun toisen maalinsa. Tilanne oli tasan 5-5 ja mentiin jatkoajalle.
Jatkoajalla pelattiin jälleen kurinalaista puolustuspeliä, eikä kumpikaan saanut kunnon maalitilanteita.
Jatkoaikaa oli jäljellä vain 12 sekuntia kun aloitus tuli Canucksien päähän. Trottier, joka oli yksi liigan parhaista aloittajista, voitti aloituksen. Kiekko tuli viivalle Potvinille, joka laukoi sen ohi Canucks maalin. Canucksien Snepsts heittäytyi maalin taakse menneen kiekon päälle ja yritti kuluttaa aikaa ja pitää kiekkoa allaan. Trottier sai kuitenkin kaivettua sen Snepststin alta, syötti maalin eteen Bossylle, joka laukoi ratkaisun kun jatkoaikaa oli pelattu 19:58.
Jälleen kerran oli Islandersin ykköskenttä näyttänyt tehonsa tekemällä ottelussa kaksi viimeistä, ratkaisevaa maalia.
Seuraavassa ottelussa New Yorkissa Canuckseilla oli jälleen mahdollisuus voittoon, sillä he johtivat kahden erän jälkeen maalein 2-3. Kolmannessa erässä Islandersin ykkösketju käänsi kuitenkin pelin jälleen Islandersin voitoksi tekemällä kaksi maalia ja Islanders voitti lopulta 6-4.
Sarjassa siirryttiin Vancouveriin, jossa pelattaisiin kaksi seuraavaa ottelua.
Canucksit saivat mahtavat juhlat jo koneen laskeutuessa Vancouveriin, sillä tuhannet fanit toivottivat Canucksit tervetulleiksi kotikaupunkiinsa jo lentokentällä. Joukkueen bussilta kesti kaksi tuntia aikaa ajaa muutaman kilometrin pituinen matka lentokentältä keskustaan kun kadut olivat täynnä Canucks faneja.
Kun ottelun lämmittely alkoi tuntia ennen ottelua, valkoiset pyyheliinat täyttivät jälleen katsomon. Fanit pyörittivät pyyheliinojansa päänsä yläpuolella, eivätkä lopettaneet ennen ensimmäisen erän alkua! Katsojat osoittivat koko alkulämmittelyn ajan suosiota suosikeilleen seisaaltaan! Koskaan tämän jälkeen ei Canucksin kotipeleissä ole ollut yhtä huumaavaa tunnelmaa.
Itse ottelussa Canucksit hallitsivat ensimmäistä erää, mutta eivät saaneet kovinkaan montaa hyvää maalipaikkaa. Niinpä ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli edelleen 0-0. Toisessa erässä Islanders meni 0-1 johtoon.
Kolmannessa erässä Canucksit painoivat päälle ankarasti, mutta Islandersin maalivahti Smith kesti.
Ottelun ratkaisu syntyi ottelun kolmannessa erässä kun Islanders onnistui menemään 0-2 johtoon. Viimeisen maalin teki Bob Nyström tyhjiin ja Islanders siirtyi otteluvoitoin 3-0 johtoon.
Neljäs ottelu oli pitkälti samanlainen kuin kolmaskin. Islanders meni ensin 0-1 johtoon Butch Goringin maalilla ensimmäisessä erässä. Canucksien ykköskenttä painoi maalin jälkeen kiekon Islandersien päätyyn ja Stan Smyllin kova laukaus B-pisteen kaarelta tasoitti ottelun.
Toinen erä meni pitkään 1-1 numeroissa, kunnes kaksi Bossyn ylivoimamaalia erän lopussa antoivat Islandersille 1-3 johdon kolmanteen erään.
Kolmannessa erässä Islanders pelasi niin kurinalaisesti, ettei Canucksilla ollut mitään mahdollisuuksia tasoittaa ottelua. Näin Islanders voitti pelin 3-1 ja sarjan suoraan 4-0 ja jo kolmannen mestaruutensa peräkkäin.
Canucksit järjestivät toukokuun 17. vuonna 1982 juhlaparaatin finaaliin pääsyn kunniaksi. Kulkue kulki läpi Vancouverin keskustan ja kadun varret täyttyivät faneista. Joidenkin laskelmien mukaan kadun varsille oli kerääntynyt peräti 100 000 ihmistä.
Tämä kevät säilyy ikuisesti jokaisen Canucks fanin muistissa. Toivottavasti joskus tulevaisuudessakin saamme kokea vastaavan tunnelman. 12 vuotta myöhemmin Canucksit pelasivat seuraavan kerran finaalissa, mutta vuoden 1982 tunnelmaa ei silloin tavoitettu.
Finaalikaudellaan Canuckseissa pelasi muutama mielenkiintoinen nimi:
Stan Smyl
Joukkueen kapteenina oli Stan Smyl, joka on ainoa Canucksien pelaaja, jonka pelipaita (numero 12) on jäädytetty. Raudanluja ”Steamer” oli Canucksien kapteenina kaikkiaan 13:sta Canuckseissa pelaamallaan kaudella. Hän on ollut pidempään Canucksien kapteenina kuin kukaan muu. Hänellä on Canucksien kaikkien aikojen eniten otteluja (896), maaleja (262), syöttöjä (411) ja pisteitä (633).
Nykyään ”Steamer” toimii Canucksien farmijoukkueen Kansas City Bladesin valmentajana.
Thomas Gradin
Gradin muodosti Smyllin kanssa hyvän tutkaparin usean vuoden ajan. Hän pääsi urallaan Canuckseissa melkein piste/peli tahtiin, sillä hän pelasi Vancouverissa 457 ottelua, joissa teki 424 pistettä. Play-offeissa hänen saldonsa olivat vieläkin paremmat: 42 ottelua, 17+25=42 pistettä. Kahdesti hän voitti Canucksien pistepörssin ja hänestä tuli ensimmäinen Vancouverin pelaaja, joka rikkoi 500:n pisteen rajan.
Gradin toimii nykyisin Canucksien euroopan pääkykyjenetsijänä ja pitkälti hänen ansiostaan Canucksit varasivat aikanaan Mattias Öhlundin.
Gradin on kotoisin Näslundin ja Sedinien tapaan Örnsköldsvikistä ja pelasi aikanaan MoDossa.
Harold Snepsts
Mursuviiksinen Snepsts muistetaan Canucksien historiassa kovaotteisena, varmana ja luotettavana peruspuolustajana, joka oli parhaimmillaan yksi NHL:n parhaista puolustavista puolustajista.
Snepsts ei ollut koskaan mikään pisteiden haalija (233 pistettä 1033:ssa ottelussa), mutta hänen jäähymääränsä ovat kovat, 2009 minuuttia.
Snepsts pelasi Canuckseissa enemmän otteluja kuin kukaan muu Canucksin puolustaja (781) ja hän kuului 12:sta kauden ajan Canucksien puolustuksen tukipilareihin. Hänen hallussaan on joukkueen ennätys ”eniten play-off kausia”.
Kaiken kaikkiaan Snepsts pelasi NHL urallaan 18 kautta, edustaen Canucksien lisäksi Minnesotaa, Detroitia ja St.Louisia.
Ivan Hlinka/Jiri Bubla
Kun Hlinka tuli Jiri Bublan (Jiri Slegrin isä) kanssa Vancouveriin 32-vuotiaana kaudella 1981-1982, hänellä oli jo monen vuoden kokemus kansainvälisistä peleistä ja tietenkin Tsekkos-Slovakiasta.
Maajoukkueessa hän oli voittanut MM-kultaa vuosina 1972, 1976 ja 1977. Lisäksi hän oli mukana Tsekkos-Slovakian maajoukkueessa Olympialaisissa vuosina 1972 ja 1976. Vuoden 1976 Kanada Cupissa Hlinka oltiin valittu parhaaksi hyökkääjäksi.
Hlinka pelasi loistavan tulokaskauden Canuckseissa tehden 60 pistettä. NHL ura jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän ei pelannut Canuckseissa kuin kaksi kautta.
Hlinkan kanssa samaan aikaan Vancouveriin tullut Jiri Bubla puolestaan pelasi Canuckseissa viisi kautta. Hänkin oli menestynyt kansainvälisissä turnauksissa ennen tuloaan (mm. MM-kultaa 1977).
Bubla pelasi hyvän uran Canuckseissa ja hänen NHL saldokseen (kaikki Vancouverissa) tuli lopulta 256 ottelua, joissa hän teki 17 maalia ja antoi 101 syöttöä, eli 118 pistettä.
Kun Bublan NHL ura oli ohi, se myös oli sitä. Bublan elämä lähti menemään alamäkeen Vancouverin kausien jälkeen. Lopulta hän jäi kiinni Itävallassa huumeiden myynnistä ja sai vankilatuomion. Nykyään Bubla asuu Vancouverissa.
Vancouver varasi vuoden 1990 Entry Draftissa Bublan pojan Jiri Slegrin toisella kierroksella.
Richard "King" Brodeur
Brodeur sai lempinimen "King" upean play-off sarjan johdosta vuonna 1982. Hän siirtyi Vancouveriin New York Islandersista, jossa oli jäänyt Billy Smithin varjoon. Hän pelasi Canuckseissa käytännössä koko uransa, sillä otteluja kertyi NHL:ssä kaikkiaan 385 (131 voittoa), joista 377 Canuckseissa.
Brodeur on Canucksin kaikissa merkittävissä maalivahtilastoissa edelleen toisena. Hänet valittiin Canucksien arvokkaimmaksi pelaajaksi kolmella kautena.
Vancouverin lisäksi Brodeur pelasi Islandersissa ja Hartfordissa.
Dave "Tiger" Williams
Tiger tuli Canucksiin Torontosta vuonna 1980. Heti seuraavalla kaudellaan hän teki uransa NHL ennätyksen tekemällä peräti 35 maalia. Williams oli siis parhaimmillaan muutakin kuin "poliisi".
Mutta tottakai, Williams tunnetaan parhaiten äärimmäisen kovana ja rajuna tappelijana, joka ei ollut suurimpia, mutta jolla oli valtava taistelijansielu ja sydän.
Williams vietti kaikkiaan enemmän aikaa jäähyaitiossa kuin moni kentällä koko urallaan. Jos Williamsin jäähymäärä 3966 minuuttia muutettaisiin ajaksi kentällä, saataisiin noin 65 kokonaista ottelua!
Muut
Darcy Rota: Rotan edelleen voimassa oleva Canucksien ennätys "vasempien laitahyökkääjien yhden kauden piste-ennätys" on kaudelta 1982-1983, jolloin hän teki 81 pistettä (42+39).
Colin Campbell: Nykyään NHL:n varatoimitusjohtajana toimiva Campbell oli arvokas puolustava puolustaja.
Neil Belland: Pelasi Rauman Lukossa kaudella 1987-1988.
Marc Crawford: Nykyään Canucksien valmentajana toimiva Crawford pelasi tulokaskauttansa tuolla kaudella.
Yhteensä Crawford pelasi NHL:ssä 176 ottelua, tehden pisteet 19+31=50. Koko NHL uransa Crawford pelasi Canuckseissa.
