Nuorten SM-liiga: Ässät kukisti sarjanelosen

Muut Sarjat / Artikkeli
Otto Kivenmäki iski ottelussa tehot 1+1.
Sport tuhlaili paikkojaan, eikä ottelun viimeisen minuutin painostuskaan tuottanut tasoitusta. Ässien Liiga-avut olivat vahvassa vireessä.

Jos on Porin Ässien edustusjoukkueen kausi sisältänyt runsaasti tapahtumia, osittain samoja oireita on nähty myös A-juniorijoukkueen puolella. Muun muassa päävalmentaja vaihtui kesken kaiken, kun Jere Härkälä kutsuttiin mukaan edustusjoukkueen valmennusryhmään.

Härkälän tehtävät päävalmentajana otti vastaan Jouni Myllymaa. Uutena jäsenenä valmennusryhmään liittyi Juha Virtanen.

− Hyppäys oli helppo, ja olen tästä pestistäni ihan fiiliksissä. Toki en olisi toivonut, että kokonaisuus olisi mennyt näin, ja nautin jokaisesta hetkestä myös Härkälän apuvalmentajana, Myllymaa kertoi.

− Aloitin junioripäällikkönä oman toimeni ohella jo 1990-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alusta päätoimisesti. Olen nähnyt aika lailla joka ikäluokan kehittymisen.

Tämän hetken ikäluokassa ikäero on on aika suuri. Vanhimmat pelaajat ovat syntyneet vuonna 1997, kun taas nuorin kaarti on 2002-ikäluokkaa.

Perjantain vastus oli sarjan kärkipäätä, sillä Vaasan Sport taivaltaa tällä hetkellä Nuorten SM-liigan neljännellä sijalla. Porilaiset puolestaan ovat valahtaneet jo kymmenen joukkueen viivan alapuolelle. Patapaitojen 3−2 (2−0, 1−2, 0−0)-voitto tuli joukkueelle tarpeeseen.

− Vastus ei ollut todellakaan huono. Joskus näissä peleissä painostus tuottaa palkinnon, tai sitten käy, kuten TUTOa vastaan ennen maajoukkuetaukoa, jolloin saimme vain yhden maalin aikaan mylllytyksestä huolimatta.

Ässien liigajoukkueesta mukana olivat Juuso Ketola, Otto Kivenmäki sekä loukkaantumisensa jälkeen paluun kaukaloon tehnyt Jouka Juhola. Myös Niklas Peltomäki on kuulunut edustusjoukkueen harjoitusrinkiin.

− Liigamiehet olivat juuri sellaisia kuin pitikin. Sarjan tähtipelaajan tunnistaa siitä, että pelikaverit arvostavat häntä valtavasti. Arvostus taas vaatii sitä, ettei vedä yhtään välistä. Nämä tulivat tänne oikeasti pelaamaan, Myllymaa kiitteli.

− Juholan kohdalla oli vielä menossa sisäänajovaihe, välillä täytyi ottaa hieman lyhyempää vaihtoa, että energia riitti loppuun asti.

Kivenmäki sekä teki että syötti yhden maalin, Juhola puolestaan oli syöttäjänä kahdessä Ässien kolmesta osumasta.

Sportin tehohetki osui toisen erän viimeiselle minuutille, jolloin vaasalaiset iskivät molemmat osumansa kymmenen sekunnin välein. Eetu Mäki ja Lassi Liljamo olivat Sportin onnistujat.

» Lähetä palautetta toimitukselle