Kärkijoukkue matkaa Savon sydämeen

MESTIS / Ennakko
Mestiksen syyskauden televisioinnit päättyvät kärkiotteluun, jossa sarjanelonen KalPa saa vieraakseen sarjajohtaja Kiekko-Vantaan. Kamppailu on runsasmaalisia otteluita pelanneille joukkueille jo neljäs kuuden päivän sisään.

Vielä maanantain pelin verran jatkuva härkäviikko on ollut molemmille joukkueille toistaiseksi menestys. Neljä peliä kuudessa päivässä on amatöörisarjassa kova urakka, mutta KalPa ja Kiekko-Vantaa ovat saaneet miehiään pois sairaslistalta, ja joukkueiden materiaalit ovat etenkin hyökkäyksen osalta sarjan laajimpia.

Kotijoukkue KalPalle mennyt viikko tuotti viisi pistettä. Savolaiset voittivat ensin Hokin ja FPS:n ja hakivat lauantaina arvokkaan vieraspisteen KooKoon kotihallista. Alkukauden hieman alakanttiin torjunut maalivahti Ari Luostarinen on päässyt hyvään vireeseen, ja Marko Ahosilta sekä Ville Luoma ovat palanneet kokoonpanoon. Uutena miehenä mukana on aikanaan liigassakin KalPa-paidan päälleen pukenut laitahyökkääjä Mikko Honkonen, joka oli isossa roolissa joukkueen noustua Suomi-sarjasta Mestikseen pari talvea sitten.

Ihan kaikki uutiset eivät Savostakaan hyviä ole. Vahvasti kauden aloittanut puolustaja Veli-Pekka Pekkarinen on loukannut polvensa, joten "Velu" pääsee keskittymään kakkosvalmentajan rooliinsa.

Nielikäinen ruudussa

Kiekko-Vantaalle mennyt viikko isäntäjoukkueen suoritustakin tuloksekkaampi, sillä Jää-Kotkista ja TuTosta otettuja voittoja seurasi Ilari Filppulan jatkoaikaosuman myötä täysi pistepotti myös Sportia vastaan. Pasi Nielikäisen ja Teemu Kuusiston palattua riveihin vantaalaisilla riittäisi hyökkääjiä jopa viiteen ketjuun, ja iloisissa merkeissä hyökkäyspeli onkin soljunut: 18 maalia kolmessa ottelussa. Kohupelaaja Nielikäinenkin on pelikieltonsa jälkeen näyttänyt kiekollista osaamistaan iskemällä kahdessa ottelussa tehot 1+2.

Polvensa kuntoon saanut Henri Ekholm pelaa tv-kameroiden edessä nyt kolmannen ottelunsa puolustajana, kun aiemmin pelipaikkana on ollut laitahyökkääjän tontti.

Pelkkää juhlaa sarjajohtajankaan arki ei ole ollut, sillä Joni Hallikaisen ja Antti Niemen maalivahtipeliin on jäänyt parantamisen varaa. Menneen viikon kolmessa ottelussa nuorukaiset päästivät kohti lauotuista kiekoista joka viidennen selkänsä taakse.

Joukkueiden keskinäisten pelien lähihistoria on mielenkiintoinen. Viime kauden päätteeksi Savon ylpeys pudotti vantaalaiset pudotuspeleissä äärimmäisen niukasti voiton 3-2, ja vastaavasti viimeisimmässä kohtaamisessa Kiekko-Vantaa löylytti KalPaa hurjin 10-1-luvuin.

Maanantain kohtaamiseen lähtökohdat ovat tasaiset. Kiekko-Vantaa on pelivoimaltaan hieman vahvempi yhdistelmä, mutta kotietu tekee KalPasta niukan suosikin. Peliväsymyksen vaikutus jää nähtäväksi, mutta Kiekko-Vantaa on pelannut myös vieraissa hyökkäysvoittoista peliä, joten ihan jalkapallolukuihin tuskin jäädään.

Ottelun yhteydessä julkistetaan Mika Pieniniemen (KalPa) ja Jarmo Kaupin (K-Vantaa) valmentama Mestis-maajoukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle