Arkisto - MESTIS
Hakutulokset 19500 - 19520 / 22626
Haastattelu
Patrik Forsbacka jaksaa taistella
MESTIS | 18.3.2005 1:22 | Mika Moilanen
Vermuntilan Tempon Suomi-sarja-joukkueesta Kajaanin Hokkiin juuri siirtoajan päättymisen kynnyksellä siirtynyt hyökkääjä Patrik Forsbacka on noussut lyhyessä ajassa kotiyleisön suosikiksi. Jokaisen tilanteen loppuun asti pelaava monikäyttöinen taistelija kertoi Jatkoajalle mietteitään torstaisen TuTo-ottelun jälkeen.
Hokki, Patrik Forsbacka
Artikkeli
Lehkonen manasi Heinosen jäähyä
MESTIS | 18.3.2005 1:18 | Mika Moilanen
Selkä seinää vasten torstain otteluun lähtenyt Kajaanin Hokki otti torstai-iltana Mestis-historiansa ensimmäisen pudotuspelien kotivoiton kaatamalla turkulaisen TuTo Hockeyn maalein 3-1. Tasaisen ja viihdyttävän ottelun ratkaisumaali nähtiin kolmannen erän alussa, kun Hokki pääsi pelaamaan ylivoimaa maalivahti Sami Heinosen huidottua itsensä kaksiminuuttiselle.
Hokki
Raportti
HeKin taistelu ei riittänyt
MESTIS | 18.3.2005 1:15 | Mikko Pajunen
Oli pienestä kiinni, ettei Heinolan Kiekko hiljentänyt joensuulaisyleisöä karsintasarja-avauksessaan. Kaksi tärkeää sarjapistettä jäi kuitenkin kotijoukkueelle, kun Jokipojat onnistui kertaalleen maalinteossa. Niukkamaalinen ja tasaväkinen ottelu päättyi lopulta lukemiin 1-0 (1-0, 0-0, 0-0).
Kiekko-Pojat, Peliitat
Raportti
Hokki nousi mukaan taisteluun kotivoitollaan
MESTIS | 18.3.2005 0:41 | Mika Moilanen
0-2-tappioasemasta torstain kolmanteen puolivälieräotteluun lähtenyt Kajaanin Hokki nousi mukaan taisteluun välieräpaikasta. Lukemin 3-1 otettu voitto oli kajaanilaisten kaikkien aikojen ensimmäinen kotivoitto Mestiksen pudotuspeleissä. Tulos tiesi myös sitä, että sarja jatkuu jo perjantaina Turussa.
Hokki, TUTO
Raportti
KalPa selvitti tiensä välieriin
MESTIS | 18.3.2005 0:01 | Mikko Korhonen
KalPan ja Kiekko-Vantaan kolmas kohtaaminen oli pitkä näytelmä. Koko ottelun alakynnessä ollut vierasjoukkue taisteli aina jatkoajalle saakka. Lopulta Kasper Kenig sinetöi vantaalaisten kesäloman alkaneeksi.
KalPa, K-Vantaa
Raportti
Salamat taisteli loppuun saakka
MESTIS | 17.3.2005 23:59 | Ville Niskanen
Mikkelin Jukurit pelaa tänäkin vuonna mitalipeleissä. Ottelusarja Salamoita vastaan ratkesi suoraan kolmessa ottelussa, mutta kamppailut olivat tasaisia. Tänäänkin kirkkonummelaiset tekivät ottelusta tiukan ja tappelivat loppuun asti. Jukurit oli kuitenkin lopulta parempi maalein 3-1 (1-0, 0-0, 2-1).
Jukurit, HC Salamat
Raportti
SHT taisteli pisteen mukaansa
MESTIS | 17.3.2005 22:35 | Riku Vihreäsaari
Forssan Palloseuran ja SHT:n kohtaamisesta kehkeytyi melkoinen trilleri, kun läpi ottelun painostanut forssalaisryhmä ei saanut ratkaistua ottelua ajoissa ja SHT:n onnistui tasoittaa vain sekunti ennen loppua. Matti Höylän huikea ottelu jätti varjoonsa Tommi Kelan, jolla ei ollut maalillaan tänään paras päivänsä. Tasoltaan ottelu ei suurta kiekkojuhlaa tarjonnut.
FPS, SHT
Uutinen
Tähtisalo ja Laurila jatkavat TuTossa
MESTIS | 17.3.2005 14:36
Mestis-joukkue TuTo ilmoitti tänään solmineensa tukun jatkosopimuksia. Nimensä sopimuspaperiin ovat raapustaneet puolustaja Petri Tähtisalo ja hyökkääjä Tomi Laurila
Tomi Laurila, Petri Tähtisalo
Ennakko
Hermes veitsi kurkulla Vaasaan
MESTIS | 17.3.2005 11:53 | Johan Prest
Kokkolan Hermes on kovan paikan edessä. Odotettu puolivälieräsarja Vaasan Sportia vastaan uhkaa päättyä mahalaskuun. Jos Hermes ei saa peliään kuntoon, kesäloma alkaa mahdollisimman synkissä tunnelmissa – viikon sisällä neljä tappiota arkkiviholliselle.
Sport, Hermes
Artikkeli
Suomi-sarjan paikoista karsitaan
MESTIS | 17.3.2005 11:35 | T. Eirtovaara, M. Mattlar & M. Mikkola
Suomi-sarjan karsinnat pelataan sekä etelä- että pohjoislohkon osalta neljän joukkueen kaksinkertaisina sarjoina, joiden kaksi parasta selvittävät tiensä ensi talveksi Suomi-sarjaan. Jatkoaika arvioi KuPun ja Et-Po 72:n lohkojensa suosikeiksi.
Artikkeli
Suomi-sarja: pudotuspelit pelattu, karsinnat käyntiin
MESTIS | 17.3.2005 11:35 | Markus Mattlar (toim.)
Lohkojen välinen tasoero on monena keväänä noussut yhdeksi Suomi-sarjan pudotuspelien kuumimmista puheenaiheista. Kuten niin monesti aikaisemminkin, osoittautui etelälohko tänäkin keväänä pohjoista kovemmaksi.
osavuosikatsaus
Ennakko
FPS aloittaa karsinnat kotonaan
MESTIS | 17.3.2005 5:17 | Riku Vihreäsaari
Forssan Palloseura ja Seinäjoen HT aloittavat karsinnat torstaina Forssassa, kun kotijoukkue saa pitkästä aikaa suosikin paineet niskaansa. Vierailija SHT saapuu selkeänä haastajana Forssaan, mutta Mestis-kokemusta löytyy myös vieraiden riveistä ja ryhmä on yllätysvalmis.
FPS, SHT
Ennakko
Hokin viimeinen mahdollisuus
MESTIS | 17.3.2005 0:20 | Antti Helminen
Hokki kohtaa torstai-iltana TuTon kotihallissaan Mestiksen puolivälieräsarjan kolmannessa ottelussa. Peli on pakkovoitto Hokille tai kesäloma kutsuu.
Hokki, TUTO
Ennakko
Tulos tai rantapallot
MESTIS | 16.3.2005 22:52 | Teemu Eirtovaara
Puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 johtavalla Jukureilla on torstaina mahdollisuus varmistaa välieräpaikka koti- ja tv-yleisön edessä. Salamat on ennakkoluulottomasti haastanut mikkeliläissuosikit kahdessa ensimmäisessä kamppailussa, mutta kokemuksen tuoma rutiini on kääntänyt ottelut Jukureille. Torstaina Kalevankankaalla nähdään, vieläkö Salamoilla riittää edellisten kamppailujen tapaan uskoa ja virtaa, ja riittääkö sekään rantapallojen välttämiseen.
Jukurit, HC Salamat
Uutinen
FPS jatkaa Mestiksessä
MESTIS | 16.3.2005 20:59
Taloudellisten ongelmien kanssa painiva Forssan Palloseura on päättänyt jatkaa tulevalla kaudella Mestiksessä. Seuran toimintaa pyritään saamaan "realistisammalle pohjalle" ja tähtäimessä on budjetin pienentäminen entisestään.
FPS
Ennakko
K-Vantaan voitto olisi jymypaukku
MESTIS | 16.3.2005 20:54 | Jerri Koskinen
Helpolla ei KalPa välieriin hyppää, vaikka ennakkoasetelmien valossa kuopiolaisten voitto kolmannessa puolivälieräkohtaamisessa on miltei selviö. Kiekko-Vantaa tulee tekemään kaikkensa ottelusarjan pitkittämiseksi.
KalPa, K-Vantaa
Artikkeli
Pääseekö Hokki parhaaseen maalintekosektoriin?
MESTIS | 16.3.2005 16:53 | Mika Moilanen
Kahdessa aiemmassa puolivälieräottelussa vain yhden maalin turkulaisen TuTo Hockeyn verkkoon iskenyt Kajaanin Hokki on torstaina pelattavassa kolmannessa ottelussa selkä seinää vasten: tappio veisi linnapaidat kesälomalle. Joukkueen onkin onnistuttava viimeistelyssä aiempia pelejä tehokkaammin, mutta pääsevätkö hokkilaiset parhaaseen maalintekosektoriin?
Hokki
Ennakko
Taistelu sarjapaikoista alkaa
MESTIS | 16.3.2005 13:35 | Jani Leinonen
Nyt se alkaa. Kuuden ottelun mittainen sarja, josta heinolalaiset ovat haaveilleet koko kauden, ja jota Jokipojat pyrki viimeiseen asti välttämään. Karsintasarja, jossa ei moneen tappioon ole varaa. Vääntö sarjapaikoista alkaa torstai-iltana erittäin mielenkiintoisella kamppailulla, jossa vahvasti joensuulaisväritteisellä miehistöllä pelaava HeKi saapuu haastamaan sarjan ennakkosuosikin Joensuuhun.
Kiekko-Pojat, Peliitat
Artikkeli
FPS oudossa tilanteessa
MESTIS | 16.3.2005 10:00 | Miikka Mikkola
Mestis-tason maineikkain tallaaja ryömi tällä kaudella pahasti. Runkosarjan 12. sija on Forssan Palloseuran kautta aikojen huonoin saavutus. Täysin uusi kokemus karsintasarjaan joutuminen ei kuitenkaan forssalaisillekaan ole.
FPS, historiikki
Artikkeli
FPS-talous tervehtymässä
MESTIS | 16.3.2005 10:00 | Riku Vihreäsaari
Forssalainen jääkiekko on liukunut tasaisesti alaspäin viime kausien aikana ja tällä kaudella runkosarjan viimeinen sija ei ole katsojalukuja lämmittänyt. Vaikka kauhuskenaarioita on käytäväpuheissa maalailtu, on forssalaisten talous kuitenkin tervehtymään päin. Joukkueen rakentaminenkin tulevalle kaudelle on aloitettu.
FPS
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 972
- 973
- 974
- 975
- 976
- 977
- 978
- 979
- 980
- …
- seuraava ›
- viimeinen »