Heljangon ilta sisälsi nollapelin sekä tennistä
Illan ainoa Liiga-ottelu pelattiin Tampereella, kun Lukko saapui Raumalta vierailulle. Christian Heljanko osoittautui kuitenkin liian kovaksi palaksi Lukon pelaajille ja Tappara voitti ottelun luvuin 2–0.
Christian Heljangolla oli jälleen torjuntavuoro Tapparan maalilla.
Tiukalla ilmeellä mentiin alusta asti.
Aleksi Elorinne joutui Heikki Liedeksen taklaamaksi.
Oskari Setänen jäi Otto Rauhalan alle.
Jan-Mikael Järvinen siivitti kotijoukkueen johtoon ensimmäisessä erässä.
Keskustelun sisältö jäi epäselväksi, mutta Brandon DeFazion jutut saivat Ben Bloodin naureskelemaan.
Juhani Jasu sai osuman kasvoihinsa.
Taistelu kiekosta oli kiivasta.
Tomas Zaborsky laittoi kiekon maaliin 11. kerran tällä kaudella.
Mainoskatkolla putsattiin jää.
Pekka Virta kyseenalaisti tuomareiden toiminnan.
Heljanko torjui läpi ottelun varmalla otteella.
Blood siirtyi hymyssä suin vaihtoaitioon vaikkei onnistunut laukomaan kiekkoa tyhjään maaliin.
Voitetun ottelun jälkeen oli hetki aikaa hassutella.
Fanit osoittivat suosiotaan Heljangolle ja Bloodille.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK väänsi viimein voiton Nokia-areenalta
LIIGA | 20.9.2024 22:34
HIFK iski viisi ylivoimamaalia HPK:n verkkoon ja jatkaa voittojen tiellä
LIIGA | 18.9.2024 22:22
Kiekko-Espoo haki pisteet Mikkelistä
LIIGA | 18.9.2024 22:13
Ilves avasi liigakauden kotivoitolla − Daniel Gazda nousi ratkaisijaksi
LIIGA | 18.9.2024 21:41
- 1 / 1360
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36