Pelicans SaiPaa vahvempi lauantain hegemoniakamppailussa

LIIGA / Raportti
Radek Smolenak teki jälleen Pelicansille maalin.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Lahdessa taisteltiin jälleen lähes klassikoksi joukkueiden kannattajien keskuudessa muotoutunut ottelu, Pelicans vastaan SaiPa. Pahassa purjeessa kulkenut lahtelaisryhmä käänsi ottelun itselleen vahvan alivoimapelaamisensa ja kovan taisteluilmeensä avulla. SaiPalle tappio oli kauden ensimmäinen vieraskaukalossa.

- Kova taistelupeli, kuten oli jo ennakkoon vähän tiedossakin. Tiedä sitten oliko se viimeinen jäähy pelin hengen mukainen, kun tuli hyökkäyspäässä, mutta se on vihelletty. Pelicansille onnittelut voitosta, SaiPa–käskyttäjä Pekka Tirkkonen kertoi ottelusta.

Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen oli tyytyväinen joukkueen voittoisaan alivoimapeliin. Pelicans selvitti kaikki yhdeksän rangaistustaan ilman ainuttakaan takaiskua.

- Yhdeksän kakkosta on taas yksi erällinen. Meidän alivoimapelaamisemme ratkaisi tämän ottelun, lisäksi Joonas Kuuselan upea pelaaminen, varsinkin niillä alivoimahetkillä tuli muutama upea koppi, Suikkanen suitsutti maalivahtiaan.

Tiivistunnelmainen ottelu käynnistyi ensimmäisessä erässä vauhdikkaalla jääkiekolla. Avauserässä SaiPa painoi päälle kovaa karvaten, mutta lahtelaiset tuntuivat saaneen järkeä avauspeliinsä, ja turkoosipaidat käänsivät peliä nopeasti hyökkäyssuuntaan.

Lappeenrannan ylpeys siirtyi johtoon Tommi Jokisen maalilla, kun laituri siirsi kiekon takanurkalta maaliin Robert Jekimovsin ja Markku Flinckin tarjoilusta. Erän puolivälin kohdalla alkoi lahtelaisten todellinen jäähysuma. Kolme turkoosipaitojen pelaajaa passitettiin boksiin vajaan kahden minuutin kuluessa.

Pelicans kesti kuin kestikin keltapaitojen myllytyksen, lahtelaismaalia vartioineen Kuuselan pelastaessa muutaman todella mainion vetopaikan suojillaan. Myös SaiPa sai kokea tuomarikaksikon suonenvedon, kun Juha Koivisto sai kevyestä tilanteesta estämisjäähyn. Pelicansin ylivoima ei ollut vierailijoita parempaa, eikä maaleja nähty nytkään.

Kovavauhtinen kamppailu

Pelicans tuli läpi ottelun todella vauhdikkaasti SaiPa-maalille luoden paljon paikkoja sekä runsaasti torikokouksia. SaiPa-vahti Jani Nieminen sai usean kerran mailasta näpeilleen, kun lahtelaiset rynnivät ahnaasti maalinedustan irtokiekkoihin keltamustien puolustajien katsellessa vieressä. Tätä taktiikkaa Pelicans sovelsi toisessa erässä nopeiden pystysyöttöjensä kanssa.

Lahtelaiset saivatkin toisen erän aikana kiekon kaksi kertaa Niemisen taakse. Ensin Janne Tavi ja Timo Pärssinen irtosivat keskialueella kahdella yhtä SaiPa–pakkia vastaan ja Pärssinen pääsi ohjaamaan Tavin mainion passin maaliin. Osuma oli varmasti tärkeä pelinsä kanssa tuskailleelle konkarille. Pelicansin erän toisen maalin iski kultakypärä Radek Smolenak, joka runnoi Niemisen torjuman irtokiekon SaiPa-verkkoon.

Parjatut kaverit ratkaisijoina

Turkoosipaitojen uusin vahvistus Jonas Junland otti ensimmäisenä tilastomerkintänään kahden minuutin kampitusjäähyn. Muuten ruotsalaispakki pelasi mainiosti, vaikka oli Lahteen vasta juuri saapunut. Puolustajan jalat kävivät kelvollisesti ottaen huomioon Junlandin koon ja peliajan. Pakin avaussyötöt hyökkääjille osuivat jatkuvasti lapaan, lukuun ottamatta Junlandin ensimmäistä passia, jonka pelaaja hassasi lappeenrantalaishyökkääjille.

Ottelun tiukka kolmas erä kääntyi pitkien jännittävien vaiheiden jälkeen aggressiivisesti kamppailleelle lahtelaisryhmälle. Keltapaitaiset vierailijat ehtivät nousta tasoihin Koiviston yllättävän kudin avulla, mutta loppujen lopuksi lahtelaisyleisön parjaama puolustaja Markus Seikola pääsi tuulettamaan railakkaasti ylivoimaosumaansa, jonka alusti taitavalla jätöllä Ilkka Pikkarainen.

Maininnan voi antaa hallissa olleelle yleisölle sekä yleiselle tunnelmalle. Kotiyleisö kannusti omiaan äänekkäästi ja pääsi juhlimaan tärkeää voittoa, kun taas omiaan loppuun asti kannustanut SaiPan runsas kannattajajoukko joutui lähtemään kotiinsa takkiinsa saaneena.

Pelicans kohtaa seuraavassa kamppailussaan ensi viikon perjantaina Jokerit Helsingissä, jolloin joukkueen maalinsuulle luistelee yleisön vanha suosikki Antti Niemi. SaiPa taas yrittää katkaista varhaisen tappioputkensa seuraavaksi kotonaan Lukkoa vastaan tulevana tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle