MIN - NYI 0.00
DAL - VAN 1.00
PIT - PHI 1.30
ANA - FLA 3.00
VGK - EDM 4.00

HPK yrittää rikkoa IFK:n putken

LIIGA / Ennakko
Hämeenlinnan ylpeys HPK saapuu tiistaina Helsingin IFK:n vieraaksi Nordenskiöldinkadulle, Helsingin Jäähalliin.

IFK:lla tappioton putki päällä

IFK on pelannut kuusi ottelua ja niistä peräti neljässä on menty jatkoajalle. Vain yhden ottelun IFK on hävinnyt, ensimmäisen pelin Jokereita vastaan. Vaikka maalinteko on onnistunutkin, niin myös omissa on soinut todella monta kertaa. Kun IFK on tehnyt 25 maalia, niin se on myös päästänyt 24.

Vaikka tiistain vastustaja HPK onkin tehnyt kaudella vasta seitsemän maalia, niin IFK:n on saatava puolustuksensa kuntoon tai HPK muotoilee IFK:n päästettyjen maalien saldoa pahempaan suuntaan.

Viimeisissä otteluissaan IFK on varonut jäähyjen ottamista jo liikaakin ja samalla joukkue on unohtanut taklaukset täysin. Ilman taklauksia on hankalaa pärjätä ja varsinkin kotihallissa katsomon odotukset ovat juuri IFK:n kovassa pelissä. Eli vaikka IFK pyrkii välttämään ns. turhia jäähyjä, niin ei fyysisen pelin kadottaminen silti käy IFK:n luonteelle.

Poissaolijoista varma on Kimmo Salminen, mutta Turussa loukkaantunut Roman Simicek saattaa olla mukana jo tiistain pelissä entistä seuraansa vastaan.

HPK:lla tahmea alku

HPK aloitti liigan vauhdikkaasti kahdella voitolla, mutta seuraavat kaksi peliä eivät ole yhtä hyvin onnistuneet. Joukkue onnistui tekemään TPS:ää ja Tapparaa vastaan vain yhden maalin.

Varsinkin Tommi Santalan poissaolo on näkynyt HPK:n hyökkäystehoissa, kun yhdeksi vastuunkantajaksi hankittu Jan Pardavy on keskittynyt lähinnä jäähyllä istumiseen. Nyt nuoren joukkueen tähtien, kuten Antti Miettisen ja Eero Somervuoren on otettava vastuuta ja piristyttävä, jotta ritaripaidat voivat pisteitä saalistaa.

Puolustus HPK:lla on toiminut mallikkaasti ja etukäteen kysymysmerkkejä olleet maalivahdit ovat pelanneet hyviä pelejä, joten heihin HPK ei kaadu.

Ottelusta HPK:lla poissa on vielä tiistain jälkeen kaksi ottelua pelikiellossa oleva Tommi Santala, muita poissaoloja näillä näkymin ole.

Miten käy?

IFK:lla on nyt hyvä mahdollisuus maksaa kalavelat HPK:n viime kauden nöyryytyksistä. Suuri vastuu on IFK-puolustuksella. Jos Tom Draper, Marek Zidlicky ja Pasi Saarinen alkavat pelaamaan omalla tasollaan, niin IFK:n asiat ovat kunnossa. Jos eivät pelaa, niin IFK:n on jälleen tehtävä valtava määrä maaleja voittaakseen.

HPK:n on saatava maalihanat auki, sillä pelkästään Tommi Santalan puuttuminen ei selitä maalinteko-ongelmia.

Myös IFK:n fyysisyydestä on paljon kiinni, jos taklausten välttely jatkuu, niin sekä tunnelma hallissa, että pisteiden hankkiminen rupeaa tökkimään pahasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle