Liiga lähti maajoukkuetauolle, mutta viikko nosti silti puheenaiheita ja uusia väitteitä ylös. Niitä perkaavat tällä kertaa Jatkoajan veteraanit Juha Oinonen ja Antti Wennström.
Jukka Jalonen ei valitse keväällä tuoreesta maajoukkueesta lopulliseen MM-joukkueeseen muita uusia MM-kasvoja kuin Sami Nikun. Jukka Jalonen ei uudista Leijonia tarpeeksi.
Wennström: Aika pessimististä. Tuoreessa maajoukkueessa on kuusi tulokasta, ja on syytä uskoa, että Jalonen uudistuu tämän kauden aikana. On myös tyypillistä, että juuri tästä ensimmäisestä lähtee kuoriutumaan MM-leijona, joka on usein todella kaukana lopullisesta, kenties kauimpana, muutkin EHT:t huomioiden. Nyt lämmitellään aluksi ja hiljalleen lisäillään ja vaihdellaan, kokeillaan.
Mutta se täytyy sanoa, että uskon viime kevään MM-turnauksen jäävän välikupruksi Jalosen uralla. Jalosen toiminta ei vaikuttanut kaikkein terävimmältä ja nälkäisimmältä tilanteessa, jossa Suomi lähti ennakkosuosikkina turnaukseen. Ja vaikka yksittäisissä peleissä on paljon sattumaa, jäi kulta lopulta kauas.
Nyt nälkä palaa. Jalosen on pakko uusiutua ja Leijonien on pakko uusiutua. Ensi keväänä näemme toki Sakari Mannisen kaltaisia pitkäikäisiä eurohuippuja, mutta luulen täältä asti parin nikohuuhtasen raastavan itsensä vauhdikkaaseen, mutta älykkääseen leijonaporukkaan. Sami Niku menee varmasti joukkueeseen. Niko Huuhtanen voisi olla tämän vuoden nuori sensaatio. On myös vaikea uskoa, etteikö pelitavasta toiseen sopeutuva Anton Levtchi voisi mennä tästä uutena kasvona MM-koneeseen.
Ensi keväänä näemme raikkaan Leijonat-joukkueen, ja se taival käynnistyy tässä turnauksessa! Leijonat nojaa jatkossakin Meidän pelin peruselementteihin, mutta puolustajien kiekollisuutta tulee vetää piiru ylöspäin, samoin hyökkääjien fyysisyyttä.
Oinonen: En jaksa uskoa edes Nikun valintaan, ellei JYPin takatukka blokkaa EHT:llä enemmän laukauksia kuin tekee pisteitä, tuuraa Juha Sulinia joukkueen henkisenä hierojana ja avusta Jalosta johtoryhmineen luomaan kokoonpanon valintaa vielä paremmin ohjaava arvolomake.
Jalosen voitokkaat leijonaryhmät ovat rakennettu ylivertaisen yksilötaidon sijaan yhtenäiselle Meidän pelille. Nikun vahvuudet ovat yksinomaan kiekollisessa hyökkäyspelaamisessa, ja sen roolin MM-Leijonissa saadakseen jyväskyläläisen pitäisi syrjäyttää ainakin Mikko Lehtonen ja Sami Vatanen.
Ensin mainittu on voittanut Jalosen joukkueissa kaksi maailmanmestaruutta ja olympiakullan, jälkimmäinen puolestaan oli vuonna 2022 mukana molemmissa kultajoukkueissa ja johtaa tällä hetkellä NL:n puolustajien pistepörssiä.
Vatasen ja Lehtosen lisäksi pelkästään Sveitsissä hyökkäävän puolustajan roolista kamppailevat Jesse Virtanen ja Vili Saarijärvi, jotka molemmat ovat puolustajien pistepörssin kärkikymmenikössä. SHL:ssä vastaavan tilaston kärkinimi taas on Oskari Laaksonen.
Viime kevään MM-kisat olivat pettymys, mutta on vaikea uskoa Jalosen lähtevän romuttamaan patenttiratkaisujaan kisajoukkueen kokoamisessa.
Hienosäätöihin uskon ja näen tarpeen, mutta Nikun valinta ohi Jaloselle tuttujen konkareiden olisi lähempänä purkukuulan kuin kirurginveitsen tarkkuutta uudistamisessa. Iloisempi ja vähemmän kontrolloitu viisikkopelaaminen olisi – varsinkin Nikulla avitettuna – mukavaa katseltavaa, mutta onko kiekkohullu kansamme valmis häviämään hyökkäämällä?
Jos Jalonen on valmis uudistumaan ja aktivoimaan Leijonien peliä, Niku on kansikuvapoika siihen projektiin. Ja kotimaan EHT-turnauksessa voi aloittaa Jalosen pehmittämisen.
Risto Dufvan eläköityminen on valtava palvelus suomalaiselle kiekkoilulle ja tekee Liigasta turvallisemman tilan
Oinonen: Sportin päävalmentaja Risto Dufva ilmoitti viime tiistaina lopettavansa valmennusuransa tähän kauteen, enkä muista, koska viimeksi jokin jääkiekkouutinen olisi saanut näin hyvälle mielelle.
60-vuotias lehdistötilaisuuskoomikko on mielestäni valmentajana yliarvostettu ja ihmisten parissa työskentelemisessä ala-arvoinen.
Yli 30 vuotta kestäneen uran saldo on yksi mestaruus, ja pelkästään Dufvaa törkyisestä käytöksestä syyttäneitä pelaajia on useampi. Tähtipelaaja Éric Perrin väitti kirjassaan "Lavalin Leijona", että Dufva olisi kehottanut puolustaja Antti Jaatista tappamaan itsensä epäonnistuneen suorituksen jälkeen.
Lyhyen pätkän kaudella 2002–03 Dufvan valmennuksessa Mestis-Jukureissa pelannut Riku Rahikainen puolestaan kertoi Elämän Pelikirja -podcastin jaksossa Dufvan ensin istuttaneen häntä penkillä koko ottelun ja syyttäneen sitten Rahikaista Jukureiden tappiosta.
Fyysistä väkivaltaakin väitetysti sisältäneen purkauksen jälkeen Dufva kuvasi Rahikaisen mukaan hänen olevan "joukkueen syöpä ja nakertavan joukkuetta pala palalta". Rahikainen mainitsi myös Dufvan johtamistapaan kuuluvan esimerkkipelaajien ottamisen silmätikuiksi ja "kuran antamisen oikein huolella".
Rahikainen lisää Dufvan käytöksen rikkoneen häntä henkisesti, minkä seurauksena hän alkoi miettiä, onko pelaaminen kokemansa kohtelun arvoista – ja jopa sitä, onko hän näin huono ihminen.
Jos valmentajan keinot motivoida tai herätellä joukkuetta nojaavat pelaajan nöyryyttämiseen koko työryhmän edessä, on pedagogiset taidot päivitettävä sotia edeltäneeltä ajalta nykypäivään.
Perrinin väitteet Dufva on julkisuudessa kiistänyt, ja Rahikaisenkin tarinasta on saatavilla vain hänen versionsa. En toisaalta usko, että henkilöstövuokrausyritys Vision operatiivinen johtaja lähtisi omalla nimellään perättömiä juttuja levittämäään.
Kun internetistä etsii tietoa Dufvasta, ei voi välttyä toistuvilta kehuilta konkarivalmentajan vitsailuista. Verbaalisia taitoja ei käy kieltäminen, mutta kun on vierestä todistanut Dufvan käyttävän mielikuvituksellista retoriikkaansa haastattelevan toimittajan nöyryyttämiseen, en vain pysty tätäkään osaamisaluetta arvostamaan.
Dufvan peluuttama jääkiekko on tylsempää kuin parran kasvun kuuntelu. Pelaajiaan väitetysti huonoista suorituksista tylyttänyt valmentaja on itse saanut potkut puutteellisen työhön sitoutumisen vuoksi. Saavutuksetkin kalpenevat vastaavan autoritaarikon, Hannu "Kuus mestaruut hei" Jortikan, rinnalla.
Ensi kaudella jääkiekko on paljon mukavampaa pelaajille, faneille ja journalisteille, kun komeljanttari Dufva on poistunut näyttämöltä.
Danick Martelin pelikiellon olisi pitänyt olla vähintään kymmenen peliä
Wennström: Olen samaa mieltä. Varsinkin juuri tällaisella hetkellä, kun toisessa sarjassa pelaaja on kuollut luistimen iskuun, on täysin käsittämätöntä päästää pelaaja potkusta näin pienellä rangaistuksella.
Pelikieltojen perisynti "uhri ei loukkaantunut" kaivettiin kotelosta. Ei enää, kiitos. Teon pitää ratkaista, ei sen, aiheuttaako se vammaa. Aktiivinen toimi. Potkun kohdalla rangaistusasteikon pitää lähteä kymmenestä pelistä ja tulla korotettuna, jos terä osuu kohteeseen. Kuinka vaikeaa tämän tulkinnan pitää olla?
Sen toki sanon tilanteen käsittelystä, että siitä saadun videomateriaalin taso on häpeällisen huono. Se ei ole hyväksyttävää rikkojan tai kohteen oikeusturvan kannalta. Käytännössä pelaajat törmäilevät ja sen perusteella arvotaan uhrin oikeuksien sekä tekijän oikeusturvan välillä. Mitä, jos tällainen näyttäisikin paljon vaisummalta toisesta suunnasta, tai jopa vahingolta? Kaikki häviävät, kun tilanteita tulkitaan lumisademössöstä.
Syyskauden pahimmat pelaaja-alisuorittamiset nousevat esille KalPasta
Oinonen: Maalivahdin osalta ostan väitteen, ainakin osittain. Juha Jatkola ei ole pystynyt jatkamaan viime kauden tasollaan – saati ottamaan kehitysaskelia. 21-vuotias KalPa-kasvatti ei kuitenkaan ole ainoa kautensa heikosti aloittanut torjuja.
Jussi Olkinuora tuli Pelicansiin maailmanmestaruuden ilmiömäisellä tasolla torjuneena huippuhankintana, mutta haastavan viime kauden jälkeen 33-vuotias maalivahti ei ole pelannut odotusten mukaisesti. Torjuntavire on kuitenkin edennyt parempaan suuntaan.
Maalivahdeista pahin alisuorittaja on kuitenkin Lukon hankkima Daniel Lebedeff, jolla on alla vahvoja kausia HPK:ssa. Lukko on sarjassa kuudentena, mutta 24-vuotiaan Lebedeffin torjuntaprosentti on jopa huonompi kuin SaiPassa toistuvasti sulaneella Jan Lukášilla.
Alisuorittajista puhuttaessa on pakko edelleen mainita Kärpät, vaikka joukkue onkin peliään petrannut kauden edetessä. Oululaisten tehokkain keskushyökkääjä on nelosketjun Arttu Hyry, vaikka keskikaistalla pelaavat myös arvokisoissa meritoituneet Joonas Kemppainen ja Peter Tiivola.
Tiivola pelasi kolme kautta sitten lähes piste per peli -tahdilla Ässissä ja ylsi MM-kisajoukkueeseen. Viime kaudella Kärpissä syntyi puoli pistettä per peli, mutta tämän kauden saldo on kaksi syöttöpistettä 13 ottelussa. Lisäksi 30-vuotiaan sentterin peliaika on kutistunut viime kaudesta.
Kemppainen johti 2010-luvulla ykkössentterinä Kärpät kahteen mestaruuteen, pelasi kauden NHL:ssä ja vuosia KHL:ssä ennen paluutaan viime kaudeksi Ouluun. 35-vuotias konkari on saanut Kärppien hyökkääjistä eniten peliaikaa, mutta tasaviisikoin Kemppaisen tehottomuus on ollut täysin poikkeuksellista.
Aiemmin noin 30 pisteen kärkisentteriksi profiloitunut Kemppainen on tällä kaudella tehnyt molemmat maalinsa ja viidestä syöttöpisteestään kolme ylivoimalla.
Kemppainen ei myöskään ole henkilökohtaiseen peliinsä saanut samanlaista sytykettä Kärppien petraantuneesta vireestä. Kymmenen viime ottelun kuntopuntarissa Kärpät on toiseksi paras, mutta Kemppaisen saldo samalla ajalla on 1+2. Johtavan pelaajan arvoa ei mitata pelkillä pisteillä, mutta kultakypärä Teemu Turusen rinnalla pitäisi syntyä myös tehoja.
Wennström: Onko KalPalla ollut muita merkittäviä floppeja kuin mainittu Jatkola? Hän on syyskauden kyllä ollut heikoin ykkösveska, ja toiseksi nostaisin ainakin kunnianhimottoman seuravalinnan tehneen Miikka Pitkäsen. Pitkäsellä on vielä reippaasti bensiiniä jäljellä urheilu-urallaan, mutta ykkösketjun paikkojen kärkkymisen sijaan hän päätti tulla rajalliseen rooliin tuttuun ja turvalliseen KalPaan. Tuloksena toistaiseksi viisi peliä ja yksi syöttöpiste. Miksei Pitkänen kiilannut jonnekin pienempään seuraan, isompaan rooliin? Eikö todellakaan muuta ollut tarjolla? Viimeisen KalPa-kauden 30 pistettä jää haaveeksi.
Muuten KalPassa on lähinnä yhdistelmää syvän materiaaln ja epäonnen suhteen. Joukkueen edistyneet tilastot ovat ihan hyvät. Oliver Kapanen on yksi vaisuimmin pisteitä keränneistä, mutta hän, Aapeli Räsänen ja Kasper Simontaival parantanevat kauden mittaan pistesaldojaan paremmaksi.
Toista se on vaikkapa JYPissä, jossa huikean kärjen takana on aika tyhjää ja tuhnuttelua. Edistyneet tilastot eivät lupaile parempaa, vaan jopa huonompaa. Joukkue on täysin kärkipelaajiensa ylisuorittavien tehojen varassa, eikä esimerkiksi Robert Rooba ole saanut kun kaksi maalia ja Braden Christoffer yhden. Teemu Eronen ja Juuso Vainio tulivat hyvätasoisina vahvistuksina seuraan, mutta ovat lähinnä nyt omassa päässä roikotettavia ja perässä vedettäviä taakkoja. Se tunne, kun Jarkko Malinen tulee Mestiksestä ja näyttää edellämainituille nimimiehille mallia...
Päädyn siis julistamaan, että KalPa ei ole pahin alisuorittaja, JYP se on. Kyseenalaiset onnitteluni, sarjasijoituksenne tulee tällä näkymällä putoamaan!
