Henrik Zetterberg Suomen kaatajana

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Yksi mies oli liikaa Suomen leijonille Sweden Hockey Gamesin päätösottelussa Ruotsia vastaan. Henrik Zetterberg paukutti peräti 4 maalia ja johdatti joukkueensa 5-2 voittoon Suomesta. Samalla Ruotsi kuittasi myös Sweden Hockey Gamesin turnausvoiton itselleen.

Suomen ylivoimapeli ei kulje avauserässä

Ruotsi sai otteluun unelma-alun, kun Eero Somervuoren 38 sekunnin kohdalla ottama rangaistus poiki isännille ottelun avausmaalin. Ruotsalaislaukaus pienestä kulmasta jäi Fredrik Norrenan jalkojen väliin, minkä jälkeen alkoi aikamoinen sähellys. Lopulta kiekko kimpoili Henrik Zetterbergille, joka sai laittaa kiekon puolityhjään maaliin.

Suomi otti Ruotsin avausmaalin jälkeen pelin haltuunsa ja tasoitusmaali oli pariin otteeseen erittäin lähellä. Kolmen minuutin kohdalla Eero Somervuori peippaili itsensä erinomaiseen maalipaikkaan, muttei saanut nostettua kiekkoa rystyltä ohi Ruotsin maalia vartioineen Stefan Livin. Tilanteesta oli seurauksena ruotsalaisrangaistus, jonka viimeisillä sekunneilla Antti Törmäsen rannelaukaus lipui Livin längistä takatolppaan.

Ensimmäisessä erässä nähtiin paljon rangaistuksia. Suomelle tarjoutui kolme ylivoimamahdollisuutta, mutta leijonien ylivoimapeli ei toiminut alkuunkaan. Erän toinen puolisko oli pelillisesti erittäin tasainen ja ainoa todellinen maalipaikka nähtiin vasta viimeisellä minuutilla. Zetterberg väisti Ari Vallinin taklauksen ja Ruotsi sai ylivoimatilanteen maalin edustalle. Mathias Johansson pääsi Zetterbergin syötön jälkeen pyssyttämään parhaalta mahdolliselta tekopaikalta, mutta laukaus suuntautui suoraan päin Norrenaa. Avauserä meni 1-0 Ruotsille.

Toinen erä kiekkoillaan tasatahtiin

Ruotsi iski avauserän tapaan myös heti toisen erän alussa täysosuman Fredrik Norrenan selän taakse. Mattias Weinhandlin loistava pystysyöttö vapautti Henrik Zetterbergin puhtaaseen läpiajoon ja tämä onnistui pienen harhautuksen jälkeen liruttamaan kiekon hiljaa maaliviivan paremmalle puolelle.

Minuuttia myöhemmin Ruotsi oli jälleen lähellä maalia. Kristofer Ottosson sai avopaikan maalin eteen ja Norrenan syöksyttyä aivan liian aikaisin jäihin oli puoli maalia tyhjänä, mutta ruotsalaishyökkääjä nosti kuitenkin kiekon maalin yli.

Ruotsi hallitsi toisen erän alkua, mutta ajassa 27.37 Suomi onnistui kaventamaan tilanteen 2-1:een. Petteri Nummelin nousi puolustajan paikaltaan ja pääsi harhauttelemalla aina maalin eteen saakka. Oikea-aikainen siirto vei kiekon Mika Alatalolle, joka jatkoi yhdellä kosketuksella kiekon Stefan Livin längistä maalin perukoille.

Suomi ei saanut maiskutella avausmaaliaan kuin reilun minuutin ajan. Ruotsi kehitti pitkän painostusjakson Suomen alueelle, mikä tuottikin lopulta myös tulosta. Norrena oli aivan liikaa ulkona maalistaan ja niinpä Zetterberg pääsi Weinhandlin syötöstä siirtämään kiekon täysin tyhjään maaliin. Näin Zetterbergin kypärätemppu oli valmis.

Jani Hassinen pääsi 33. peliminuutilla oikealta laidalta puolittain läpi, mutta Livin jalkojen välistä ei löytynyt tilaa. Kolme minuuttia myöhemmin Suomi kuitenkin sai taas kavennusta aikaiseksi. Antti Miettisen laukaus kimposi ruotsalaispelaajasta suoraan Janne Grönvallille, joka laukoi ranteella kiekon miesmuurin läpi takanurkkaan. Näin Suomi pääsi kolmanteen erään vain yhden maalin takaa-ajoasemasta.

Zetterbergin illan neljäs osuma liikaa leijonille

Suomi hallitsi hienokseltaan pelitapahtumia kolmannen erän alussa ja pari kertaa kiekko pyöri erittäin vaarallisesti Ruotsin maalin edustalla. Sisään asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu tilanteissa survottua. Paras tasoituspaikka tuli 47 minuutin kohdalla, kun Ville Peltonen harhautti 1-1 tilanteessa ruotsalaispakin kahveelle ja pääsi nokikkain Stefan Livin kanssa. Peltosen laukaisuyritys epäonnistui kuitenkin pahasti ja Liv selvisi ilman töitä.

Ottelun ratkaisu nähtiin sitten ajassa 50.21 molempien joukkueiden pelatessa neljällä kenttäpelaajalla. Janne Grönvallin röyhkeä nousu maalille ei tuonut tulosta ja kiekko tuli Henrik Zetterbergille, joka lähti nopeaan vastahyökkäykseen. Zetterberg sooloilikin lopulta koko kentän läpi veivaten Grönvallin paikkaa pelanneen Antti Aallon solmuun ja laukoen kiekon vielä Norrenan selän taakse.

Suomen yritys hiipui Zetterbergin neljänteen osumaan ja Ruotsi pääsi kaunistelemaan vielä loppunumerot 5-2:een. Suomen pakit odottelivat pitkän vihellystä ja Anders Burström pääsi nokikkain Norrenan kanssa. Burström harhautti jälleen helposti jäihin menneen Norrenan ja laittoi kiekon alapesään.

Omat virheet ratkaisivat

Suomi oli Zetterbergin neljänteen maaliin saakka aivan tasapäin pelissä mukana eivätkä loppunumerot kerro ihan koko totuutta pelin kulusta. Suomi teki kuitenkin Ruotsia enemmän selviä virheitä ja se käänsi ottelun naapureille.

Suomen joukkue oli tänään aika tasaista massaa eikä yksilöistä kukaan noussut juurikaan esiin. Raimo Helmisen peli oli tänäänkin yllättävän vaisua niin kuin koko turnauksen ajan. Myöskään Fredrik Norrena ei tänään onnistunut.

Suomi sijoittui Sweden Hockey Gamesissa kolmanneksi Ruotsin ja Tsekin jälkeen. Euro Hockey Tourissa Suomi sen sijaan jatkaa piikkipaikalla. Seuraava osaturnaus käydään Venäjällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle