Taapertajien taisto

LIIGA / Ennakko
Niin TPS:n kuin Tapparankin alkukausi on ollut vaikea. Mestaruustaiston haastajina etukäteisasetelmissa olleet joukkueet ovat juuttuneet pudotuspeliviivan tuntumaan. Voidaankin sanoa, että tiistaina kohtaavat Ilveksen lisäksi kaksi liigan suurinta alisuorittajaa.

Tapparan on sentään onnistunut nostamaan itsensä seitsemänneksi kolmen ottelun voittoputken johdosta. TPS:n tilannetta puolestaan helpottaa lauantainen voitto Jokereista, joka oli pitkälti tiukan koko joukkueen puolustamisen ansiota. Vaikka 1-0-voitosta ei tyylipisteitä ropisekaan, niin ainakin turkulaisjoukkueen pelaajille voitto ylivoimaisesta sarjaykkösestä toi varmasti lisää itseluottamusta.

Vähämaalinen ottelu odotettavissa

TPS jatkanee tiistaina Tapparaa vastaan samoin asein. Keskialue pyritään tukkimaan eikä vastustajaa haluta päästää ylivoimahyökkäyksiin. Turkulaisten puolustussumpun murtaminen lieneekin erittäin vaikeaa maalintekovaikeuksista kärsivälle Tapparalle.

Helppoa ei ole TPS:lläkään. Turkulaisten maalinteko on ollut samanlaista pakkopulla kuin kirvesrinnoillakin. Lisäksi Tapparan puolustuskalusto on liigan parhaimmistoa, vaikka joukkuepuolustus ei olekaan toiminut viime kauden malliin. Osasyy molempien joukkueiden heikkoon viimeistelytyöskentelyyn saattaa olla juuri erittäin puolustavat pelityylit.

Niin tai näin, mutta joka tapauksessa Hakametsässä nähtäneen tiistaina vähämaalinen ottelu, joka voi ratketa yksittäisiin virheisiin tai huippusuorituksiin. Ylivoimapelin merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa tällaisessa ottelussa. Jäähyjä ei välttämättä tule montaa, joten onnistumisia pitää tulla pienelläkin ylivoima-ajalla. TPS:n ylivoimapelaaminen on ollut tällä kaudella luokkaa Tapparan vastaavaa parempaa, joten tässä vierasjoukkueella on etulyöntiasema.

Myös maalivahtipeli noussee tärkeäksi osa-alueeksi ottelussa. Virheisiin ja helppoihin päästettyihin maaleihin ei ole varaa. Tällä osalla näyttää molempien joukkueiden kohdalla melko valoisalta. Alkukaudesta vaihtelevasti esiintynyt Mika Lehto on löytänyt huippuvireen ja vastannut teoillaan turhankin kovaan kritiikkiin. Jason Elliott on taasen viime aikoina esiintynyt ehkä hieman haparoiden, mutta kuuluu ehdottomasti liigan parhaisiin veräjänvartijoihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle