Joulukuista pudotuspelitunnelmaa Kupittaalla
SaPKo voitti TUTOn Kupittaalla maalein 2-5. Kotijoukkue TUTO hallitsi peliä läpi ottelun, mutta SaPKo sinnitteli mukana sisukkaasti ja käytti maalintekotilanteet hyödykseen isäntiä paremmin. Ottelusta ei puuttunut tunnelmaa ja varsinkin kolmannen erän loppu tarjosi yleisölle jännitettävää.
Vauhtia ei ottelusta puuttunut ja ryminä alkoi heti alkuminuuteilla.
Eikä yhteentörmäyksiltä vältytty.
Myös raitapaidat saivat osansa taklauksista.
TUTO hallitsi peliä ja laukaisutilastoja.
Sinipaidat esiintyivät edukseen myös katsomon puolella.
Maalintekotilanteita syntyi liukuhihnalta.
Petteri Similä piti SaPKon mukana pelissä.
Ismo Lehkonen osoitti tyytymättömyytensä tuomarityöskentelyyn.
Teemu Suhonen hiljensi äänekkään katsomon.
Cheerleaderien usko omiin ei kuitenkaan horjunut.
Lisää maaleja oli luvassa, mutta ylärima pelasti TUTOn tällä kertaa.
SaPKo sai tukea katsomon puolelta.
Ylärima ei torjunut Mika Hyvärinen laukausta. Kannattajat liittyivät maalijuhliin.
Alle kaksi minuuttia lisää pelikelloon ja Miika Roine veivasi kiekon ohi Kaapo Kähkösen.
Aki Keinänen onnistui ohittamaan Petteri Similän ylivoimalla.
Joonas Toivanen nosti vieraat takaisin kolmen maalin johtoon.
Vain parikymmentä sekuntia myöhemmin Miika Roineelta jäi monttu auki Rasmus Kulmalan sivallettua seuraavan maalin.
Isäntien loppukiri oli hurja, mutta se ei kuitenkaan riittänyt. Synkistelyyn oli tyytyminen.
Vieraiden oli vaikea peittää riemuaan ottelun päätyttyä.
Voitonhuuma sekoitti jopa valmentajat.
47 kertaa kiekon tielle venynyt Petteri Similä ei tiennyt miten reagoida voittoon.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Mestari-IPK:lle ensimmäiset sopimukset, TUTO nappasi Ketterässä tehoilleen Ronkaisen ja Hokki latvialaissentterin
MESTIS | 8.5.2024 18:33
Uutinen
KOOVEElle ei myönnetty Mestis-lisenssiä, TUTOlla työmaata lisenssin saamiseksi
MESTIS | 29.4.2024 15:46
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: TUTOn historiallinen nousu ei kantanut loppuun saakka – Kiekko-Espoo välierävaiheeseen
MESTIS | 25.3.2024 21:22
Haastattelu
TUTOn kauden jatkoerässä pelastanut Jere Huhtamaa kokee tasaisen maalivahtitandemin olevan iskun paikka kohtalonottelussa
MESTIS | 24.3.2024 6:01
Haastattelu
Aleksi Anttalainen näkee kovien otteiden kuuluvan pelin henkeen
MESTIS | 22.3.2024 23:28